Laitasaareen viitataan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1543. Arkelogiset jäljet kertovat paljon vanhemmastakin asutuksesta, laajimmillaan kylä kattoi lähes koko nykyisen Muhoksen alueen.
Voit kertoa muistosi tai antaa lisätietoja tarinoiden ja sivujen alalaidassa. Anna nimesi (näkyy muille) ja sähköpostiosoite (näkyy vain sinulle ja päätoimittajille) ja lähetä kommenttisi. Jotta roskaposti ei pääse läpi, kommentit julkaistaan vasta kun olemme ne lukeneet.
Lue Ohje ja Useasti kysyttyä
60-luvun alkupuolella käytiin useita hillareissuja serkkuni Kalervon kanssa. Matkat suuntautuivat Sanginjoelle päin.
Vuonna 1964 lähdimme Kalervon valkealla Skodalla hillaan. Ajettiin Pyhäselän laitaan. Käveltiin kankaan poikki ja pian oltiin Itkusuon laidassa. Päästiin heti poimintaa aloittamaan. Kierreltiin pikkusoita ja mentiin yhä kauemmas, maastossa oli kapeita pitkiä soita ja niiden välissä yhtä kapeita kankaita itä-länsisuunnassa.
Torppari Heikki Heikinpoika Keränen keksi kivennostolaitteen. Kuva on saatu Martti Keräseltä. Tämä artikkeli on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Keräsen torpasta -artikkelille.
Heikki Aaponpoika Keränen (s. 1851) rakensi torpan kotitilalleen Suokylään vaimonsa Emilia Laurintytär Ähkysen (s. 1859) kanssa. Heikki toimi kelloseppänä eli uurmaakarina ja tämä työ vei häntä pitkin pitäjää. Riitauduttuaan veljensä Aapon kanssa hän purki torppansa Suokylästä ja siirsi sen Halolan maille. 1
Heikille ja Emilialle syntyi torpassa ainakin 17 lasta, joista 14 ehti aikuisikään. Torpassa oli varmasti välillä melkoisen ahdasta asua suuren lapsikatraan kanssa, mutta sopu sijaa antoi. Pojista Kalle (Kaarle, s. 29.4.1887) muutti aikuistuttuaan lähelle – hän avioitui Pienimäätän no 17 tyttären Maria Juhontytär Kettusen (s. 10.7.1885) kanssa. Kalle oli kuuluisa kansanparantaja ja paransi sekä eläimiä että ihmisiä – töitä oli varmasti riittämiin lääkäripalveluiden tuolloin ollessa vain kaupungeissa. Aiemmasta artikkelista saimmekin lukea niistä ammeista, jotka Heikki Heikinpoika (s. 1891) – Kallen veli – teki veljensä ammatinharjoittamista varten.
Katkelma on poimittu Salli Lundin (o.s. Mäkelä) vuonna 1975 Neuvostoliitossa kirjoittamasta kirjasta Taipaleita – kaksi novellia. Sallin lapsuuden perhe asui Onterossa no 60.
Äiti! Äiti rukka istuu hämärässä huoneessa.
Isän istuttamaa haapapuuta tutjuttaa ikkunan alla Pohjanlahdelta puohuva syksytuuli. Vanha sokea äiti. Nuorimmaisen viesti yhä viipyy… Voineeko äiti kohtakaan antaa tietoja olemisestaan ja elämästään.
– Kuuntele sisäistä omantuntosi ääntä, älä mihinkään pahaan antaudu, siinä silta vaarojen väliin, vanha ja sokea äiti vakavarmasti vastaisi kulkijatyttärelleen jos vastata voisi. Ole rehellinen kaikessa!
Kokon no 30 tila oli aiemmalta nimeltään Laihiainen, se muutettiin Kokoksi viimeistään vuonna 1905. Tilan historia ulottuu kuitenkin ainakin 1600-luvun loppupuolelle, sillä 1/2 manttaalin Laihiaisen perintötalo näyttäisi noin vuoden 1688 aikoihin jakautuneen kahdeksi 1/4 mtl tilaksi.
1690-luvun lopun katovuosien aikana molempien talojen väki kuoli ja tilat joutuivat kruunulle. 1 Sitten vuoden 1700 talvikäräjille tuli Erkki Martinpoika Kokko ja kertoi haluavansa ottaa viljelykseensä Heikki Laihiaisen 1/4 mtl ja Matti Laihiaisen 1/4 mtl autiotilat Laitasaaressa, mikäli saisi ne yhdeksi tilaksi yhdistettynä kuten ne olivat olleet aikaisemminkin. Koska kukaan ei osannut kertoa mitään tilojen laadusta tai miksi ne aikoinaan oli erotettu, niin määrättiin arviomiehet tutkimaan tilan rakennukset, pellot, niityt jne. 2
Katkelma on poimittu Salli Lundin (o.s. Mäkelä) vuonna 1975 Neuvostoliitossa kirjoittamasta kirjasta Taipaleita – kaksi novellia. Ritva Leinosen lähettämien runojen myötä olemme tutustuneet Salliin ja hänen sujuvasti soljuvaan tekstiinsä. Myös allaolevassa on sanoja, joita ei enää suomenkielessä juuri käytetä – mikä tekee tekstistä vieläkin viehättävämpää. Sallin lapsuuden perhe asui Onterossa no 60.
Isäni oli havainnut aikoinaan maailman meriä purjelaivalla seilatessaan rohkeuden hyvin tärkeäksi ominaisuudeksi. Tositarpeen rajumyrskyssä Intian valtameren myllertäessä. Oudon Etelänristin vilkuttaessa. Elämän monivaiheisilla taipaleilla.
Isä lepäsi jo töistään. Haudalle on äiti istuttanut orjantappuran. Villiruusun, joka kukkii kiihkeänä ja tuoksuu kesäisin.
– Kyllä maassa maata saa, arveli isä, jos äiti tai joku muu epäili hänen olevan kovin väsynyt matkoilta palattuaan. Isä kiskoi jääpuikot tuuheasta parrastaan ja oli jälleen hyvällä tuulella, tavallisesti.