Tutkimusmatkailijat Laitasaaressa vuonna 1799

Näkymä Korivaaralta Oulujoelle Muhoksella, etualalla pappila Anders Fredrik Skjöldebrand piirsi tämän luonnoksen käydessään Laitasaaressa 2. kesäkuuta 1799. Luonnoksen perusteella hän sitten teki grafiikanlehtiä, joita on mm. Suomessa Museovirastolla. Luonnos on mielestämme arvokkaampi, koska se on tehty täällä paikanpäällä – se on myös vanhin kyläämme esittävä teos. Ruotsin Kansallismuseosta saatu kopio julkaistaan sivustollamme museon luvalla. Tack Sverige! Klikkaa kuvaa suuremmaksi!

Kevättalvella ja kesällä 1799 italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi (1773–1846) vaelsi seurueineen Suomen ja Lapin erämaataipaleiden kautta Nordkappiin, Euroopan pohjoisimpaan kärkeen. 1

Matka halki Lapin kulki Oulun ja Kemin kautta Tornioon. Ylitorniolta, jonne maantie siihen aikaan päättyi, retkikunta jatkoi veneillä Tornionjokea ylöspäin. Könkäästä seurue jatkoi vaikeakulkuista Muonionjokea pitkin Palojoelle. Ennen Kautokeinoon saapumista retkikunta oli ylittänyt soisen raja-alueen jalkaisin. Nordkappiin Acerbi ja Skjöldebrand saapuivat meritse Alattion vuonon kautta heinäkuun 19. päivänä keskiyön epätodellisessa valossa.

Kolme vuotta myöhemmin Acerbi julkaisi matkastaan laajan englanninkielisen teoksen, jossa hän kuvaili Suomen luontoa, ihmisiä ja tapoja. Sensaatiohakuinen matkakirja herätti jo omana aikanaan suurta huomiota. Jälkipolville Acerbi jäi historiaan ensimmäisenä ulkomaalaisena, joka kulki Torniosta maitse Nordkappille ja laati matkastaan kuvauksen.

Kirjan – Voyage pittoresque au Cap Nord (1801-1802) – hieno kuvitus on Acerbin ja hänen matkakumppaninsa A. F. Sjköldebrandin käsialaa. Anders Fredrik Skjöldebrand (1757–1834) oli ruotsalainen kenraali ja kirjailija sekä kreivi, joka liittyi seurueeseen Tukholmasta. 2

Muut seurueen jäsenet olivat Bernardo Bellotti, brescialaisen pankkiirin poika, Oulusta liittyivät mukaan apteekkari Johan Julin, joka oli kasvitieteen ja meteorologian asiantuntija sekä piirilääkäri, hyönteistieteilijä Henric Deutsch ja Kemistä kirkkoherra Matthias Castrén, kasvitieteilijä. 3 4 5

Acerbin teos on tunnetuin Suomesta kirjoitettu matkakirja. 6

Koko englanninkielinen teos digitoituna Oulun Arkin sivuilla.

Grafiikanlehti Museoviraston maksullisissa kokoelmissa.

Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Tutkimusmatkailijat Laitasaaressa vuonna 1799

  1. Solja sanoo:

    Tämä luonnos on tosiaankin vanhin kyläämme esittävä teos – kiitos Ritva että myötävaikutuksellasi saimme kopion siitä sivustollemme omistajan luvalla. Ruotsin Kansallismuseo ei vaatinut julkaisemisesta maksua, vain maininnan lähteestä. Suomen Museovirasto olisi myynyt tästä luonnoksesta tehdyn grafiikanlehden kuvan seuralle n. 40 euron hintaan. Kallista kun ajattelee että sen kuvatkin on aikoinaan skannattu verovaroin! Arvailimme Raimon ja Ritvan kanssa kuvassa näkyviä rakennuksia – onko siinä pappila, kuten on mainittu – ja Viinikka, Kesti ja Pelkonen?

    – Vai onko luonnoksen tekijä ottanut taiteellisia vapauksia kuvaa sommitellessaan?

  2. Juha Huusko sanoo:

    Oulun kaupungin pääkirjastosta löytyy suomeksi ja lainattavaksi mm. kirjat: Acerbi, Giuseppe, Matka halki Suomen v. 1799 ja Matka Lapissa v. 1799. Ks. OUTI-verkkokirjasto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *