Avainsana-arkisto: runot

Velvoitus (1920)

Tääl’ vainiot valtavat lainehtii, Taas tähkää kultaista kantaa. Ne muistoja varhaisvaiheisiin taruaikojen taakse antaa, kun kirveet iski ja nuijat löi, oli elämästä taistelu päivin ja öin kans’ karhun ja syksyn hallan. Tämä lakeus kuullut kummia on, kaikk’ tuntenut lastensa parvet; kuin karskisti uhmasi kohtalon ain korjaten kuoleman arvet, söi pettua, käytteli keihästään, verin pirskotti Pohjolan hangen ja jään vuoks’ vapauden, lastensa onnen. Kuohu koskien kauhuista kertoa voi, kun Ruotsin ja Ryssän rauta tääl’ välkkyi verinen, hurmetta joi – oli luotuna heimomme hauta -. Idän kotka ja lännen viikinki näin vuoroin saalista samoili; vain rauniot jättivät tänne. Nää muistoja aikain menneitten … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Kevätmieli

Kuuleassa kevätkuussa keltarinta puiston puussa ensilaulun visertää, aurinkoa ylistää. Linnuilla on hyvä mieli: talvi julma taakse kierii. Maaliskuista ”ti-ti-tyytä” kuunnella lie monta syytä. Koulutyttö juostessaan puiston poikki mennessään kuulee äänen keväisimmän, keksii linnun keltarinnan. Naisten juhlapäivää muistaa: aamupäivin suksi luistaa, oksakimpun, hiihtäen, noutaa pajukissojen äidille, se ”kevät-hei” – talviturjun tuulet vei! Opettaja kukan saa. Aurinkoa mummolaan. Keväthelkyt tiaisilta jospa kiinni saisi niiltä – mummolleni lahjoittaisin, ikkunasta kurkottaisin. – Salli Lund (Virta vierii, 1971)

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Isien perintö (4.11.1917)

Ken eloon loihti Suomen korvet, ja kamppaili kanssa karhujen, hallan? Ken hurmetta vuosi, kun sotatorvet soi, vihamiehen, mi murhaten kulki ja ikeeksi laski verisen vallan? Talonpoika se oli, joka raatoi; hän rämeistä perkasi pellot ja söi väliin pettua, viljan halla kun kaatoi. Nälissään taisteli miekoin ja nuijin, edestä vapauden henkensä möi. Hänen on tämä maa – sen metsät ja pellot, ei suvun vierahan käskijäherran. Jo sortajan soikoon kuolinkellot! Ken orjana ois omalla maalla, joka ostettu verellä on kerran? Siis suoraksi selkä, talonpoika Suomen, älä nöyränä piiskurin ruoskaa nuole! Toki aukee uusi usvissa huomen, mikä onnesi auringon maille tuo; et ikeen … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Unikko

Unikko loimuaa, myöhäinen tulikukka. Sen sisaret jo ovat sammuneet. Punainen unikko. Sydän hiilen musta. Syyssuven iltayö uneksii. Myöhäisunikko ei nuku. Se ei salli punaloimuteriön kääriytyä hiilenmustan sydämensä ympärille. Myöhäinen, unohtunut hymyilee yölle. Elämälle. Juo laulua rakkaudesta. Se itsekin tahtoisi laulaa maailmalle, yölle ja itselleen laulun kiihkeästi eletystä hetkestä. Kenties ensimmäinen yö halloineen tuo kuuraa, taittaa, vie pois. Painaa povelleen. Ovat kukkineet kesänsä hilpeät unikot hymysilmin. Veden kantajat virvoittivat niitä laulavia, ilosilmäisiä lempikukkiaan. He sivuuttivat surun unikon keskenkasvuisen.  Sen myöhästyneen. Kalvoi jano ja ainainen ikävä, kunnes avaruuden ensikuutamo ja päivän vilvas sadekuuro herätti hauraiden unikuvien häilyvään varjoon. Uneksi myöhästynyt. Ei untesi … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti

Oma maa mansikka, muu maa mustikka!

Oma maa mansikka, muu maa mustikka! Näin tutusti alkaa Suomen ensimmäisen taiderunoilijan Samuli Kustaa Berghin runo ”Oma maa”. Samuel Gustaf Bergh (s. 2.12.1803 Oulu, k. 48-vuotiaana reumatismiin 5.7.1852 Halikko, haudattiin Ouluun 11.7.), kirjailijanimeltään Kallio ja suomalaisittain Samuli Kustaa Bergh, oli suomalainen runoilija. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, mutta erityisesti runot ”Ystävälleni”, ”Sirkka” ja ”Oma maa” ovat tulleet tunnetuiksi. Berghiä pidetään yhtenä 1800-luvun tärkeimmistä lyyrikoista. Samuel syntyi Oulussa varakkaaseen perheeseen. Isä Samuel Wilhelm Johaninpoika Bergh (s. 21.4.1750 Liminka, k. 59-vuotiaana keltakuumeeseen 7.3.1810 Oulu) oli kauppias ja laivanvarustaja. Äiti, Limingan kappalaisen tytär Anna Margareta Arvidintytär Mennander (s. 2.1.1773 Kalajoki, k. 32-vuotiaana keuhkotautiin 16.12.1805 … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 22 Koistila | Avainsanoina | Jätä kommentti

