Kategoria: 12 Hyrkki

  • Hyrkin koululaisia (1957)

    Hyrkin yläluokkalaisia eli IV-VII. Klikkaa kuvaa niin saat kuvatekstin esille. Teuvo Pikkuaho muisteli entistä opettajaansa: Vielä tuosta Hyrkin koulun opettaja Niilo Koskelasta. Hän oli lahjakas musiikissakin. Perusti koululle oman orkesterin; siinä oli viuluja, nokkahuiluja, rummut, tampuriini, metallofoni ym. ja minä soitin triangelia. Me osallistuttiin kilpailuihinkin Oulussa ja sijoituimme toiseksi. Talvisin jokaisella liikuntatunnilla oli hiihtokilpailut ja…

  • Joulua Laitasaaressa

    Kokosin jouluun liittyviä artikkeleja sivustolta – ovat kaikki vapaasti luettavissa. Hyvää joulua lukijoillemme!

  • Laukussa leipää ja piimää

    Eihän sitä joka sunnuntaiksi, kun oltiin esimerkiksi kartoittamassa, tultu suinkaan kotiin, vaan sitä oltiin montakin viikkoa ja talosta taloon vaan kuljettiin. Tämä maanmittausinsinööri Heikki Järvelän lausahdus tiivistää mainiosti 1900-luvun alkupuolen maanmittarin kenttätyökauden. Maanmittarit olivat aikansa tutkimusmatkailijoita, jotka liikkuivat niin pelloilla, metsissä, tuntureilla kuin vesilläkin. Kuvassa kartografi Heikki Junno nautti ruokansa puukulhosta (Lähde: Maanmittausmuseo) Matkanteko vei…

  • Tulipalo Hyrkissä (1930)

    Kuva on otettu kaksi vuotta ennen tulipaloa eli vuonna 1928. Klikkaa suuremmaksi niin näet keitä siinä on. Talon vanha isäntä Aappo Juhonpoika Kinnunen tunnistettu kuvasta 15.5.2021 Väinö Väänäsen toimesta. Maanvilj. J. Kinnusen asuinrakennus pahoin turmeltunut Toissailtana klo 20 seutuvilla pääsi tuli irti Muhoksen Laitasaaressa n.k. Hyrkin talossa, jonka omistaa maanviljelijä Jaakko Kinnunen. Tuli sai alkunsa…

  • Muhoksen sähköosuuskunta 100 vuotta

    Liitto-lehti kirjoittaa – eilen 1 pidettiin Muhoksella sähköosuuskunnan perustava kokous. Osuuskuntaan on liittynyt noin 1000 osuutta, á 100 mk. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Muhoksen Osuuskaupan hoitaja V(äinö) Ervasti ja varapuheenjohtajaksi maanvilj. J(aakko) T(uomas) Karhu (Muhos Karhu no 32) sekä jäseniksi maanvilj. Antti Hyrkäs (Muhos Hyrkäs no 5), A(appo) Keränen (Ketola no 27) ja Juho Yrjänä (Yrjänä…