-
Lyyli Similä: Voimamiehiä Muhokselta ja muualtakin
Lyylin veljen Pekka Similän kertomaa paikallisista urheilijoista ja voimamiehistä noin vuonna 1935: Pari kovaa juoksijamiestä oli Muhoksella ennen. Toinen, Aapeli Koistinen elää vieläkin, mutta on nyt jo 80-vuotias, toinen oli Aukusti Inkala. Molemmat ottivat juoksemalla hevosia kiinni vaikka kuinka vauhdissa nämä olisivat olleet. Ja ovatpa nämä ottaneet jäniksiäkin juoksemalla kiinni. Entisaikaan, jolloin ei ollut aitojakaan…
-
Joulu Siepossa vuonna 1938
Nyt jo edesmennyt Pentti Ojala (s. 1931) kertoo lapsuusmuistojaan joulusta, tyttärensä Eilan ylöskirjoittamana: Siepossa joulukuusi haettiin aina omasta metsästä. Se oli iso kuusi, jonka latva ylsi pirtin kattoon. Kuusessa oli pieniä vaatimattomia kynttilöitä, Suomen lippurivi kiersi tietysti oksilla. Oksilla oli paljon pumpulia, jota oli revitty maitosiivilän vanusta. Muita koristeita ei silloin ollut. Joululahjat olivat aina…
-
Joulukirje Atlantista
Kas tuossa huomasin että joulukin on tulossa ja muistin että meillä on sukulaisia ja tuttavia siellä synnyinmaassa että lähetän vähän kahverahaa. Niin kysyin teitän lapsiltanne mutta he sanoivat, että raha on Amerikassakin tienaamisessa, sillä onhan niillä enempi rahaa kuin meillä, vain ei ole meilläkään niin paljon että ramata kannattaa. Vain panemma varaina mukaan sillä isä…
-
Laitasaaren esineistöä – arkku
Arkku Lahjoittanut Alli Karppinen o.s. Parviainen (Saunakangas eli Reini, Ähkynen no 37) Puinen metalliheloitettu arkku. Maalattu punaruskeaksi ulkopuolelta, sisäpuoli valkea. Arkun kansi kaareva, sisällä arkussa pieni lokero yläosassa. Ilmeisesti vaatearkku, koko 88 cm x 40 cm x 49 cm. Arkun sisäkannessa koristeellinen teksti: Margeta Ähkönen 1836. Kuka hän oli, kenen tytär ja milloin syntynyt?
-
Ähkylän pirtistä alku Hyrkin koululle
Koulun ensimmäisiä oppilaita ollut Martti Kesäniemi (s. 1910) muistelee opinahjoaan kirjassaan Muhoksella muutki kummat (v. 1996, s. 60). Artikkeli julkaistaan perikunnan luvalla. Allaoleva kuva on otettu nimenomaan Ala-Ähkylän pirtin seinustalla, joen puolella. Se oli tavallinen maalaistalon pirtti, jossa koulu aloitti. Mitoiltaan se oli 6 ½ x 6 ½ metriä ja kun saattoi olla yli 30…