Myrskyä päin – runo Merikoskesta

Öistä lauluas, kuohujes säveltä unhoita en, Merikoski! Tarujas, kuunteli soitin mieleni yhäti uusia: kuohuja, pauhua, värejä, sointuja vireitä tunnelmiin sain kuohulaulussa kosken. Niitä lennätti puhaltava tuuli hulmuvin harjoin mereltä ryntäävä, Pohjan lahdelta. Mutta mieleni vihurituuli vain elämää ja vapautta vaati se kaikelle kahlehditulle… Itkua ihmisen kuunteli hiljeten. Rynnätä tahtoi myrskyä päin! Ja laulaa se tahtoi niin kuin kahleille ärjyvä, vapautta huutava ryöppyävä Merikoski kevätyönä pauhaa. – Salli Lund (Virta vierii, 1971)

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Naisten päivä

Naisten päivä. Keväimen kättely. Auringon tervehdys. Valoa, sineä, säteilyä. Oli pitkä ja harmaa talvi. Sinä hymyilet. Silmäsi syttyvät kun on Sinun päiväsi. Naisten päivä. Onnitteluja. Iloa! Se on hyvä. Ilo ja onni ovat elämää. Osa päiviämme. Mutta etkö juuri vain muistellut, kaivannut… Sekin on hyvä. Kaipaus on elämää ja muistaminen. Tärkeää varsinkin erikoisina päivinä. –   Auringon laskua viimesuvista vesillä liikkuessasi tai säveltäkö mielesi pohjimmaista tapailit… Ehkäpä kangasteli pari riviä runoa kauan luetusta esseestä… Miten se kuuluikaan: Käsiä, suonikkaita, työssä rustottuneita naisten käsiä yli meren meurujen ja vuorten harjanteiden ojentuvat Sinua kohti tuskien takaa, veren ja kyynelten läpi. Mustia, valkoisia, keltaisia … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti

Karjalaisäidin kehtolaulu

Uinu humussa hongiston lienny lipleessä haaviston. Ilta aaltoja uuvuttaa uni ulkona uurastaa: Soutaa sorsia salmien kokoo poikia sotkien. Kaislat kahunsa hiljentää lumme valkea väsähtää. Tuuli poikansa nuorimman lännen leppeän herkimmän kutsui yölliseen uinailuun luonnon valtavan kuunteluun. Nuku valohon keväimen uinu lempehen sydänten. Nuottarannalta taattos saa armas laulaen odottaa. – Salli Lund, teoksesta Runon tupa, 1947-1948

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti

Testamentti

Tule tyttöni majaani. Aukaise sinervä uksi; Saaos salvoni sisälle runopirtin perimmälle pitkän mietepenkin päähän unen uunien kupeelle. Ota vuosia mukaasi! Päivät hellät ja hämärät, kuut ja viikot kainaloosi. Saatan istumasijoilles. Katso sillä silmälläsi joll on ennenkin eläjät meitä ennen matkannehet laulun miehet, runon naiset nähnehet näkyä monta elämästä uudemmasta muuttuvasta, nousevasta. Päivän lauluja hyviä kuntoa Kalevan kansan helkyttivät heinäkengät. Niinpähän sinäkin laula. Kerro maasi kauneutta soita ihmisen iloja, murehia mennehiä muista hellästi hyräillen. Katso pilvien perille, siksi siell on sinisillat aatosuoman vartijat etteivät matelis maassa turhuuksissa tuppuroisi. Minkä laulat – ne tosia – hyvän mielen helke yllä kevään kelloja heläytä, … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti

Uudenvuoden yö

Köyry männyn oksa lumen siiven alla, yllä sinitaivas maalla valkealla. Hiljaisuuden hymni ympärillä on. Soiva uuden vuoden kuva sanaton sitoo toivoon koko ihmiskunnan kanssa, että sukupolvet eläis aikojansa uutta rauhan vuotta vaiheittain, vihan okaat juurineen pois kitkis eikä ihmisveli toisen tähden itkis. Hyväntahdon mieli jokapäivän työssä. Luonnonrauhan hymni uudenvuoden yössä. – Salli Lund, 1969 P.S. Runo on julkaistu myös nimellä Kinos Oksalla. Toni Edelmann on säveltänyt runon ja Harri Saksala sen laulaa. Löytäisikö joku maininnan tästä äänitteestä jostakin, tai peräti itse äänitteen? Hyvää Uutta Vuotta!

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | 1 kommentti