Hyvät kuulijat!

Tänään vietetään koko maassamme äitien päivää. Tämä päivä on omistettu äideille ja heidän suuriarvoiselle tehtävälleen. Me myöskin olemme järjestäneet vaatimattoman juhlan palauttaaksemme muistiin äidin tehtävän tärkeyttä ja herättääksemme sille enemmän ymmärtämystä ja tunnustusta kuin jokapäiväisessä elämässä on tapana. Ja kumminkin, jos kenenkään tehtävä on tärkeä, ja vastuunalainen, on se juuri äidin. Voikohan ihmiskieli lausua jotain toista sanaa, mikä sointuisi niin kauniilta ja olisi täynnä arvaamatonta rakkautta ja hellyyttä ja mikä sisältäisi niin monia muistoja, kuin juuri äidin nimi? Mahtaneeko olla niin kovaa sydäntä, niin syntien tahraamaa mieltä, mikä ei sulaisi äidin muiston ääressä?

Äidin rakkaus  –  mikä vetää sille vertoja? Äidin kärsivällisyys  –  Jumalan kärsivällisyyttä lukuunottamatta  –  onko kenelläkään toisella sellaista? Äidin uhrautuvaisuus ja uskollisuus, isänmaansa edestä uhrautuvakin katoaa olemattomiin äidin uhrautuvaisuuden rinnalla.  Sillä ei ole mitään vaatimuksia, äiti ei odota palkintoa, ei kiitosta. Äidin tehtävä on kodin hoito ja lasten kasvatus ja juuri äidin ja lapsen suhde toisiinsa on läheinen. Mutta lasten kasvatushan kuuluu ei ainoastaan äidille, vaan myöskin isälle. Kylmät ja kolkot olisivat kotimme ilman lapsia. Lapset ovat Herran lahja, annettu meille puhtaina ja tahrattomina. Totta on, että ne tuovat mukanaan paljon huolta ja murhetta, varsinkin aikuiseksi tultuaan. Edeltä käsin on mahdotonta sanoa, millainen lapsesta on tuleva. Toiset tuottavat vanhemmilleen iloa, toiset suurta surua. Mutta jos äidit ja isät juurruttavat puhtaimman rakkautensa lasten sydämiin, on harvinaista, että lapset aikuisiksi tultuaan murtavat vanhempiensa sydämet. Kaikista suruista katkerin on lasten tuottama suru. Äidit, te ehkä surette paljon lastenne tähden. Ehkä he ovat kaukana kodista, tuskin muistavat teitä. Älkää väsykö vielä, älkää heittäkö toivoanne. Antakaa lapsillenne sittenkin puhtain rakkautenne. Rukoilkaa heidän puolestaan. Kerran on tuleva päivä, jolloin rukous saa vastauksen.

Maamme tuhansissa kodeissa löytyy unohdettuja, kärsiviä ja hylättyjä äitejä, ja ne ovat juuri isoäidit, jotka monissa kodeissa ovat liikaa.  Näemme heidät vanhoina ja ryppyisinä, mutta nopeammin kuin arvaammekaan, uurtaa elämä vahansa omille kasvoimmellekin. Huomaamme vanhentuneemme ja samalla tavalla kuin nyt kohtelemme heitä, samoin omat lapsemme kohtelevat meitä vanhoiksi tultuamme.

Kaikki hyljätyt, kaipaavat äidit, teidän kättänne tahdomme erikoisesti juuri tänä iltana puristaa. Unohtakaa ja antakaa anteeksi ymmärtämättömyytemme ja tyhmyytemme. Tästä lähtien tahdomme toisin teitä kohdella. Ja me nuoret, miten kohtelemme me äitiämme? Olemme ehkä tottelemattomat ja pahat. Silloin olemme menetelleet huonosti. Kerran, kun kuolema kutsuu äidin, kun olemme orpoja, ilman kotia, ilman äitiä, silloin olemme köyhääkin köyhempiä maailmassa. Ajatelkaa, että äitimme kerran antoi henkensä alttiiksi synnyttääkseen meidät. Muistakaa, miten hän valvoi vuoteemme ääressä, kun olimme sairaina. Paljosta hän on kieltäytynyt, että meidän olisi hyvä olla. Olemme rakkauden velkaa äideillemme. Miten sen maksamme? Niinä vuosina, jolloin isä ja äiti lapsineen astelevat maan polkuja, silloin on meidän aikamme osoittaa heille kiitollisuutta ja siten koettaa palkita heidän vaivojaan. Jos elämällämme tuotamme heille suruja ja häpeää, mitä silloin hyödyttää tuoda kukkia tai laittaa kallis patsas heidän haudalleen. Ei mitään, se on myöhäistä. Hän, joka nurmen alla nukkuu, ei voi siitä iloita. Hellyys eläviä kohtaan on parempi kuin kuolleen tähden vuodatetut katkerat katumuksen kyyneleet. Siispä nuoret pojat ja tytöt, antakaa äidille parhaimpanne, antakaa hänen tuntea, että ymmärrätte äidin rakkauden arvon ja tahdotte palkita sen.

– Maria Laukka (o.s. Mäkelä Onterosta no 60, lue toinen Marian artikkeli sekä Lemmentytön tarina)

P.S. Katso kahta alinta kuvaa – keitä ovat henkilöt? Klikkaa kuvia isommiksi.