Aarno Määttä, jonka suku on lähtöisin Pienimäätästä no 17, on haastatellut laitasaarelaisia viime vuosituhannen lopulla. Julkaisemme Aarnon lähettämiä juttuja sivustolla.
Juhani Rahko (s. 1922) Kaupin Hakalan talosta, on kertonut seuraavaa:
Muhoksen kirkolla oli pidetty käräjät ja kaksi miestä oli saanut käräjillä vankilatuomion. Heidät oli heti kuljetettava Ouluun vankilaan. Juhani ja hänen isänsä Oskari olivat hevosella kirkonkylällä – Oskarilla oli nimittäin sopimus vankien kuljetuksista. Isä Oskari oli sanonut pojalleen ”Vie sinä nämä miehet sinne meille ja pane koppiin”. Oskari siis tarkoitti, että pojan pitäisi viedä vangit noin seitsemän kilometrin päässä olevaan kotiinsa.
Juhani teki työtä käskettyä ja lähti viemään vankeja kotitaloon. Matkan aikana hän kuuli, että miehet puhelivat karkaavansa – kuitenkin, Juhanin onneksi, he jättivät aikomuksensa toteuttamatta. Juhani oli tuumannut sitten jälkeenpäin, että kyllä häntä pelotti!
2 vastausta artikkeliin “Käräjämatkalla sattunutta”
Aarnolle kiitoksia näistä tarinoista!
– Sari
Hakalan 36:3 isäntä, isoisäni Oskari Rahko toimi 1920-30-luvulla mm. vanginvartijana ja kuljettajana, ja mummoni vankien ruokkijana, siten että Hakalan pirtin nurkassa oli vankikoppi, joka toimi välietappina Muhoksen käräjille Oulun vankilasta vietäville ja käräjiltä Ouluun palautettaville vangeille. Asialla ei ole yhteyttä Rahko 11:n taloon.
Aarno Määtän tarinaan lisään, että isäni Juhani Rahko kertoi olleensa vain toisella kymmenellä oleva poikanen kun isänsä oli laittanut hänet tuolle kotimatkalle yksin, kylläkin raudoissa olleiden, vangittujen kanssa, sanoen että jos vangit aikovat karata, anna hevosen laukata! Hevonen oli halukas kovaan menoon, vaan sitäpä eivät vangit tienneet. Vankien uhitellessa kuskille, tämä sanoi ensin pelästyneensä vaan sitten lyöneensä hevosta lauteisiin, niin olivatpa vangit hiljaisina miehinä vain uikuttaneet hurjassa vauhdissa! Näin oli karautettu Hakalan pihalle jossa miehet vietiin koppiinsa, kunnes yön jälkeen heidät Ouluun haettiin.
Solja: Kiitos Kaisu tarkennuksesta! Muistihan saattaa tehdä kepposet vanhemmalle ihmiselle, mutta nytpä tuli asia korjattua! Vaihdoin tähän samalla Hakalan kuvan.
Oskari Rahko oli myös Laitasaaren meijerin isännöitsijä – lue lisää tämän linkin kautta https://www.laitasaari.fi/laitasaaren-palvelut/laitasaaren-meijeri/