Pakinoitsija Marttiinus – Martti Putaala

Martti Putaala Kaltio 1958:1

Joulun alla jätti syntymä- ja kotikaupunkinsa Oulun ikuisiksi ajoiksi toimittaja Martti Putaala, oululaisen sanomalehtimiesköörin tunnetuimpia hahmoja itsenäisyytemme aikana. Hän oli kuollessaan 61 vuoden ikäinen, mutta ehti silti toimia sanomalehtityössä yli 40 vuotta, josta ajasta tosin osan kansakoulunopettajana, osan vapaana sanomalehtimiehenä. Tämän ajan kuluessa tuli oululainen ja pohjoispohjalainen yleisö tuntemaan nimimerkit Pudas, Eskon puumerkki ja Marttiinus, joiden taakse itse toimittaja kätkeytyi. 1

Näin alkaa muistokirjoitus Kaltio-lehdessä. Muhoksen kastettujen luettelon mukaan Martti Johannes Putaala syntyi Laitasaaressa Putaalan no 48 talossa 27. syyskuuta 1896 2 vanhemmilleen Iisakki Hermanni Ollinpoika Putaalalle (s. 1866, k. 40-vuotiaana keuhkotautiin 29.7.1907 Oulu) ja Liisa Aapontytär Hangaskankaanlaidalle (myös lyhempi versio Hangaslaita, s. 1858 Mähylä eli Hangaskankaanlaita no 59, k. leskenä 12.5.1919 Oulu). Lastenkirjassa Martin mainitaan kuitenkin syntyneen ja kastetun Oulussa sotarovasti V. G. Aulinin toimesta. Aulin asui perheineen Laitasaaren Viinikassa no 8.

Mia Putaala Putaalan pariskunta oli vihitty Laitasaaressa 29.6.1890. Perheessä oli kaksi vanhempaa lasta Eufemia Elisabeth (Mia, s. 29.8.1892, k. marraskuussa 1972 Nassau New York) ja Lauri Iisakki (s. 26.8.1894). Martin ollessa reilun vuoden ikäinen perhe muutti Ouluun. Isä mainitaan muuttomerkinnöissä talolliseksi ja osasipa hän myös suutarin ammatin. Perheeseen syntyi Oulussa neljäs lapsi Olli Sakari 8.5.1899 joka kuoli 9.6.1900 vatsa- ja suolikuumeeseen. Iisakki Putaala oli sairastunut heti muuton jälkeen keuhkotautiin joka veikin hänet hautaan kymmenen vuoden potemisen jälkeen. Hänet mainitaan kuolinilmoituksessa talonomistajaksi. 3 4 5 

Martin sisar, vain 17-vuotias Eufemia eli Mia lähti Amerikkaan, viiden vuoden passin päiväys 6.10.1909. Matka alkoi viikon päästä Hangosta Titania-laivalla kohti Southamptonia, Englantia. Sieltä Teutonic-aluksella New Yorkiin, Ellis Islandille jonne saapui 28.10. Matkalippu maksoi 225 silloista Suomen markkaa. Puoliso Amerikassa 3.1.1916 puuseppä, kirvesmies Kalle Oskar Kuusisto (Charles, s. 18.1.1889 Tampere) joka saapui New Yorkiin 30.4.1913, perheen lapset Paul A (s. 15.9.1916 Fitchburg MA, k. 1.1.2000 Palm Harbor Florida – vaimo Dorothy) ja Elizabeth F (s. 26.1.1919 New York NY). Paul oli ammatiltaan poliisi. 6

Martti Putaala työskenteli toimittajana Kalevassa ja Pohjolan työssä. Hän oli myös innokas esperanton harrastaja. Oulun murre oli lähellä sydäntä – hänen mukaansa ”Oulun vanahaa kieltä on meleko heleppo ymmärtää, mutta kirijottaa sittei ossaa kukkaan”. Myös ruotsin kielestä lainatuista sanoista on olemassa eri muotoja, mikä ilmenee seuraavasta sitaatista:

Hienommasti sanottiin pränskoppa, siis oikein p:n kanssa, sanottiin stuukata eikä tuukata, nimittäin kun oli puhe pöydän kattamisesta, hienommasti prumineerattiin ja praatattiin, kun taas supisuomalaiset rumineerasivat ja raatasivat, fiinit ihmiset steetasivat ja vähemmän kielitaitoiset teetasivat, ja niin edespäin. 7

Koko kirjallisen toimintansa ajan Martti Putaala on erityisesti esiintynyt oululaisena ja oululaisuuden vaalijana. Hänen Eskon puumerkkinsä lienee tuttu jokaiselle oululaisia päivälehtiä lukeneelle. Lisäksi hän on käyttänyt mm. nimimerkkejä Pudas, Hangas, Martti Meri ja Martti Hangas. 8

Martti Putaala avioitui vuonna 1918 Katri Juulia Puupposen (s. 26.5.1899) kanssa joka kuoli jo varhain, vain 27-vuotiaana 1.11.1926 Oulussa. Toinen puoliso oli nimeltään Laila (myöh. Sivonen, s. 6.2.1916).

Martti Putaala kuoli Oulussa 13.12.1957 ja hänet on haudattu Intiön hautausmaalle.

  1. Kaltio 1958:1, muistokirjoitus ja kuva
  2. Muhos sl 1886-1896, s. 454
  3. Oulu mk 1889-1900, kuva 208
  4. Oulu rk 1891-1900, s. 1092
  5. Iisakki Putaalan kuolinilmoitus Kaiku-lehdessä, 2.8.1907
  6. Finnish genealogy fb-ryhmä, eri dokumentit FamilySearchin ym. kautta Marjut Kivistö/Kristel Larsen 5.2.2020
  7. Lysti, kööki ja rupulaaki – ruotsalaisperäiset sanat oululaisessa kielenkäytössä, Paula Rossi, Pohjoismainen filologia, Oulun yliopisto, 2012
  8. vrt. äiti-Liisan synnyinkoti
Kategoria(t): 48 Putaala Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa Pakinoitsija Marttiinus – Martti Putaala

  1. Pentti Lohela sanoo:

    Mielenkiintoinen henkilö. Katselin hieman Martin esipolvia taaksepäin. Liittyy mm. taloihin Hartikka 3, Laukka 24, Tyllinoja 46, Perttunen 21, Ylikosunen 9 jne.

    Solja: Näinpä juuri. Hän teki mm. lehtijutun Oulun ensimmäisestä lentokonevierailusta 3.9.1920. Oululaislähtöinen ilmailuvänrikki Leo Saukkonen ja kaksi tähystäjäoppilasta saapuivat ilmailuvoimien Georges Levy G.L. 40 lentoveneellä Helsingistä Vaasan kautta Ouluun. Lentovierailusta voi lukea mm. näiden linkkien kautta https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1267760?page=2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1267748?page=2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1267748?page=3

  2. Solja sanoo:

    Tähän artikkeliin, kuten myös Mähylään (ja samalla Putaalaan) saatiin kuvia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    • Seppo Laitinen sanoo:

      Hei
      Kiitos Solja arvokasta tietoa, menee vähänaikaa että sisäistää, tuli niin paljon uutta tietoa.
      T. Seppo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *