Puhelimen tulo Laitasaareen

Vanha Puhelin Puhelin keksittiin Italiassa vuonna 1876 ja Suomen ensimmäisen puhelinlinjan rakensi Johan Nissinen vuonna 1877 Helsingissä tontilleen Annankadun ja Eerikinkadun kulmaan. Ensimmäinen puhelinlaitos perustettiin Turkuun vuonna 1881 merikapteeni Frans Nordforsin toimesta. 1

Oulun puhelinlaitos aloitti toimintansa vuonna 1882. Puhelimen tulo maaseudulle kesti verrattain pitkään – loppuvuodesta 1893 valmistunut Muhoksen linja oli Oulun telefooniosakeyhtiön ensimmäinen maaseutulinja. Puhelimen hankkivat ainoastaan muutamat korkeimmat virkamiehet ja säätyläishenkilöt, maakauppiaat ja opettajat ja vain jotkut varakkaimmat maanviljelijät. Vuonna 1910 oli Muhoksella tuhatta asukasta kohti vain 3,5 puhelinta.

Vuoden 1904 Telehvooni-Luettelo Pohjois-Suomessa kertoo, että Koivikon maanviljelyskouluun pääsi yhdellä soitolla, Rönkköön kahdella. Rönkössä oli höyrymylly ja -saha tuohon aikaan. Tietysti pappilassa rovasti Strömmerillä oli puhelin sekä Viinikassa asuvalla pastori Simeliuksella. Hakkarilassa talostelevalla maanmittari Fredric Sjöholmilla ja hänen kolleegallaan, Heljässä asuvalla Oskar Tigerillä oli niinikään telehvooni. Nimismiehenkin sai halutessaan langan päähän – Aksel Melart asui Yliväärässä.

Puhelinlinjan vetoa 1939 Oma puhelinosuuskunta perustettiin Muhokselle 1920-luvulla. Kauppias V. Ervasti ja maanviljelijä J. T. Karhu, Antti Pyykkö, Iikka Kärsämä, Iisakki Valkonen ym. anoivat 28.5.1926 vahvistusta perustamalleen Muhoksen puhelinosuuskunnalle, jonka säännöt maaherra vahvisti vielä samana vuonna. 2

Oulun Puhelimen miehiä 1939 Tuolloin Laitasaarenkin puhelinkanta lisääntyi. Entisten lisäksi puhelin tuli Viinikkaan A. Kaupille, Ketolaan n0 27 A. Keräselle, maanviljelijöille J. Kärnä, J. Laukka, V. Leino (Korila) ja A. Tarvainen (Kopsa). Muhoksen osuuskaupan Laitasaaren myymälän numero oli 31. Kestissä no 35 asuvalla J. Nousiaisella oli puhelin sekä kotonaan, että huvilallaan. Laukan no 24 talon numeroa 20 käytti myös Oulujoen uittoyhdistys.

Muhoksella oli tuolloin kaikkiaan 39 puhelinta. 3

  1. Wikipedia
  2. Muhoksen kunnan historia 1865-1995
  3. Oulu-Vaalan Puhelinosakeluettelo 1920-luvulta
Kategoria(t): 13 Yliväärä, 18 Rönkkö, 24 Laukka, 25 Hakkarila, 27 Ketola, 33 Viinikka (alapappila), 34 Kortila (pappila), 35 Kesti, 39 Koivikko, 41 Heljä, 42 Kopsa, 47 Halkovaara Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Puhelimen tulo Laitasaareen

  1. Liisa Lohela sanoo:

    Minulla on Oulun kaupungin ja lähiympäristön vuoden 1958 puhelinluettelo, jossa on Maaseutu-osion alla Laitasaaren kohdalla 20 nimeä numeroineen. Lisäksi on seuraava teksti: ”Muhoksen kautta. Suuntanumero 86 111.” Ensimmäisenä on Arola Paavo maanvilj. nro 8 ja viimeisenä Tihinen Elsa, nro 12. Oulujoen Uittoyhdistyksen nro on 23 ja Väinö Heimosella on sama numero ja lisäys 2 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *