Tekijä: Solja

  • Laitasaari-kalenteri vuodelle 2016

    Nyt sitä taas saa! Tilaa itsellesi, ystävälle/sukulaiselle joululahjaksi hintaan 15 euroa (+postituskulut). Max 3 kalenteria/hlö. Kalenterin tuotto ohjataan Laitasaari-Seuran tilille kartuttamaan kylähistoriakirjojen painatusrahastoa. Ensimmäisen kirjan taitto pyritään aloittamaan tulevan talven aikana. Lähetä tilauksesi mieluiten lomakkeella (klikkaa linkkiä). P.S. Jos asut kylällä, voit myös noutaa kalenterisi Soljalta (Yli-Laukantie 1), valitse toimitustapa ”nouto”, muutoin liitä tilaukseen osoitteesi…

  • Kalevi Leskelän käsityönäyttely (Koivu ja tähti)

    Käykääpä ihailemassa Kalevin kätten tuotoksia kirjastosalin näyttelytilassa. Näyttely avoinna 23.11.2015 asti kirjaston aukioloaikaan.

  • Paasimaa no 76 historia

    Kuvassa Paasimaasta eli Paasilasta lohkotulla Pihlajarinne -nimisellä tilalla ollut Muhoksen Osuuskauppa, jota pitivät Arvo ja Helli Tuohino. Samalla tilalla oli myös Oulun Osuuskauppa, jonka kauppiaina olivat Antti ja Lilja Määttä. Paasimaan historiaa on kirjoitettu useammassa eri vaiheessa, Sari aloitti ja minä  lopettelin. Tällainen siitä tuli – katso myös taloon liittyvät artikkelit (klikkaa linkkejä).

  • Oulujoki-ilta ma 2.11.2015 (Koivu ja tähti)

    Infoa Muhoksen kunnalta: Oulun Yliopisto teki talvella 2014-15 selvityksen ja kuntalaiskyselyn Oulujoen moninaiskäytön kehittämisestä. Vastauksista on koottu mielenkiintoinen Oulujoki-raportti, jota esitellään 2.11. tapahtumassa. Tilaisuudessa voit osallistua keskusteluun ja kysellä asiantuntijoilta asukkaiden toiveiden toteutumisesta. Mukana mm. Fortumin ja ELY-keskuksen edustajat. Vinkki: kannattaa käydä kirjaston lehtisalissa tutustumassa ennakkoon aihetta sivuavaan näyttelyyn. Näytteillä on vanhoja jokivalokuvia, sekä erittäin…

  • Mummon luona Monolassa – osa 8

    Nuuka kaffimusteri Muhoksen seudulla, erityisesti Soson laajojen luonnonniittyjen ojanreunoilla kasvoi runsaasti mesimarjoja. Helvi-täti oli saanut idean hyödyntää suurta satoa sylttäämällä eli hilloamalla marjoja myyntiin. Yritys onnistui, ja hänen mesimarjahillollaan oli kysyntää Helsingin hienoja ravintoloita myöten. Seudun köyhien mökkien väki tuli Monolaan kauppaamaan mesimarjojaan. Poimijatyttösiä pestattiin myös marjoja perkaamaan. Mesimarjat oli perattava yksitellen, kanta irrotettava pienillä…