-
Suviseurat Muhoksella 2019
Kuva seuroista Nuorisoseuran Tuvalta kesäkuussa 1925, klikkaa kuvaa. Tupa rakennettiin v. 1912 ja se paloi 1969; sammuneiksi luullut hiilet kytivätkin ja sytyttivät tulipalon. Ensimmäiset suviseurat pidettiin kokouksen yhteydessä Oulussa vuonna 1906. Myös muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa, Ruotsissa ja Venäjällä, vanhoillislestadiolaiset pitävät kesäisin suuria seuroja tai suviseuroja. Edellisen kerran suviseurat olivat Muhoksella vuonna 2003. Nyt…
-
Kirjeenvaihtoa talvisodassa
Anna Helena Mäkelä (kuvassa keskellä) syntyi elokuussa 1888 Muhoksella. Hänen vanhempansa, Kaisa ja Matti Mäkelä, olivat muutamia vuosia aiemmin hankkineet Laitasaaresta Onteron talon. Anna avioitui lokakuussa 1911 Jaakko Kinnusen kanssa, ja siirtyi hoitamaan emännyyttä Jaakon omistamalle Harjun tilalle Oulujoen Sanginsuuhun. Kovin kauas syntymäkodista Annan matka ei siten johtanut. Annan mies, Jaakko Kinnunen, oli aktiivinen, monipuolinen…
-
Oulun lasten kesäsiirtolat Muhoksella
Pohjan Kansa -lehdessä kirjoitettiin vuonna 1922 Oulun kansakoulun köyhien lasten kesäsiirtoloista, joita oli ympäri maakuntaa, myös Muhoksella: Kasvatuslautakunnan kesäsiirtola sijaitsi Oulujoen varrella Muhoksen Kosulankylässä Kangas-Koistilan talossa. Talo on mäntymetsän laidassa korkealla mäellä ja on se tilava sekä tarkoitukseen sopiva. Ympäristöä vastaan voi olla muistuttamista. Vuokra-aika on 3 kuukautta ja oli vuokra tältä ajalta 1.200 mk.
-
Laitasaaren fb-ryhmä
Laitasaarella on oma fb-ryhmä (perustettu 2012) – ”Ryhmässä keskustellaan Laitasaaren kylän historiasta ja nykypäivästä. Voit kysyä, vastata tai muuten vain jakaa tietoa. Tämä on suljettu ryhmä, joka näkyy vain jäsenille. Jäseniksi ryhmään hyväksytään kaikki Laitasaaren kylän entiset, nykyiset ja mahdolliset tulevat asukkaat, taikka muuten vain kylästä kiinnostuneet. Tervetuloa keskustelemaan!” Pyydä jäsenyyttä tästä ja muista vastata…
-
Laitasaari-Seura jakoi stipendejä
Laitasaari-Seura jakoi kolmelle Laitasaaren koulujen oppilaalle 1.6.2019 stipendit menestyksekkäistä historian opinnoista ja kiinnostuksesta aiheeseen. 50 euron stipendit saivat Tiitus S (Hyrkki), Anseliina A (Laitasaari) ja Venla S (Huovila) – onnea! Syksyllä käynnistämme kouluissa kirjoituskilpailun joka liittyy kylämme historiaan.