Pellonraivausta ennen koneaikaa

Antti Juhonpoika Leskelä

Ulkoniityt ja niiden synty

Melkein kaikilla taloilla oli ennen vanhaan suo tai rämealue, joka soveltui pelloksi viljan ja heinän kasvuun. Myös minunkin kotona oli noin 10 hehtaarin alue, nimeltään Kortesuo. Se oli paksuturpeinen ja vähäpuustoinen suo, muodostunut vanhan järven soistumisesta. Isäni aloitti pellon teon noin 1920-luvulla. Ojien kaivuun yhteydessä löytyi vanhan veneen runko.

Ensin alue puhdistettiin puustosta muutama hehtaari kerrallaan ja suunniteltiin ojien laskusuunnat. Yleensä alueella oli luonnon muodostamat uomat, joita syventämällä saatiin vedet virtaamaan pois. Sarkaojien kaivuut olivat ensimmäisiä töitä. Kaivuutöissä oli isäni lisäksi mm. Heikki Karppinen, Kalle Juntunen ja Antti Lämpsä. Kaikki ojurit olivat alan ammattilaisia ja jälki oli komeaa katseltavaa – kaikki työt tehtiin lapiolla ja kuokalla. Muistan nähneeni heitä töissä vielä 1950-luvulla.

Sarat mitattiin kapeiksi noin 10-15 metrisiksi kuivuuden edistämiseksi. Ojituksen jälkeen pellot kuokittiin ja ojamaat levitettiin, kannot ja kivet kerättiin pois. Myös tulta käytettiin apuna. Tulen sytyttäminen kuivalle turvemaalle oli vaarallista ja vartiointiin piti varautua hyvin. Tällä työmaalla pahin palo sammui vasta seuraavana talvena! Kaskesta muodostunut tuhka oli maan kasvulle hyväksi.

Kun muokkausta alkoi pystyä tekemään hevosauroilla, kylvettiin alueelle kaskinaurista. Se oli maukasta syötävää. Myös ruista viljeltiin. Ajan mittaan alalle kylvettiin yleensä heinää. Timotein siementä ei liioin ollut tarjolla, mutta luonnonheinä kasvoi hyvin itsestäänkin. Myös lehmien laiduntamiseen uudismaita käytettiin. Maa muuttui muutamassa vuodessa kasvavaksi viljelysmaaksi. Maita höystettiin ajamalla kivennäismaata turvemaan sekaan.

Tällainen pellonraivaus toistui vuodesta toiseen kaikilla muillakin taloilla. Kaikki tämä, jonka sen ajan ihmiset tekivät, tekivät he ruoan eteen. Silloin ei ollut raivaus- tai muita tukia valtion puolesta, joten kaikki kunnia kuuluu esi-isillemme… pitäkää jatkajat huolta alueista jotka olette esi-isiltänne perineet!

Raivattujen niityjen nimiä lähialueilla:

Kortesuo: Haapajoja, Antti Leskelä
Koivusuo: Ala-Kontu, Väinö ja Niilo Kontu, Ylä-Kontu: Eino Kontu
Ristisuo: Mähylä, Ritola ja Kivari
Suopelto: Kekkola, Heimonen (Timonen) ja Laukka
Kiikunpelto: Tylli

Myös suuret alueet kuten Soson ja ja Matokorven sekä Pelson niityt ovat alkujaan miesten käsitöinä tehtyjä. Varsinkin Soson niityt olivat kuuluja mesimarjoistaan.

– Kalevi Leskelä, uudisraivaajan jälkeläinen

Kategoria(t): 24 Laukka, 24 Laukka - Timonen, 28 Kekkola, 31 Kontu, 31 Kontu - Alakontu, 31 Kontu - Ylä-Kontu, 46 Tyllinoja, 57 Ritokangas, 59 Hangaskankaanlaita Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa Pellonraivausta ennen koneaikaa

  1. Osmo Heikkinen sanoo:

    Tätä lukiessani tuli tippa silmään.

  2. Sari sanoo:

    Kyllä tämä kosketti.. Suopelto on hyvässä hoidossa ;)

  3. Pippa sanoo:

    Todella koskettava tositarina, kiitollisuuden ja kunnioituksen osoitus..
    Tältä pohjalta syntyy rakkaus maahan ja metsään, ja siirtyy sukupolvelta toiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *