Vehmas puistokuja,
muistolehto miehuuteni
vuotten väkeväin.
Hyväellä tahdoin
vielä kerran.
Muistolehto!
Sinut istutimme
jälkeen päivätyön.
Muistat toki, miten intomielin
silloin työtä tehtiin,
paljon toivottiin:
ajanpyörää valtavampaan
vauhtiin vivuttiin.
Lehdet varisevat.
Karttuu kellanpuna.
Tuuli tarttuu
Äänislahden yli ennättänyt.
Muistopuuta puistaa.
Kiinni koppaan,
korjaan talteen keltakirjon.
Syksynlehti lensi
siitä puusta, joka kuului
pieneen maailmaan
joskus ammoin, vuosikymmeniä sitten:
hauras hetki kuolemattomuutta…
Kirjeet kadonneelle kertoisivat siitä.
Päätepiste – syksynlehti vain.
– Salli Lund (Runontupa, 1968)