Radion ja television alkuajoista

Jaakko Strömmerin tekemä radio Maailman ensimmäinen radiolähetys kuultiin jouluaattona 1906 – eetteriin kajahti mm. viulumusiikkia.

Suomessa radiolähetykset alkoivat vuonna 1923 ja siitä lähtien radio on ollut hyvin tärkeä kapistus tiedonkululle kotitalouksissa. Meille kotiini radio hankittiin 1930-40-luvulla. Monissa taloissa ei vielä tuolloin ollut sähköjä, mutta pikkuhiljaa noista ajoista myös sähköt Laitasaaressa yleistyvät.

Tärkeimpiä juttuja mitä radiosta kuunneltiin olivat uutiset ja Jumalanpalvelukset sekä sota-aikana erilaiset tiedotukset. Myöhemmin kun radion kuuntelu lisääntyi, suosittuja ohjelmia olivat Aikamerkki, torstai-iltaisin Markus-sedän lastentunti, maanantaisin Metsäradio ja tietysti Lauantain toivotut levyt. Kiinnostavia olivat myös urheilulähetykset – niitä selostivat legendaariset radioäänet Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen. Radiossa pidettiin myös joka päivä mittaustauko. Kiinnostavimmat ohjelmat jaksottivat myös ihmisten työajat maataloudessa; karjan ruokinta ja muut työt tehtiin ohjelmien välissä. Myöhemmin myös navetoihin hankittiin omat radiot.

Ennenkuin radiot tulivat markkinoille, niitä edelsi kidekoneeksi nimitetty kapistus (kuvassa). Laitasaaren Korteselällä Väisäsen Yrjöllä oli sellainen ihmelaite. Hänen talonsa katolla oli korkea antenni, josta ääni tuli ja kidekonetta kuunneltiin kuulokkeet korvilla. Yrjö antoi minunkin kuunnella, eikä siitä puheesta paljoa selvää saanut. Yrjö oli kova veikkaamaan ja kyllä hän sillä lauantaisin aina oikean veikkausrivin sai.

Sitten alkoi kuulua huhuja, että maailmalla on keksitty näköradio – sitä ei silloin mitenkään uskottu.

Televisio keksittiin Saksassa vuonna 1884 ja siellähän se ensimmäinen esityskin tapahtui vuonna 1935. Suomeen televisio tuli 1950-luvulla, ensimmäinen koelähetys lähetettiin 20.4.1955 ja ensimmäinen julkinen lähetys 24.5.1955. Oulun seudulle tämä aparaatti rantautui noin 1958-60.

Laitasaaren ensimmäisiä televisioita oli tietojeni mukaan mm. Tiilitehtaan työnjohtaja Eevert Hohtilla, Konnussa ja Heimosella ja näissä taloissa minäkin kävin ruutua katsomassa. Silloin televisiossa oli mustavalkoinen kuva ja paljon ”lumisadetta” siitä näkyi.

Muhoksen kirkonkylällä pystyi käymään katsomassa televisiota Viljo Jelkäsen ja Yrjö Rantasen liikkeiden näyteikkunoista. Niistä katsottiin suurempia tapahtumia kuten Suomen itsenäisyysjuhlia ja missikilpailuja. Joskus ikkunan edessä oli oikein väentungos!

Muutaman vuoden kuluttua televisio oli jo melkein joka talossa. Talojen katoilla oli pitkät antenniharavat, joita piti käydä päivittäin kääntelemässä näkyvyyden parantamiseksi. Tämä oli television myyjien kulta-aikaa.

Kun olin opiskelemassa Koivikossa vuonna 1964 kerättiin oppilaskunnan toimesta rahat television ostoon – silloin valtio ei satsannut tällaiseen.

Noista ajoista televisio on muuttunut paljon; nyt niissä on värilliset suuret näytöt, on taulu- ja kännykkätelevisioita. Kaikki tämä on tapahtunut vain kuudenkymmenen vuoden sisällä.

Älypuhelimista puhumattakaan!

– Kalevi Leskelä

P.S. Puhelimen tulosta Laitasaareen on kirjoitettu täällä.

Kategoria(t): 24 Laukka - Timonen, 31 Kontu Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Radion ja television alkuajoista

  1. pentti lohela sanoo:

    Henellin Iikalla ( Halonen 54 ) on ollut kylän ensimmäisiä kideradioita. kauppias Viljo Paso
    ( Laitasaaren kauppa ) kauppasi paljon televisioita maakuntiin aina Utajärveä ja Puolankaa myöten.
    Kauppaan kuului muutama metri antenniputkea.
    Itse näin television ensi kertaa Muhoksen Osuuskaupassa.
    Siellä oli myös kamera ja asiakkaat näkyi kuvaruudussa.

    50 v Kennedyn murhauutinen tietääkseni kuultiin

    ensikerran Kaleidoskoopin keskeyttäneessä ylimääräisessä
    uutislähetyksessä.
    Paljon olis muistoja !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *