Aku pakinoi – Nuottarannan juoruämmät (1922)


Kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin. Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Tunnetko heitä?

Teille minä nyt virteni viritän sekä sinulle apostoli Akanheimo, joka hengelläsi voitelet heidän moraalisen selkärankansa notkeita niveliä. Amen.

Nuottarannan juoruämmät ovat vetäneet tänä keväänä hyvän apajan, niin ettei miesmuistiin tiedetä saadun niin hyvää saalista. Se oli aluksi vain pieni tavallinen otus, hätäisesti kyhätty jalaton matelija, mutta kun sitä on kevätkausi vatkattu sameassa pohjamudassa, on se nyt lopullisesti vedetty maalle seitsenpäisenä lohikäärmeenä, niin että Nuottarannan juoruämmillä riittää siitä sopanhöystettä koko pieneksi iäksensä ja voivat vielä heidän lastenlapsensa kaluta sen häntänikamia.

Välillä pyydämme lukijalta anteeksi, että me paremman puutteessa hänelle tarjoamme kappaleen kuivaa kulttuurihistoriaa ja sen jälkeen alamme kertomuksemme, jonka ainoana vikana on se, että sitä on täytynyt paljon lievittää, ettemme viskaisi liian suurella kivellä ampiaispesään, joka saattaisi räjähtää vasten paljasta naamaamme.

Janne Pikkaraisella on talonsa ihan Nuottarannan Pitkänkadun varressa, ja on siitä hyvä näköala yli Nuottarannan peltotilkkujen, kujien ja takapihojen, niin että jos harmaa töpöhäntä kissanpenikka joskus rohkenee kurkistaa eteisen ovesta ulos, jää koko kyläkunta sitä töllistelemään ja huikkimaan toisilleen: – Tuolla se Pikkaraisen pojan kissanpenikka taas vaanii – joko ymmärtänee mitään hiirille.

Niin – koko talossa ei ole muuta väkeä kuin yksi poika, joka on tietysti samalla isäntä ja emäntä. Se on tietysti jotain tavatonta Nuottarannassa, jossa on paljon hempeähköjä tyttäriä – lihavia, laihoja, lihavahkoja ja laihahkoja sekä leskiemäntiä kuin myöskin naisia, nuorempia ja vanhempia, joista ei voi sanoa ovatko he neitejä vai emäntiä, sellaisia perheellisiä, yksinäisiä ihmisiä. Niin sanoaksemme.

Että siis kylässä, niin hyvin varustetussa, voi olla joku vakavarainen nuorukainen yhä vain nuorukaisena, on ilmeinen epäkohta. Ja sentähden Nuottarannan hellät äidit ovat ottaneet Pikkaraisen Jannen kuin omaksi pojakseen ja huolehtivat hänen elämästään kuin ainoan lapsensa elämästä, joka on heille kallis.

Mutta eihän se Janne oikein tajua velvollisuuksiaan. Sotii vain koko kylän naisväen tahtoa vastaan, on aivan ynseä tyttärille ja kutsuu vain henkeviä nuorukaisia majaansa, jossa soitellaan ja keskustellaan elämän vakavista kysymyksistä.

Tämä oli jo kauan harmittanut varsinkin Pällikän emäntää, jonka raukan on täytynyt koko talven ja kevään viettää yötöntä yötä, vartioida Kaija-tyttöään siltä Ällikän Heikiltä. Hän se aina näki, kun nuorukaiset kokoontuivat Pikkaraiseen, näkipä heidän tulevan takaisinkin. Sekös häntä harmitti. – Pojanjolkkeja! Mitä hän niillä tekee? Toista kun – – –

Ja siitä se alkoi. Pällikän emäntä vain kerran kiljaisi: – Korttia ne peijakkaat pelaavat.

Hän sanoi sen itselleen ja parille nuokkuvalle russakalle, mutta seuraavana päivänä sähkötettiin tieto yli kylän: – Pikkaraisessa pelataan joka yö. Hirmuiset summat pelissä.

Koko kylä nousi takajaloilleen ja kahvipannut saivat hikoilla, ja kauppias hiveli partaansa ja hymähteli: – Hauskoja poikia!

Eihän se kuitenkaan kauan maittanut. Nuottarannassa alettiin jo haukotella ja kahvipannu jouti jo välistä naulaankin, kunnes eräänä aamuna tuli uusi sähkösanoma: – Pikkaraisessa myöskin juodaan!

Se meni yli odotuksen. Lihavat ja laihat juoruämmät heittivät kuperkeikkaa ja hihkuivat. Ja kahvipannut hikoilivat ja kauppias hiveli partaansa ja ajatteli, että ovatpa hauskoja poikia.

Olihan se jotain, mutta alkoi sekin viimein tympäistä, eikä enää tahtonut olla mitään keskustelun aihetta koko kylässä. Kauppias seisoi tyhjässä puodissa. Kukaan ei ostanut kahvia, sokeria ja vehnästä, kunnes räjähti kolmas uutinen: – Pikkaraisessa käy tyttöjäkin juomassa ja pelaamassa ja – – –

Anteeksi! Meidän täytyy lopettaa. Voikaahan paksusti, Nuottarannan juoruämmät, ja apostoli Akanheimo.

Näkemiin!

Aku 1

  1. Kaleva 28.5.1922