Poismenneitä kristittyjä muistellessa

Artikkeli on ollut joko Kalevassa tai Kaiku -lehdessä sen jälkeen, kun siinä mainitut henkilöt ovat jo kuolleet. Tekstissä kerrotaan, että kirjoitus on tehty pari vuotta Väärän papan (Antti Väärä) kuolemasta (1947). Ei ole varmaa tietoa siitä, kuka nimimerkki H.P. on ollut. Väliotsikot ovat kirjoittajan eli Ritva Marttilan.

Seurat Tuvalla 1930-luvulla Useasti olen minä ajatuksissani muistanut teitä, te poismenneet harmaahapsiset uskovat tädit ja sedät. Sieluni silmäin edessä viivähdätte te muistikuvina kaikki yhdessä ja jokainen teistä erikseen. Olemuksenne, näkönne, niin – liikkeennekin keskellämme niin hyvin muistan – kaikki te liikutte yhtenäisenä, iän harmaannuttamina tuossa pyhässä kristillisessä hartaudessanne. Niin, tuollaisina te yhäkin keskellämme muistokuvina liikutte.

Niin. Paljonhan teitä on jo aiempina vuosikymmeninä poismenneitä. Mutta viivähtäisin nyt tässä muistelemassa teitä, te kymmenvuotisen taipaleen sisällä muuttaneet. Teistähän muistikuvat ovat tuoreimmat.

Meltauksen sisarukset Katri ja Liisa

Ensinnäkin te Meltauksen sisarukset Katri ja Liisa-tädit Muhoksella. Jo varhaislapsuudessani jouduin vanhempieni kautta näiden vanhusten tuttavuuteen. Näin muodoin tulin tämän tästä vierailleeksi k.o. kodissa. Täällä pidettiin usein hartaustilaisuuksia n.s. uskovien kokouksia. Näihin tilaisuuksiin, vaikka eivät varsinaisia seuratilaisuuksia olleetkaan, kertyivät vanhusten kristityt tuttavat lukuisina, useita kymmeniä käsittävänä joukkona. Nuo tilaisuudet olivat jotain ainutlaatuista, vaikuttavaa nähdä. Penkit olivat asetettuna huoneen pituussuuntaan. Ne täytitte te, uskovat vanhukset – joukossa nuorempiakin. Vierivieressä te istuitte siinä, jonkun teistä lukiessa sanaa ja toisten hartaina kuunnellessa. Sitä liikuttavaa synnintuntoon tuloa, mutta myös nöyrää kiitosta pelastuksen riemusta, tuon hetken suuruutta olisi mahdoton kuvata.

Niin. Näille tällaisille kristillisille tilaisuuksille oli Meltaus-sisarusten kodin, Onnelan kodin ovet aina avoinna. Tuon syvän, näennäisesti luoksepääsemättömän vakavan pintakuoren alla sykki sanomattoman sydämellinen, osaaottava ja lämmin sydän. Suorastaan lapsellisella hellyydellä kohtelivat nämä meitä ystäviensä lapsia. – Nytkö sinä siis olet päässyt toipumaan sairaudestasi – pikku raukka. Tunsin, miten Liisa-tädin kädet hoivaavina kiertyivät ympärilleni, hänen kahmaistessa minut povelleen ja hellällä otteella kuljettaen näin peremmälle keinutuoliin lepäämään ja hoivaten minut tähän kuin pienen lapsen. Tunsin itseni peräti mairitelluksi ja tosiaan kuin lapseksi, minä – aikaihminen.

Sellaista hellää sydämellisyyttä saattoi tosiaan Meltausten pienen punaisen tuvan vieras saada osakseen. Tuvan, jonka nämä sisarukset olivat ostaneet muutettuaan Onnelasta. Tämä oli vaatimattomuudessaan idyllinen, soma asunto. Siinä auringon puoleisella ikkunalla kukki morsiushuntu valkoisenaan – oh, miten valkoinen tuo kukka oli. Muistan tuon ja tuntuu kuin en sen jälkeen tuota kukkaa olisi missään niin valkoisena kukkaloistossaan nähnyt. Sunnuntaiaamuisin kirkonkellojen juhlallinen kumina – siitä aivan läheltä juhlallisen vakaasta kirkkomännikön tapulista kantautui kutsuvana, sopivasti sopeutuen tuon pienen tuvan rauhaan. Tuntui kuin tuo kumina olisi ollut osa siitä rauhasta. Kesäisin huuhtelivat Oulujoen laineet törmä-äyränteitä ja ihan siinä ikkunan alla liplattaen sulautuivat nekin tuon aurinkoisen kodin tunnelmaan, kodin, jossa raamattu jokapäiväisen käytön jäljeltä oli aina pöydällä käden tapaamissa.

