Avainsana-arkisto: joulu

Jouluisia tarinoita sivustollamme

Paljon on jo kertynyt sivustollemme jouluaiheisia artikkeleja! Pääset lukemaan ne kaikki tämän linkin kautta. Tulostuvasta listasta artikkelien otsikkoja klikkaamalla aukeaa ko. tarina.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina | 2 kommenttia

Aku pakinoi – Odottamaton joululahja (1948)

Perheenisä ei yleensä odota joululahjoja. Hän pelkää sellaisia. Kylmin värein hän ajattelee, minkä iloisen (?) säväyksen hänen rakkaansa ovat tukipylväälleen keksineet – sekä vielä toisilleen. Enemmän kuin hillitysti hän suhtautuu ympäristönsä jouluiloon. Miksikäkö niin? Siksipä niin, että hyvin pian perheenisä saa pelottavan tukon laskuja, jotka nekin voivat joutua – juuri joululahjaksi. Niiden mukana on tavallisesti lasku hänenkin lahjastaan, jonka perhe on hänelle hankkinut kaikessa alttiudessaan. Joululahjan saajan ei sovi kuitenkaan olla tyytymätön. Se olisi kiittämätöntä. Täytyy vain olla iloinen, että on tullut oltua sikäli kiltti, että pukkisetä on muistanut…

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Joulu Siepossa vuonna 1938

Nyt jo edesmennyt Pentti Ojala (s. 1931) kertoo lapsuusmuistojaan joulusta, tyttärensä Eilan ylöskirjoittamana: Siepossa joulukuusi haettiin aina omasta metsästä. Se oli iso kuusi, jonka latva ylsi pirtin kattoon. Kuusessa oli pieniä vaatimattomia kynttilöitä, Suomen lippurivi kiersi tietysti oksilla. Oksilla oli paljon pumpulia, jota oli revitty maitosiivilän vanusta. Muita koristeita ei silloin ollut. Joululahjat olivat aina ns. ”pehmeitä paketteja” eli tarpeeseen tulivat. Muistan erään joulun, olin silloin 7-vuotias. Joulu-ukko toi minulle kintaat. Ne olivat pitkävartiset nahkakintaat, jotka olivat niin mieluiset, ettei niitä sitten riisuttu kädestä koko iltana. Vielä nukkumaan mentäessä kintaat olivat kädessä. Yöllä Erkki-setä otti ne pois ja piilotti. Aamulla … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 20 Sieppo | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Joulukirje Atlantista

Kas tuossa huomasin että joulukin on tulossa ja muistin että meillä on sukulaisia ja tuttavia siellä synnyinmaassa että lähetän vähän kahverahaa. Niin kysyin teitän lapsiltanne mutta he sanoivat, että raha on Amerikassakin tienaamisessa, sillä onhan niillä enempi rahaa kuin meillä, vain ei ole meilläkään niin paljon että ramata kannattaa. Vain panemma varaina mukaan sillä isä on ollut jouten jo (toista vuotta) ja Paavali tämän kesän Marian päivästä ja Pauli on mennyt meiltä jo pois Annansa kans ja se on Palmerissa. Se on kauppatrenkinä ja se sano että hän tykkää hyvin, sinne on täältä viijen taalan kyyti.

Tallennettu kategorioihin 51 Holappa | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Hyvää Joulua 2014!

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan. Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu Jumalan sanan valoa, joss’ sieluin kirkastuu Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin Jumalan sanan valoa, ja mieltä jaloa. Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa Sua halajan, Sua odotan, Sa Herra maan ja taivahan Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo. Sävel: Jean Sibelius, sanat: Sakari Topelius, suomentaja tuntematon Jäämme joulutauolle – … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina | Jätä kommentti

