Hangaskankaanlaita no 59

Niskan Matti perusti tilan

Mähylän isäntä keskellä

Hangaskankaanlaita (nimenä myös Mähylä ja Hangaskangas) on saanut perustamispäätöksen 27.1.1778. Kuten muutkin uudistilat, se sai 20 vuoden verovapauden eli joutui ensimmäisen kerran verolle vuonna 1798. Tila oli kooltaan 1/8 mtl. Numerokseen se sai 61, sitten vuodesta 1826 lähtien numeroksi vakiintui 59. 1

Ensimmäinen isäntä ja tilan perustaja oli nimeltään Matti – eli Matti Kaaperinpoika Niska(nen) (s. 1756) – hänen sukuaan asui mm. Korilassa eli Halkovaarassa no 47. Vaimona Matilla oli Anna Samulintytär Karppinen (s. 12.2.1754 Paltamo); heidät oli vihitty 24.11.1776 Utajärvellä. Perheeseen syntyivät lapset Kaaperi (s. 17.1.1777 Utajärvi), Matti (s. 6.7.1780) ja Anna Kristiina (s. 25.12.1783). Perhe näyttäisi siirtyneen aika pian torppareiksi Muhoskylään. 2 3 4

Keräsen vävy isännöimään tilaa

Seuraava isäntä tuli Pömiltä eli Penninkankaasta no 56 ja oli nimeltään Juho Matinpoika Tervo (eli Lusua, myöh. Hangaslaita, s. 1753, k. 1800). Hän oli mennyt rengiksi Keräseen no 23 ja vihittiin 18.7.1773 Riitta Samulintytär Kolehmaisen (s. 1755 Utajärvi) eli talon tyttären kanssa. He saivat lapset

  1. Marketta (s. 20.9.1773) – puoliso 27.4.1793 Juho Sakarinpoika Määttä (s. 22.5.1768 Yrjänä no 29), asuivat Siepossa no 20
  2. Juho (s. 19.2.1779)
  3. Kaarina (s. 7.1.1781) – puoliso 1.2.1799 renki Antti Tuomaksenpoika Leväaro – asuivat Tyrnävällä
  4. Riitta (s. 15.2.1784) – muutti Tyrnävälle vuonna 1799
  5. Samuli (s. 2.11.1786, k. 27.3.1791)
  6. Liisa (s. 7.10.1789)
  7. Maria (s. 22.1.1792)
  8. Matti (s. 19.7.1795, kuollut pienenä). 5 6

Isäntiä sieltä täältä

Aivan 1790-luvun lopulla Hangaskankaanlaitaan muutti Siekkisestä no 23 Heikki Pekanpoika Lämsä (eli Taskinen, s. 12.11.1759) jonka 1. puoliso oli Liisa Kaakinen (s. 16.2.1758, k. syyskuussa 1801). 2. puoliso Parviaisesta no 2 Marketta Pekantytär Parviainen (s. 16.3.1762, k. maaliskuussa 1806), vihitty 8.8.1802. Heikillä ja Liisalla oli lapset Kaarina (s. 19.11.1787) ja Maria (s. 2.5.1790) – molemmat muuttivat Tyrnävälle äitipuolensa kuoleman jälkeen. Heikki mainitaan kerjäläiseksi ja hän kuoli kuumeeseen ruotuvaivaisena leskenä vuonna 1821. 7 8 9 10 11 12

Sairaalloiseksi mainitun Heikin tilanpito ei liennyt kovin kummoisissa kantimissa – isännäksi tulikin noin vuonna 1802 Perttusesta no 21 Jaakko Pekanpoika Perttunen (s. 10.10.1769, k. 10.9.1837) vaimonaan Eeva Aapontytär Ähkynen (s. 19.4.1769 Ähkynen no 37). Pariskunta oli vihitty 27.5.1792 ja heille syntyivät lapset

  1. Valpuri (s. 7.9.1792, k. rokkoon 2.10.1793)
  2. Jaakko (s. ja k. 15.6.1794)
  3. Pekka (s. 19.7.1795) – renki, puoliso 12.3.1824 Maria Matintytär Sarkkinen (s. 7.1.1798)
  4. Perttu (s. 8.2.1799, k. 7.7.1803 rokkoon)
  5. Riitta (s. 28.3.1802) – muutti Tyrnävälle 1822
  6. Jaakko (s. 22.11.1805) – muutti Ouluun 1825. 13

Henkikirjoissa 1804 ja 1808 näkyy vain vaimo Eeva ja kolme pientä lasta – vuonna 1808 Eeva kuoli, tieto on merkitty rippikirjaan. Leskimies Jaakko kuoli Laitasaaressa ruotuköyhänä 68-vuotiaana vanhuuteen. 14 15 16

Henkikirjoissa 1810 ja 1815 isännäksi mainitaan Juho Juhonpoika vaimoineen – he olivat mitä ilmeisimmin Muhoskylän Karhusta no 32 muuttaneet Juho Juhonpoika Karhu (alk. Rantakangas, s. 24.9.1766) ja 12.5.1811 vihitty toinen vaimonsa Sofia Räf (s. 1777) Sofia saattoi olla sotilas Pekka Räfin tytär Tyllinojasta no 46. Lapset – osa ensimmäisestä aviosta

  1. Riitta (s. 4.3.1798)
  2. Juho (s. 27.5.1800)
  3. Pekka (s. 16.1.1805)
  4. Heikki (s. 1810, kuollut pienenä)
  5. Sofia (s. 9.2.1812). 17 18 19

Juho Karhu kuoli 6.1.1824 kurkkulentsuun – mainitaan haudattujen luettelossa torppariksi. Leski Sofia jäi asumaan kylälle perheensä kanssa. 20

Samoihin aikoihin Karhujen kanssa tilalle muutti Määtästä eli Sieposta no 20 Aapo Sakarinpoika Määttä (s. 1781) vaimonsa Kaisa Reeta Tervosen sekä lastensa Katariina Marian, Riitta Stinan ja Kaisa Reetan kanssa. Ilmeisesti kanssa-asukkaiksi. He olivat sukua aiemmalle Sieposta tulleelle Juho Sakarinpojalle, mutta eivät talossa kauaa asuneet. 21

Konnusta asukkaita

Konnusta no 31 tuli isäntä taloon perheineen vuonna 1820 – Matti Heikinpoika Kontu (s. 13.12.1764) sekä vaimonsa Maria Pekantytär Perttunen (s. 19.9.1767 Perttunen no 21) joka oli aiemman Jaakko-isännän sisar. Perheen lapset on lueteltu Konnun tilahistoriikissa. Matti kuoli halvaukseen Mähylässä 18.11.1830 ja vaimo Maria syöpään 7.10.1832. Heidän tyttärensä Maria asutti taloa vielä puolisonsa Juho Antinpoika Kemppaisen kanssa, kunnes muuttivat noin 1836 Huovisen no 15 tilalle kanssa-asukkaiksi. 22 23 24 25 26

Niinikään Konnusta no 31 tuli renki Heikki Jaakonpoika Määttä (s. 1802) ja 14.11.1824 vihitty puolisonsa Liisa Juhontytär Hangaskangas (s. 15.9.1795 Hangaskangas no 43) asuttamaan Mähylää. Heillä oli lapset

  1. Jaakko (s. 12.5.1825)
  2. Riitta Liisa (s. 28.2.1831)
  3. Heikki (s. 22.3.1836). 27 28 29

Juho Jaakonpoika Kesti (eli Pelkonen, s. 4.5.1822 Sotkajärvi) ja 14.2.1844 vihitty vaimonsa Anna Laurintytär Väärä (s. 1815 Väärä no 5) taisivat talostella kanssa-asukkaina tai vuokralaisina jonkun aikaa. Perheen lapset

