Pikkulottana ja muita sota-ajan muistoja

Lääkintä- ja muonituslottien piirikurssi Tyrnävällä 1937 Olin 7-vuotias, kun talvisota syttyi, mutta jatkosodan aikana ehdin pikkulottana ”kantamaan korteni kekoon” keräämällä viljanpuinnin jälkeen pellolle varisseita tähkäpäitä ja perunannoston yhteydessä pellolle jääneitä perunoita. Mieluisinta oli pihkankeruu kotimetsästä. Pihka oli painavaa ja siitä sai runsaasti työpisteitä. Kävinpä muutaman kerran pyörällä vähän vanhemman pikkulotan kanssa kirkolla asti tiskaamassa Toivola-kodissa. Pisteitä kertyi niin paljon, että sain pikkulotta-merkin, jota nyt kannan veteraanien tilaisuuksissa rintapielessäni yhdessä veteraanien kultaisen ansiomerkin kanssa.

Kangasollillekin saatiin sotavankeja maataloustöihin, yksi vanki aina kolmeksi kuukaudeksi. Ajan lyhyys harmitti, koska vanki ehti juuri oppia talon tavoille, kun pois piti lähteä. Ensimmäinen vanki oli ankea, hieman pelottavan näköinenkin. Viimeinen oli nuori, tuskin parikymppinen, empaattinen kaveri kaukaa Uralin takaa. Hän puhutteli äitiä äidiksi meidän tyttöjen tapaan ja itki katkerasti, kun tuli rauha ja vangit piti luovuttaa takaisin. Hän näytti otsaansa, että ”pum-pum” heti rajalla, koska hän oli antautunut vapaaehtoisesti eikä ollut haavoittunutkaan. Viskaalin inkeriläinen vanki osasi suomea ja oli joskus tulkkina.

Kun sotavankeja annettiin taloihin töihin, piti viranomaisten määräyksestä pirttiin rakentaa vankikoppi. Kahdella lautaseinällä erotettiin pirtin nurkasta noin 2.5 x 2.5 metrinen ovellinen koppi, joka piti lukita yöksi! Sänky oli ainoa kaluste ja valoa tuli sisään ei-avattavan ikkunan puolikkaasta. Ilma vaihtui yläkautta, sillä laudat eivät ulottuneet kattoon asti.

Pirttiin liittyy toinenkin sota-aikaan liittyvä muistoni. Pitkä pirtinpöytä joutui ”uusiokäyttöön”, kun meille sijoitettu evakkoperhe käänsi talonväen suureksi hämmästykseksi joka ikinen pyhäaamu pöydän nurin leipomakuntoon ja aloitti piirakoitten leipomisen ja vielä kirkonmenojen aikaan! Ainakin Koistilan evakkomummo oli heidän vakituinen vieraansa ja kerran hän pyysi tulla kuuntelemaan jumalanpalvelusta talon radiosta, mutta häneltä pääsi itku, kun se ei ollutkaan ortodoksinen. Tämä meidän perhe sijoittui Lahteen lopulta. Viskaali oli kylän ainoa talo, josta lohkaistiin siirtolaisten asuttamisen yhteydessä pientila evakkoperheelle.

Muuten kun sodan loppuvaiheessa kävi ilmi, että rintama siirtyy Lappiin, saivat Laitasaaressakin Oulujoen pohjoisrannan asukkaat määräyksen varautua evakkoon lähtöön. Minä pakkasin suurimman aarteeni, Marttojen ompeluseurojen arpajaisista voittamani Arabian puolen tusinan kahvikaluston (kupit, asetit, kermakko, sokerikko ja kahvikannu) Hangon keksilaatikkoon – varmuuden vuoksi, vaikka määräys ei koskenutkaan joen eteläpuolta!

– Ritva Lindfors (o.s. Kangasolli), lokakuussa 2012 – tekstin puhtaaksikirjoittanut sisarentytär Laura Salonen

Kategoria(t): 21 Perttunen - Kangasolli Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *