Avainsana-arkisto: ruokaperinne

Aku pakinoi – Korvikkeita (1941)

Kuvan henkilöt eivät liity tarinaan, mutta tunnistatko heitä? Se ei ollut näin alku- vaan loppukuulla, kun herrasväki Kääpä-Koivu sai aiheen pistäytyä visiitillä herrasväki Kuretsuolla. Ja se aihe oli sikäli arkaluontoinen, ettei sitä oikeastaan voi julkisuudessa mainita. Rouva Kääpä-K. vain sen kuiskasi miehelleen herra Kääpä-K:lle. Herra Kääpä-K. kuiskasi vastaan, ettei vain suotta vaivauduta. Siihen sanoi rouva Kääpä-K., että kyllä se on aivan varmaa, se kun on sellainen hamstraaja se rouva Kuretsuo, niin että kyllä siellä kannattaa käydä, kun ei ole edes korviketta saanut moneen päivään ja tärkeitä asioita olisi – sellaisia päivänpolttavia kysymyksiä, joista piti joutua haastelemaan ennen kuin muut ennättävät. … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Elämää ennen vanhaan Väärän tilalla – osa 2

Eila Nurro o.s. Valkonen muistelee lapsuuttaan Laitasaaren Väärän tilalla. Artikkelin ykkösosa on täällä. Koulumatkat kuljettiin veneellä joen toiselle puolelle Huovilan koululle. Anna-äidin veli Veetu vei lapsia veneellä kouluun ja sai siitä palkkaakin. Opettajana toimi Lyydia Hirvelä. Apuna oli sairaanhoitaja neiti Näsi. Sota-ajasta Eila muistaa esimerkiksi miten Oulun pommitettiin. Lyydia Hirvelä oli sanonut, että nyt mennään mettään, eikä lähetä sieltä ennen kuin hän antaa luvan.

Tallennettu kategorioihin 5 Väärä | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Elämää ennen vanhaan Väärän tilalla – osa 1

Eila Nurro o.s. Valkonen muistelee lapsuuttaan Laitasaaren Väärän tilalla. Artikkelin kakkososa täällä. Elämä oli ennen vanhaan työntäyteistä. Jo lapsena opittiin tekemään kovasti töitä. Eilan muistot lapsuudesta ovat kaikesta ahkeroinnista huolimatta myönteisiä. Etenkin talon isäntää Vanhaa isää, joksi Väärän isäntää Anttia kutsuttiin, Eila muistaa lämmöllä. Vanhalla isällä oli suuri sydän ja hän oli rauhaa rakastava mies, Eila toteaa papastaan. Talossa ei koskaan riidelty ja ruokaa riitti kaikille kävijöillekin. Anna-äidillä oli tapana sanoa, että laita vielä muutama ylimääräinen pottu kiehumaan, sattuu vielä joku tulemaan syömään. Vanha sanonta oli, ettei ruoka syöden lopu vaan saamattomuuteen.

Tallennettu kategorioihin 5 Väärä | Avainsanoina , , , | 1 kommentti

Mummon luona Monolassa – osa 10

Elämää lintukodossa Monolassa ei ollut kaivoa, vaan Vilho-eno nosti talousvedenkin silloin vielä puhtaasta Oulujoesta. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa, rössypottua, marjaruokia, vellejä ja puuroja. Aika usein oli tattaripuuroa, ja siitä opimmekin pitämään. Meitä passattiin ja syötettiin kolmen ihmisen voimin. Naapuritalon, Kankaalan tytär Hanna oli pestattu päiväapulaiseksi. Rea jo kyllästyi: ”Minä en rupea olemaan sellaisessa talossa, jossa aina pitää syödä.”

Tallennettu kategorioihin 18 Rönkkö, 55 Vainiokangas | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Pakkanen

Miten selvittiin pakkastalvista maaseudulla 1940-50 luvulla Rakennukset olivat hirsirakennuksia eivätkä kaikistellen aina kovin lämpimänpitäviä. Lämmitettiin uuneilla, jokaisessa huoneessa oli omansa. Lämmitykseen meni puuta ja aikaa useampi tunti päivässä. Asuntojen ikkunat olivat kaksinkertaisia ja niiden alaosat jäätyivät kovilla pakkasilla. Ilmojen lauhtuessa jäät sulivat ja ikkunoista valui vesi puuruuhiin, jotka oli laitettu ikkunanpokien alle.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Mummon luona Monolassa – osa 9

Helvi-täti Äiti oli saanut paikan Mikkelin lääninarkistonhoitajana, ja siellä aloitimme oppikoulun syksyllä 1934. Sitä ennen, jo keväällä oli suoritettava pääsytutkinto Oulun Suomalaisessa Tyttökoulussa. Helvi-täti oli luvannut, että jos selviämme siitä, saamme pyytää häneltä mitä haluamme. En muista mitä Rea toivoi, minä pyysin puolta kiloa sekahedelmiä. Kun Rea pääsi oppikouluun parhaalla mahdollisella pistemäärällä ja minä toisena, näyttöä oli, ja Helvi-tädille oli tullut lupauksen lunastamisen aika. Mutta taas tapasi tarkkuus; hän yksinkertaisesti söi sanansa.