  1. Anna Reeta (s. 17.10.1844)
  2. Riitta (s. 31.10.1846)
  3. Juho (s. 5.8.1849). 30 31

Aappo Keinänen lunasti perintötilaksi

Henkikirjan mukaan seuraava isännänvaihdos tapahtui vuonna 1850. Aappo Aaponpoika Keinänen (myöh. Hangaskangas, s. 22.1.1822 Muhos, k. 6.8.1868), vaimo Liisa Juhontytär Perttunen (eli Hartikka, s. 16.2.1821 Oulunsuu, k. 22.10.1868), Hartikasta no 3. Pariskunta oli vihitty 17.5.1844 ja heille syntyivät lapset

  1. Valpuri (s. 29.3.1845, k. 28.2.1854)
  2. Anna (s. 29.10.1847)
  3. Riitta Liisa (s. 26.9.1850, k. 11.9.1853)
  4. Aappo (s. 16.1.1853) – muuttanut Ouluun 1876
  5. Kaisa (s. 15.8.1855) – muuttanut Ouluun 1873
  6. Liisa (s. 15.11.1858) – puoliso Iikka Ollinpoika Putaala (s. 22.1.1866), asuivat Putaalassa no 48
  7. Juho (s. 21.12.1861, k. 19.2.1933) – muuttanut Ouluun 1878, puoliso Kaisa Susanna Matintytär Paavola (s. 24.8.1857 Oulu, k. 30.8.1924 Oulujoki) – heillä lapset Emil Johannes, Dagmar Katariina, Olga Kristiina (s. 17.2.1895, k. 31.3.1955 Oulu)
  8. kuolleena 1865 syntynyt poikalapsi. 32 33 34 35 36

Hangaskankaanlaidan no 59 on perinnöksi ostanut talollinen Aappo Aaponpoika Hangaskangas 9.4.1862. Tila on ollut kooltaan 1/8 manttaalia ja perinnöksiostokirjan hän on saanut 9.5.1862. 37

Aapon ja Liisan kuoltua lavantautiin tila vaihtoi taas omistajaa.

Tikkasen isäntä osti talon sisarelleen

Muhoskylän Tikkasesta eli Perttulasta no 2 tuli tilan omistajiksi Lauri Paavonpoika Perttula (s. 10.10.1814) ja vaimonsa Valpuri Erkintytär Honkanen (s. 16.9.1824, k. 23.7.1890). Lauri osti tilan sisarelleen Maria Sofialle (s. 22.6.1831) joka oli leskeytynyt miehestään Pekka Pekanpoika Rätylästä (s. 13.3.1830 Kempele Rätylä no 27). Leski muutti Kempeleestä Laitasaareen vuonna 1885 mukanaan lapset

  1. Adolf (s. 25.7.1856) – muutti 1886 Ouluun
  2. Liisa Amalia (s. 25.1.1864) – sai tyttäret Kaisa Sofian (s. 25.10.1888), Maria Liisan (s. 20.8.1892) ja Hulda Glorian (s. 12.6.1900)
  3. Kaisa Sofia (s. 5.7.1867). 38 39 40 41 42 43 44

Huonekuntalaisina asuivat tilalla Matti Matinpoika Kähkönen (s. 18.1.1817) vaimonsa Riitta Juhontytär Pyykön (s. 8.12.1830) kanssa. Molemmat kuolivat vuonna 1892.

Mäkitupalaisina olivat Utajärveltä 1888 tulleet Kaarle Juho Antinpoika Kukkonen (alk. Keinänen, s. 9.11.1846 Utajärvi) sekä Laitasaaressa syntynyt vaimonsa Valpuri Isakintytär Enberg (s. 30.9.1851, k. 22.4.1893). Perheessä oli lapset

  1. Kaisa (s. 25.2.1877)
  2. Matti (s. 5.11.1879)
  3. Hilma Maria (s. 20.6.1882)
  4. Simeon Henrik (s. 3.1.1885)
  5. Liisa Valpuri (s. 8.6.1889)
  6. Anna (s. 15.11.1891). 45 46

