Kesämatkoilta (1920)

Ketola 1925 Lorelei istui Muhoksen Ketolan rantatörmällä tuuhean koivun ja männyn suojassa lueskellen Keski-Pohjanmaan kuulumisia ja samalla seuraten Oulujokea edestakaisin soljahtelevia kapeita veneitä soutajineen. Illan tyneessä, Pyhäkosken etäistä pauhua kuunnellessa, kuuluu Oulua soutavien veneistä pohjoispohjalaisia lauluja. Usein ne katkeavatkin laulajan huomatessa rantatörmällä istuvan oudon Lorelein. Koskelta päin kulkevan veneen kuljettaa voimakas virta helposti mukanaan, voipa se tehdä pienen kepposenkin, pyörähyttää ympäri koko kulkuneuvon ja herättää satujen saarille unhottuneen soutajan, mutta pian sitten jatkuukin keskeytynyt laulu – ”elää ja kuolla mielin Pohjolassa” !

Ranta-Holapan, Koivulan ja Ketolan kesävieraat astelivat reippaasti, hilpein mielin eväskontteineen yhteiselle huviretkelle Leppiniemeen. Sinne johtavasta tiestä ei ole matkailijayhdistys ensinkään huolehtinut, mutta luonto on itse laatinut sen mahdollisimman vaihtelevaksi, johtaen kulkijat kylätieltä hopeisen sammalmetsän kautta kivikkopoluille ja sieltä Sattulaan.

Joukkomme on matkan varrella jakaantunut. Toiset kiirehtivät edellä ”kahvikojeineen”, meidät johti Sattulaan Mielikki, metsän emäntä ja hänen pyynnöstään saimme virkistävää kirnuhuitua talon ystävällisen vanhan emännän tarjoamana. (* Tie Sattulasta Leppiniemeen on jo asutumpaa. Mahtava kosken pauhu sai ensikertalaisen heti lumoihinsa. Pian avautuikin näkyville tuuheiden koivujen lomista soma valkea rakennus, monine punaisine sivurakennuksineen. Pihamaalla nurmikon ojanteilla kasvavat vadelmapensat nuokkuivat täysipainoisina suurinen mehevine marjoineen, Siellä, niiden parissa jo herkutteli etujoukkomme. Olimme saapuneet Leppiniemeen. Se on Muhoksen ylpeys, Oulujoen Norja ja turistille ihmeitten maailma.

Leppiniemen talo

Ateroitua ja kahvit juotua riensin oppaani kanssa lohipadolle. Hetkisen kuluttua saapui sinne myös komeasti marssien ja laulaen Muhoksen muutkin retkeilijät olalla uhkaavalle näyttävät, pitkävartiset luudat, seipäät y.m. ryhtiä ojentavat emäntäväen aseet. Joukko järjestäytyi rannalle laulamaan kuoroon tervehdykseksi ”Rykmentin tyttärelle”, ”Jääkärin marssin” ja kosken kuohuille laulun toinen toistaan somemman.

Nousutie lohipadolta talolle on satumaisen kaunis. Tuntui kuin olisi joutunut elämän touhujen Unholaan! Oppaani johti sitten tielle, joka johtaa suurjyrkännettä myöten rantakalliolle, jota kohden turistiveneet tulla villattavat monet kilometrit Pyhää laskiessaan. Kuohujen pyörteitä katsellessamme huomasimme valtavan määrän makarooneja, joihin tosin ei saattanut koskea, katsoa vaan. Ahti, Pyhän pitkäparta on näet varannut myös vierailleen trahtamenttinsä, mutta vaan filmille; sen käsin ojentuu ottamaan, saa samalla painua mukaan. Pyhä on valtavan juhlallinen, ei sen kanssa käy kevyt leikinlasku!

Leppiniemi - koskimatkailijoita

Lohenpyytäjät kertoivat turistiveneen saapuvan padolle 6:den seuduissa. Hetkisen katseltuamme hopeisen kalakuninkaan pyytämistapoja, soljahti kallion takaa turistivene täysine lasteineen. Hatut, lakit ja huivit tulkitsivat ohikiitäville tervehdyksemme ja he vastasivat yhtä yllätettyinä kuin mekin. Toinen vene – ja tervehdykset vaihdettiin samalla ilolla. Laulettuamme kuorossa vielä ”Lorelei” ilmoitti Mielikki, metsän emäntä, kaikki jo olevan lähtökunnossa, lukottuamme ovet nauloin ja vasaroin lähdettiin palausmatkalle. 1

Muhoksen Leppiniemi! ”Ken vaan sen kerran nähdä saa, hän luokses taas palaa!”

”Keski-Pohjanmaalle” terveiset ja kiitokset uskollisesta työmaani viestintuonnista ihanalle, unhottumattomalle kesäkodille Muhoksen Ketolaan.

– Hanna Lehtinen 2

J.K. Hanna Lehtinen (1875–1953) oli kokkolalainen opettaja. 3 Valtio osti Muhoksen Leppiniemen tilan 45.000 markalla vuonna 1913 ja läheisen Kieksin tilan 16.000 markalla. Pyhäkosken alaosassa oli tuolloin vain kaksi tilaa joita valtio ei ollut vielä lunastanut, nimittäin puolet Valkolasta ja puolet Kaipolasta, samoin Honkalan ja Keinälän tilat. Tilakauppoja teki valtion puolesta metsänhoitaja T. Rydman. 4 Katso tästä video koskenlaskusta Oulujoella vuonna 1910.

(* Muhoksen Sattula eli Pyhälä no 76, vanhaemäntä Reeta Matintytär Ojala (suku alk. Tuppurainen, s. 6.5.1865 Utajärvi Sotkajärvi Ojala no 12), Kustaa Vilhelmi Riitanpoika Hongiston (eli Pyhälän, s. 28.2.1849 Muhos/Utajärvi, k. Sattulan tulipalon vuoksi saamaansa sydänhalvaukseen 6.5.1910) leski. Heidät oli vihitty 12.12.1890. ”Mielikki” oli Anna Maria Juhontytär Pyhälä (o.s. Anttila, s. 27.7.1891 Oulujoki), Urho Vilhelmi Reetanpoika Hongiston (eli Pyhälä ja Ojala, s. 23.8.1888 Utajärvi, k. 28.9.1922) vaimo. Sattula toimi ruoka- ja majoituspaikkana Pyhäkoskella kävijöille. Palaneen talon mainitaan olleen vastarakennetun. Tilalle rakennettiin uusi asuinrakennus; pirtti oli iso ja seinustoja kiersivät pitkät penkit. Talossa pidettiin juhlatilaisuuksia ja tanssejakin. Otettiinpa siellä kiinni yksi murhamieskin poliisi Jaakko Rahkon toimesta elokuussa 1910. Leski Anna Maria avioitui 7.1.1926 Erkki Jalmari Hermanninpoika Koskelan (myöh. Mäkelä, Mäkelä no 54 Muhos, s. 10.11.1898 Oulu, k. 30.4.1927, kuolinilmoitus) kanssa ja he saivat pojan, Paavo (s. 1926). Leski avioitui kolmannen kerran 11.10.1930 Ahti Heikki Iikanpoika Palkin (s. 17.8.1899 Tyrnävä, k. 16.8.1939, kuolinilmoitus ja muistokirjoitus) kanssa, perheeseen syntyi kolme tytärtä. Paavo Koskelan jälkeläiset omistavat nykyään Sattulan tilan.

  1. Lorelei, Wikiaineisto
  2. Keskipohjanmaa 17.8.1920, no 92, s. 3
  3. Lotta Svärd-sivusto
  4. Åbo Underrättelser 12.9.1913 no 247, s. 4 ja Perä-Pohjolainen 8.11.1913 no 128, s. 4
Kategoria(t): 27 Ketola, 4 Hämälä, 4 Hämälä - Rajala Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *