Kategoria: yleistä

  • Muhoksen rippikirja 1699-1722

    Muhos sai ensimmäisen kappalaisen noin vuonna 1628. Muhoslaiset anoivat vuonna 1656 kappalainen Abraham Erici Bongia omaksi kirkkoherrakseen perustellen anomustaan mm. sillä, että Bong on hoitanut virkaansa jo 28 vuotta suurella ahkeruudella. Muhoksen ensimmäinen rippikirja Bongin 1628-67 ja hänen seuraajansa Ericus Sigfridi Brax’in 1665-90 ajalta ei ole säilynyt rippi-, kaste-, ja kuolinkirjoja tai niitä ei ole…

  • Viittä vaille valmis

    Laitasaari-blogi on nyt siis julkaistu! Blogin siirto lopulliseen osoitteeseensa tuotti hieman ongelmia, mutta viimein se onnistui. Onneksi keli ei ole ollut kovin keväisen aurinkoinen, joten olen malttanut istua koneen ääressä tappelemassa. 150 vuotta sitten ei ollut blogeista tietoakaan. Eikä kevätkeleistä – 22. maaliskuuta vuonna 1862 Oulun Wiikko-Sanomat kertoi, että pakkanen paukkui Oulun seudulla. Blogin viimeistely…

  • Virtuaalinen päänsärky: kantataloista,vaiko kantatiloista?

    Painiskelen parhaillaan sen tilanteen edessä tutkiessani Laitasaaren vanhoja tiloja, että mikä on määritelmä kantatila – mihin aikamääreeseen se sijoittuu, jotta voi puhua kantatilasta. Lisäksi kantatalo – mihin ajanjaksoon se määräytyy että voidaan puhua kantatalosta.  Tästä on olemassa monia eri näkemyksiä. Toisilla näkemys on se, että kantatilat on niitä tiloja, jotka ovat ennen isojakoa. Isojaon idea…

  • Sivuston kantatalo-määritelmästä

    Laitasaaren kantatilojen tutkiminen on erittäin haastavaa ja mielenkiintoista. Olemme laatineet blogiin listaa näistä vanhoista taloista, joita nimitämme kantataloiksi. Löydät ne Taloja sivun alta luettelona. Lista ei vielä 8.3.2012 ole täydellinen, josko koskaan voi edes olla? Kyseinen kantatalo-lista on syntynyt vuoden 1607 Laitasaaren talotilanteesta. Tällöin  Laitasaari ja Muhos erotettiin omiksi verokylikseen. Tätä aiemminhan nykyisen Muhoksen alueen…

  • Mietteitä Laitasaaren varhaisasutuksesta

    Olen kolunnut eri kirjoja ja muita lähteitä koskien Laitasaaren varhaisinta asutusta. Sitä on melkoisen niukalti saatavana, ja sekin on  yksi syy näidenkin sivujen syntyyn.  Laitasaari mainitaan ensimmäisen kerran arkistolähteissä voudintileissä vuonna 1543, jolloin Pekka Ollinpojalla (Ähkönen) ja Pekka Kyllösellä oli ollut käsikähmää ja mukiloivat toisensa mustelmille. Heitä molempia sakotettiin kolmella markalla.  Käräjillä sakotettiin muitakin laitasaarelaisia.…