Hakkarilassa no 25 asuva maanmittari Fredrik Sjöholm osti Hangaskankaan leski Maria Rätylältä kauppakirjalla, joka oli päivätty 24.1.1893. Kuvernöörin päätöksellä tilasta lohkottiin vuonna 1909 Holma-niminen tila ja ostajina olivat J. W. Snellman Gson ja Uleåborgs Sågverks Aktiebolag. Maanmittari ja hänen lapsensa myivät osuutensa tilasta vanhimmalle sisaruksista eli Laina Sjöholmille vuonna 1911 ja tämä sitten eteenpäin uusille omistajille jotka tulivat Ritolasta. Sjöholmit muuttivat Muhokselta Kemin kaupunkiin. 47 48

Keräsiä taloon Hämälästä

Juho Heikki Juho Pekanpoika Keränen (s. 20.3.1855 Muhos) ja vaimonsa Emma Heikintytär Hartikka (s. 27.9.1851) ostivat Mähylän, kauppakirja 28.9.1912, ensimmäinen lainhuuto 25.9.1911. Aiemmin he olivat olleet torppareina Hämälässä no 4. Sittemmin he hankkivat omistukseensa Ritolan eli Ritokankaan no 57.

Mähylän tilanpitoa jatkoivat isäntäväen poika Juho Pietari Juho Heikinpoika Keränen (s. 5.7.1890 Ritokangas no 57) ja puolisonsa Naimi Karoliina Ruusulehto (alk. Roslund, s. 1.7.1893 Petäjävesi). Perheessä oli lapset Väinö Johan, Veikko Armas ja Terttu Tellervo. 49 50

– Solja Holappa, lisätietoja Sari Heimonen, Helena Kukkamo, Ritva Nygren ja Raimo Ranta

  1. Maakirja 1789, 9516, s. 316
  2. Muhos tk 1780, s. 1243
  3. Muhos rk 1781-1786
  4. Muhos rk 1786-1793, s. 209
  5. Muhos rk 1786-1793, s. 172
  6. Muhos hk 1793, s. 119
  7. Muhos rk 1794-1802, s. 29
  8. Muhos hk 1797, s. 196
  9. Muhos hk 1798, s. 216
  10. Muhos rk 1802-1811, s. 53
  11. Muhos rk 1802-1811, s. 101
  12. Muhos rk 1819-1826, s. 235
  13. Muhos rk 1802-1811, s. 71
  14. Muhos hk 1804, s. 224
  15. Muhos hk 1808, s. 374
  16. Muhos rk 1833-1839, s. 404
  17. Muhos hk 1810, s. 305
  18. Muhos hk 1815, s. 230
  19. Muhos rk 1812-1818, s. 32
  20. Muhos rk 1826-1832, s. 245
  21. Muhos rk 1812-1818, s. 145
  22. Muhos rk 1812-1818, s. 112
  23. Muhos rk 1826-1832, s. 157
  24. Muhos rk 1833-1839, s. 282
  25. Muhos hk 1820, s. 159
  26. Muhos hk 1830, s. 268
  27. Muhos rk 1840-1846, s. 249
  28. Muhos rk 1840-1846, s. 307
  29. Muhos hk 1840, s. 321
  30. Muhos rk 1847-1853, s. 320
  31. Muhos rk 1847-1853, s. 444
  32. Sähköposti Seppo Laitinen, 24.1.2015
  33. Muhos hk 1850, s. 393
  34. Muhos rk 1853-1862, s. 308
  35. Muhos rk 1861-1879, s. 320
  36. Muhos hk 1865, s. 147
  37. Annettujen perinnöksiostoasiakirjojen luettelot 1862-65
  38. Muhos rk 1833-1839, s. 4
  39. Kempele rk 1851-1869, s. 42
  40. Muhos hk 1870, s. 415
  41. Muhos hk 1870, s. 420
  42. Muhos hk 1880, s. 275
  43. Muhos rk 1881-1890, s. 440
  44. Muhos rk 1881-1890, s. 526
  45. Muhos hk 1890, s. 341
  46. Muhos rk 1891-1901, s. 458
  47. Muhos hk 1900, s. 418
  48. Muhos hk 1910, s. 300
  49. Muhos hk 1915, s. 353
  50. Laitasaaren asukasluettelo 2003, Reijo Suorsa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *