Avainsana-arkisto: tie

Muhoksen autoilun historiasta

Laitasaaressa syntynyt Aarno Määttä (suku alkuaan Pienimäätästä) on kirjoittanut ansiokkaan teoksen Muhoksen autoilun historiasta. Henkilöliikenne oli hyvää vauhtia paranemaan päin Muhoksella, sillä autoja kulki Muhoksen kautta Ouluun useita. Vuoritsalo oli jo 1920-luvulla aloittanut henkilöliikenteen ja hankkinut monta autoa, joista yksi kulki Kajaaniin asti. Valppu & Juntunen ajoi Puolanka–Utajärvi–Oulu-linjaa. Kestilä–Muhos–Oulu-linjaa ajoi Eino Kokko. Kylmälänkylästä aloitti Antti Kärsämä seka-autolla. Tätä linjaa jatkoi Jussi Lappalainen ja sodan jälkeen Kalle Hepo-oja. Päivärinne–Oulu-linjan aloitti Juntunen 1930-luvun alussa ja Sanginjoki–Oulu-linjan vuonna 1936 Jaakko Mäyrä.

Tallennettu kategorioihin 17 Pienimäättä | Avainsanoina , , , | 1 kommentti

Laitasaaren pohjoispuolen tie ja lossi

Vuonna 1924 laitasaarelaiset Wiljam Laukka, Jaakko Kinnunen ym. päättivät, että pohjoispuolelle pitää saada kulkutie helpottamaan joen sen puolisten tilojen maanviljelyä. Oulun maaherrakin oli asiaan suosiollinen, tiehanke katsottiin tärkeäksi ja hän puolsikin asiaa. Tien teko on varmasti ollut hidasta, sillä siinä ei käytetty konevoimaa, vaan mies- ja hevosvoimaa ja lapiota – olipa joskus naisiakin näissäkin hommissa. Oheinen kuva kertookin Laukan ja Leppiniemen välisen tien teon vaiheesta paljon. Kalevi Leskelän veljen Niilon mukaan tässä kuvassa on Ketolanojan leikkaus ja vuosi on 1939. Ilmeisesti tietä tehtiin osissa.

Tallennettu kategorioihin 12 Hyrkki, 24 Laukka, 38 Inkala | Avainsanoina , | 3 kommenttia