Pikkujoulut 15.12.1951

Raittiuskurssin järjestämä yllätysohjelmallinen PIKKUJOULU Laitasaaren Tuvalla lauantaina 15.12.1951 klo 20 Tanssia! Tervetuloa! Raittiuskurssin päättäjäistilaisuus ja samalla pikkujoulu järjestettiin Laitasaaren Tuvalla 15.12. alkaen kello 20:00. Illan ohjelma aloitettiin sytyttämällä joulukynttilät jota seurasi välittömästi kurssijoukon tervehdyslaulu. Kosulankylän nuorisoseuran esimies Teuvo Saukkonen toivotti yleisön tervetulleeksi. PPNL:n varhaisnuoriso-ohjaaja Tuulikki Koskela lauloi kaksi jouluaiheista laulua.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Väänäsen vanhaemäntä muistelee – osa 6

Seurat, kirkossa käynti ja hautajaiset Varsinaisesti kyläilemässä käytiin lähinnä vain Tapion talossa. Kylän taloissa pidettiin ompeluseuroja joissa kyllä käytiin. Väänäsellä ja Tapiolla pidettiin lestadiolaisseuroja. Seurapuhujista oli puutetta, mutta lähellä asuvia vakipuhujia oli kaksi: lähes naapurissa asuva Tihisen Hans ja Konnunperällä asuva Kuusamosta tullut Leskelän Antti. Pirtti oli seuroissa aina täynnä ja seuravieraita tuli talvella hevosella joen toiseltakin puolelta rautatien läheltä ja Reinin perältä saakka.

Tallennettu kategorioihin 16 Isomäättä - Väänänen | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Aku pakinoi – Kuitenkin se pyörii (1925)

Oppivelvollisuutensa suorittanut lukija kyllä tietää, kuka näin on sanonut. Aivan sama mies, joka ensin sanoi, ettei se pyöri. No joo. Rauhallinen joulu on ollut ja loppunut. Onnellinen uusivuosi on alkanut. Avasimme juuri hirvittävän suuren mustepullon. Tunteeko lukija kylmiä vai lämpimiä väreitä selkäpiissään. Olisi hauska tietää. No, se olkoon lukijan asia. Meidän uusi virkavuotemme on kaikessa tapauksessa alkanut, niin että ilmoitamme täten saapuneemme tämän lehden tämän vuotisille palstoille. Olkaamme tervetullut!

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Joulukalenteri – Hyvää Uutta Vuotta

31.12. Sylvester Kun ajaa partansa ja voitelee kenkänsä, näitä töitä ei tarvitse enää tehdä koko vuonna. Tietää rikastumista, kun kuuntelee naapurin oven takana ja kuulee puhuttavan rahasta. 1.1. Uudenvuodenpäivä Yritettävä ehtiä ensimmäisenä kirjoittamaan uusi vuosiluku. Tinavaloksen varjoista katsotaan tulevia tapahtumia. Herätään mahdollisimman varhain, jotta oltaisiin pirteitä koko vuosi. Tammikuun ja juhannuksen sää nähtävissä. Usva merkitsee hallaa heinäkuussa ja pilvinen päivä hyvää tattivuotta. Jos riitelee, on riidan aihetta koko vuodeksi. 6.1. Loppiainen Puolet talven lumesta satanut. Loppiaisena (vieristänä) vetehinen kertoo koko elämän avannolla kuuntelijalle. Selkäviikot eli härkäviikot alkavat. 13.1. (aik. 7.1.) Nuutti, Knut Syödään viimeiset jouluruuat ja kierrellään oluttynnyreitä tyhjentämässä. Joulu … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 15 Huovinen, 41 Heljä, 67 Viinikanoja | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Joulukalenteri – keskispyhä

27.12. Johannes Evankelista Keskispyhä. Tanssitaan ja leikitään, joulumuorit kulkevat. 28.12. Viattomain lasten päivä Vain pienet työt kuten kutominen sallittuja. Jos metsän puut ovat puhdistuneet lumesta, tulee hyvä vuosi. 29.12. Viides joulupäivä Nuoret miehet kuljettavat talosta taloon riukua, johon on ripustettu äänekkäästi kolisevia esineitä ja juomankeruuastioita.

Tallennettu kategorioihin 11 Rahko, 11 Rahko - Rahkola, 38 Inkala - Apaja | Avainsanoina , , | 2 kommenttia