Tallennettu kategorioihin 18 Rönkkö | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Sikamaisia tarinoita Koivikosta

Sota-aikaan ja sen jälkeen valtion omistaman Koivikon koulutilan sikala oli yksi Suomen siitossikaloista. Kun ruuasta oli kova puute, piti sianlihan ja läskin jalostus saattaa suurempaan tuotantoon. Armeija tarvitsi ruokaa, samoin sota-ajan jälkeen suuret metsä,- rakennus,- ym. työntekijät tarvitsivat ravintoa. Sianlihan ja läskin jalostus oli tärkeää. Metsurien pääruokana oli sianliha ja läski. He paistoivat pannulla rasvaisen lihaläskin ja sekaan ruislepäpaloja – päivän ateria oli turvattu. Koivikossa oli maankuulut jalostuskarjut nimeltään Faruk ja Viikinki. Faruk myytiin jalostukseen Pätiälän kartanoon Asikkalaan vuonna 1962. Myynnistä uutisoitiin paikallislehdessä etusivulla kuvalla varustettuna. Faruk jätti Koivikkoon yli 1500 porsasta, Farukin jälkeläisiä myytiin joka puolelle Suomea.

Tallennettu kategorioihin 39 Koivikko | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Makkaramestarin muistokirjoitus

Viime keskiviikkoaamuna t.k. 5 p:nä vaipui viimeiseen lepoonsa mies, joka tällä paikkakunnalla oli hyvin tunnettu ja tavallaan merkillinen, ehkei hän ollutkaan yhteiskunnan ylimmillä portailla. Vainajan elämäntyö oli siksi merkillinen, että se ansaitsee muutamia muistosanoja. Mies, jonka manan majoille menon täten ilmoitamme, oli maanviljelijä Eberhard Meier. Vainaja oli syntynyt maalisk. 26. p. 1827, Artelshofenin kylässä lähellä Herzbrundin kaupunkia Baierin valtakunnassa Saksanmaalla. Nuoruutensa aikana oltuansa ensin sotapalveluksessa 6 vuotta saksalaisessa ratsuväessä, työskenteli hän olutpanimoissa, makkaratehtaissa, humala- ja kasvitarhurin toimissa.

Tallennettu kategorioihin 28 Kekkola, 50 Puujalka | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Helian ruokataloutta

Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen). Syyslahdin aikaan teurastettiin monta elukkaa. Silloin Helialla tehtiin verimakkaraa. Teurastetusta eläimestä laskettiin veri saaviin. Heti sen jälkeen tehtiin ruistaikina, jossa nesteenä oli veri. Makkaran kuoreksi käytettiin eläimen suolta, joka saatiin teurastuksessa. Suoli siivottiin ennen täyttöä siten, että se ensin poljettiin olkien päällä tyhjäksi ja sitten huuhdottiin vedellä puhtaaksi sisältäpäin. Suoli ei saanut kuivua.

Tallennettu kategorioihin 41 Heljä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Väänäsen vanhaemäntä muistelee – osa 3

Maalaistalon monipuolinen terveellinen ruokakulttuuri Arkiruokaa olivat perunat ja ruskea kastike. Aamupäivän ruuaksi keitettiin puuro, se oli joko ohrajauhopuuroa, kaurapuuroa tai talkkunapuuroa. Talkkunakset tehtiin itse ohrajyvistä uunissa paahtaen. Pyhäaamua varten valmistettiin jokaiselle ruokailijalle oma kupillinen viiliä. Leiväksi leivottiin ohutta ohrarieskaa, perunalimppua ja ruisleipää. Ruisleipä leivottiin reikäleiväksi ja ohuet reikäleivät kuivattiin orressa. Kesää varten leivottiin kaksi viikkoa joka toinen päivä niin, että orsissa oli lopulta toista tuhatta leipää, katto täynnä täysiä tankoja. Kesällä ei leipomaan ehdittykään. Niityllä sitten syötiin reikäleipää, päälle laitettiin itse kirnuttua voita ja silakkaa.

Tallennettu kategorioihin 16 Isomäättä - Väänänen | Avainsanoina , | 8 kommenttia