Niin, tuollainen hiljainen, harras pyhyyden sädekehä lepäjää muistokuvissani tuon kodin ja noitten harmaapäisten vanhusten ympärillä. Vahinko vain, että nuo tuollaiset hurskaat harmaapäät poistuivat keskuudestamme Jumalan lepoon. Kaikesta huolimatta tuo heidän poismennyt harras olemuksensa sanattomuudessaankin puhuu tämän tavattoman kuumeisen tempon ja rauhattoman ajan levottomille ihmisille omaa vakavaa kieltään, iäisyysarvoja korostaen oman kirkkautensa sädekehällä. – Rauha tomullenne olkoon.

Lisäys 13.8.2017: Kaisa Maria Meltaus (Katri, s. 29.8.1859 Rovaniemi, k. 1934 Muhos), muutti Rovaniemeltä Muhokselle vuonna 1888. Oli kunnan ensimmäisiä kätilöitä. Sisar Fanny Elisabet (Liisa, s. 21.2.1862 Rovaniemi, k. 1940 Muhos), muutti Muhokselle sisarensa luo vuonna 1890. Asuivat Apula-nimisessä talossa, joka oli Valkolasta no 8 (eli Greus) lohkottu. Molemmat on haudattu Kirkkosaareen. Vanhemmat Johan Karl Johaninpoika Meltaus (s. 24.6.1826 Rovaniemi, k. 13.8.1888) ja Brita Greta Mikontytär Pallari (s. 1830, k. 20.4.1878). Vihitty 27.2.1852. Sisar Amanda Josefina (s. 27.6.1868 Rovaniemi) muutti Muhokselle 10.6.1890 ja toisen kerran Muhokselle 5.7.1898 – vihitty 26.8.1898 seppä Karl Evert Romppaisen kanssa Oulun kaupungissa. 1 2 3 4

Sakari Perttunen, Perttusen vanha setä

Muutaman rivin omistan tässä teillekin, harvinaisen korkeisiin vuosiin elonne aikana päässyt Perttusen vanha setä, Sakari Perttunen Oulussa. Kaupungissa käydessäni pistäysin tuttavieni mukana minäkin teitä tervehtimässä. En tuntenut teitä entuudestaan. Sairastitte vanhuuden heikkoutta, pian tulisitte täyttämään 96 vuottanne. Kuoleman majesteetti oli ottanut asiakseen hiljakseen hiipivän tuhotyönsä eteenpäinviennin korkeavuotisessa hiutuneessa ruumiissanne.

Siinä istutte nyt keinutuolissa pienenä ja ohuena, vain ulkoinen kuori näytti olevan enää jäljellä olemuksestanne. Mutta ajatuksen kulku oli sitäkin selkeämpi ja kirkkaampi. Siihen ei ollut ajan hammas pystynyt. Tärkeimpänä kaikkea muuta tuntuivat iäisyysasiat teidänkin sisimpänne pohjavirtana kulkevan. Siihen ajatuksenne keskittyivät kohta, tuo tuntui olevan ensimmäinen ja viimeinen ajatuksemme.

Oletko sinä kristitty? Tuo lausuttiin äkkiä, yllättäen. Himmeä katse suuntautui läpitunkevana, kiinteänä kohteeseensa. Jotain pyhää, jotain korkeaa tuntui vanhuksen olentoa ympäröivän. Siinä heijastui osa taivaallisesta kirkkaudesta. Siellä teidän asuntonne Perttusen Setä nyt on. Hiutunut tomumaja on päässyt näkemään sen joka täällä sielun silmäin edessä kaipuuna asui, näkemään paloi. – Levätkää Jumalanne rauhassa.

Hilma Huovinen, Heljan emäntä

Hilma Huovinen o.s. Valkola eli Vaana nuorena Niin ja sitten te, Hilma Huovinen, Heljan emäntä, sillä nimityksellä teidät kyläläisten keskuudessa tunnettiin. Koko teidän olemuksenne huokui alistumista, hiljaista nöyryyttä, rukousta. Monet kymmenet vuodet olitte uskomassa, kapean ristintien kulkija. Siitä olemuksenne sai tuon syvyyden, kätketyn rauhan ja levollisuuden tunnun, joka olemuksestanne heijastui. Se on sellaista syvää, juhlallista vakavuutta, joka kantajaansa leiman lyö. Sitä riehakkainkin maailman ihminen pohjimmiltaan kunnioittaa, hiljeneekin omalla tavallaan. – Niin, sellaisena minä teidät Heljan emäntä niin hyvin muistan. Muistan, miten Te niin uskollisesti tulitte kotiini pistäytymään saali tiukasti suojaksenne kiedottuna. Juuri tuo tapa pukeutua niin kuului teidän tapaanne, toisin ei tuntunut voivan ollakaan, eikä mielestäni mikään muu teille olisi niin hyvin voinut sopiakaan. Se ikään kuin jollain tavalla esille toi tuota syvää hartauttanne.

Arkiset pikaisetkaan vierailut naapurissa eivät juuri milloinkaan jääneet vain pelkkää vierailua varten. Niissä oli Jumala-yhteys pääasiana ja pohjana. Monet, monet kymmenet olivat ne seuraillat, jotka kodissanne pidettiin. Kyllä useasti pimeinä talvipuhteina ”Heljan pirtti” oli ääriään myöten täynnä seurayleisöä, nuorta ja vanhaa. Monta kertaa siellä menneinä vuosina uskovien suuri joukko täytti peräosan huoneesta, rukouksien ajaksi paneutuivat nämä polvilleen. Se oli liikuttava, harras näky. Jo kankeat polvet ja nuo vakavat harmaapäät nöyrtyneinä Jumalansa edessä maan tomuun. Kaunista, suurta, liikuttavaa.

Kalle Huovinen

Tahdon minä sitten muutamalla rivillä muistaa teitäkin, te Kalle Huovinen. Olitte ympäristössänne pidetty, sopuisa luonne. Matalimpaan majaan kävitte vierailuille istumaan pitkien talvipuhteiden ratoksi. Nyt ette enää tule naapureihinne – ettekä omienne luo. Tyhjä on paikkanne kodissa, autio ja koskaan täyttymätön. – Omistitte hyvän lauluäänen. Missä ikään vain esilaulajaa tarvittiin, siellä oli teidän äänenne kuulumassa. Haudoilla, seurapirteissä, juhlissa, niin ja – teidän kotonanne. Näissä Teidän äänenne kaikkein ylinnä. Erikoisesti olitte halukas virsien veisuuseen. Kaunis perintö, joka jälkeenjääneitten omiensa tulisi kalliina aarteena vaalia ja jatkaa.

Antti Väärä, Väärän pappa

Väärän talon pihamaalla 1930-luvulla Entä te kaikkien meidän tuntema ja kunnioittama Antti Väärä, Väärän pappa, jolla nimellä teidät laajemmaltikin tunnettiin. Onhan siitä vain muutama parisen vuotta kun keskuudestamme poistuitte. Korkeaan ikään ehditte, 84 vuoteen. Mutta emme me nuoremmatkaan teitä vielä antaneet olisi. Loppuun asti olitte henkisesti yhtä pirteä, nuoriltakin pidetty. Niin hiutui hiljakseen teidänkin tomumajanne, sinne te pääsitte ikikirkkauteen Jumalanne luo, jonne sanoitte ikävänne palavan.

Ymmärsitte nuoria niin ihmeellisesti. Syvän vakavuuden alla saatoitte olla leikkisäkin. Kohdallanne käy toteen tuo vanha viisaus, että oikea ilo tulee vakavuudesta ja oikea vakavuus on syvällä niin kuin jalometallitkin. Teillä oli tunnonrauha Jumalassa. Aina kannoitte povellanne sanan nälkää. Tuo kaikki pohjavirtana teilläkin ensimmäisenä ja viimeisenä. Sen jätitte perinnöksi jälkeenjääville omillenne. Ihanaa ylösnousemuksen aamua te odotatte nyt siellä kirkkauden maassa ihanassa levossa Jumalanne luona. Multa teidänkin haudallanne haastaa sanatonta saarnaansa jälkeenjääneille omillensa. Siunattu multa. Rauha tomullenne olkoon.

Niin. Paljon, paljonhan teitä on poismennyt. Jokaisella teillä oma elämänne, oma muistonne. Siunausta tuottavan kallis on kristityn muisto. Emme me vielä yhtään teistä pois antaneet olisi. Jotakin pyhää korvaamatonta me teissä menettäneet olemme. Teidän paikkanne ei vielä olisi saanut joutua tyhjäksi. Suolana te olisitte ollut tämän levottoman ajan keskellä. Niin olette mennyt, mutta multa haudallanne haastaa, se viittoilee tietä levottoman ajan kasvateille isien ja esi-isien Jumalan luo. Kohti sen salattua rauhaa.

H.P.

  1. Rovaniemi rk 1868-1880, s. 76
  2. Rovaniemi rk 1881-1890, s. 76
  3. Muhos rk 1881-1890, s. 150
  4. Muhoksen papinvaaliluettelo 1924
Kategoria(t): 15 Huovinen, 21 Perttunen, 41 Heljä, 5 Väärä Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Poismenneitä kristittyjä muistellessa

  1. Mari Väärä sanoo:

    Hei, en ole jäsen, mutta löysin tieni tälle sivustolle sukuni menneisyyttä tutkiessani. Antti Väärä taisi olla iso-iso-pappani ja Feetu Väärä isänisänisäni veli. Oli oikea aarre löytää täältä heistä kuvia ja tarinaa. Kiitos! Surettaa yhä, etten ehtinyt kysellä suvustani Aatu-papaltani ennen hänen lähtöään.

    Solja: Tervetuloa lukemaan sivujamme! Mukavaa, että olet löytänyt täältä tietoja suvustasi. Väärän tilan historiikki on vielä hieman kesken, mutta valmistuu aikanaan http://www.laitasaari.fi/taloja/vaara-no-5/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *