Oulujokilaakson maatalousnäyttely Muhoksella 1964

Suhinan kunniakirja Kuvassa Koivikon koulutilan kantakirjatamma Suhinan kunniakirja.

Oulujokilaakson maatalousnäyttely pidettiin Muhoksella vuonna 1964, edellinen maatalousnäyttely oli ollut vuonna 1954. Näyttelypaikkana oli Muhoksen kirkonkylä, Jussilantien ympäristö ja Koivikon pellot. Asutusta ei vielä Jussilantien ympäristössä paljonkaan ollut. Näyttelyn porttina oli nykyisin museolla oleva tervavene nostettuna telineitten päälle. Toimin järjestysmiehenä kolmipäiväisessä näyttelyssä – väkeä oli paljon liikkeellä. Konekentät olivat vielä pienimuotoisia ja osaksi hevosaikaakin oli näytteillä. Traktoriaika kuitenkin teki tuloaan. Leikkuupuimureita oli muutamia esillä. Karjatalous oli näyttelyssä etusijalla.

Näyttelyssä oli myös hupialue. Muistan siellä nähneeni ensimmäisen mustaihoisen afrikkalaisen esiintyjän! Silloinen Suomen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen vieraili näyttelyssä. Olin pääportilla yhtenä järjestysmiehenä, arvata saattaa kuinka silloin jännitin. Presidentti tuli näyttelyyn suuren väkijoukon saattelemana. Vierailu kesti muutaman tunnin.

Seuraavaksi UKK:lle oli järjestetty vierailu kotiseutumuseolla. Meitä nuorempia järjestysmiehiä juoksutettiin sinne vahtia pitämään. Kun hän seurueineen tuli, museon sisällä oli tungosta. Meillä järkkäreillä oli kilpailu siitä kuka uskaltaa koskea presidenttiin ja jokainen meistä uskaltautui hänen takkiaan salaa hipaisemaan.

Kun näyttelyportit illalla sulkeutuivat, päästiin mekin työvuorosta kotiin. Ajellessani polkupyörällä Laukan lossin kautta kotiin, ei se niin vain onnistunutkaan. Poliisit eivät päästäneet Pusulan Senjan kodin ohitse. Arvasin, että presidentti oli Senjan kotona vierailulla, niinkuin hän olikin. Piti tehdä pitkä selostus poliiseille ennenkuin sain luvan mennä kotiin.

Tällaisia muistikuvia on minulla tästä tapahtumasta. Voisiko joku toinenkin näitä aikoja muistella?

– Kalevi Leskelä

Kategoria(t): 39 Koivikko Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta kohteessa Oulujokilaakson maatalousnäyttely Muhoksella 1964

  1. Pippa sanoo:

    Mukava juttu Elsi / Kalevi

    Itse muistan kuulleeni, että presidentille tarjottiin suolalohta ja hillasoppaa.
    Silloin ajattelin, että meilläkin oli presidentin ruoat ainakin silloin kun Kalervo tuli sveanmaalta kotiin heinätöihin ja pojat hillasti ja kalasti :)
    Taisikohan presidentti käväistä siellä savusaunassakin?!
    Niin mekin!!
    Jospa Senja muistelisi, olihan tämä arvokas tapahtuma
    Laitasaaressa, jossa muistetaan yhtähyvin Senja kuin Kekkonen..

    • Pekka Karppila sanoo:

      Kiva kuulla tästäkin Muhoksella tapahtuneesta tilaisuudesta. Äitini Helga oli ko. maatalousnäyttelyssä hommissa ruokahuoltopuolella. Muistelen, että ruokaa valmistetiin Muhoksen yhteiskoululla ja sitten vietiin maatalousnäyttelyalueelle. Kekkonen jäi kyllä näkemättä. Minun ensitutustuminen Muhoksen kirkonkylään tapahtui ehkä tuolloin, myöhemmin siellä tuli käytyä koulua monta vuotta.

      • Solja sanoo:

        Ukkolan Jukka lähetti komean kunniakirjan jonka oli saanut samaisessa maatalousnäyttelyssä kantakirjatamma Manta, omistajana Veljekset Ukkola. Manta oli mennyt hännän mitalla oli Suhinasta eli oli napannut ensimmäisen palkinnon! Googlettakaapa muuten netistä – tämä Manta numerolla 45645 löytyy ja siitä mainitaan että oli syntynyt vuonna 1957 ja säkäkorkeus 161 cm. Jos oikein luen niin Mantan emä oli nimeltään Kyläluuta. Manta sai ori Ilmestyksen kanssa tammavarsan vuonna 1962 :-) Mahtavaa!

        • Jukka Ukkola sanoo:

          Oikeat on Soljan tiedot Mantasta ,varsa jäi Haapavedelle ,josta hevonen ostettiin ,kun ei raskittu ostaa varsaakin samaan kauppaan .Mantaa yritettiin Ukkolassa varsottaa ,mutta jostain syystä asia ei onnistunut,Manta laitettiin 1960-luvun lopulla teuras-autoon ,eikä ammuttu kotona ja haudattu ,kuten nykyään on tapana.Hyvä oli hevonen luonteeltaan ,antoi olla jopa kolmen pojan selässä ,kun uitettiin se Muhos-joessa heinä-työ paivän päätteeksi ,vaikka oli työ- hevoseksi opetettu.t.Jukka Ukkola

  2. Sari sanoo:

    Hei, olisipa tosiaan kiva jos Senja kertoisi blogissamme presidentin vierailusta!

  3. Solja sanoo:

    Minä olen kuullut että Kekkonen olisi saunonut Hakkarilan rantasaunassa, mutta ei kai se tapahtunut kuitenkaan tällä samalla reissulla? Näin ovat kertoneet mm. edesmennyt Urpo Kinnunen sekä Hakkarilan aiemmin omistanut Lauri Ylipukki.

  4. pentti lohela sanoo:

    Silloin tuli Kekkonen nähtyä elävänä. Seistiin yhteiskoulun
    nurkalla. ja sieltä Kekkonen seurueineen tuli. Oli kookas ja ruskettunut mies.
    Kekkosen saunomisesta kuulin jutun että Kekkonen olis viihtynyt hyvin ja ohjelma sen takia myöhästyi.

  5. Solja sanoo:

    Facebookin Laitasaari ja Muhoslaiset -ryhmissäkin oli muisteltu maatalousnäyttelyä, jopa vuoden 1954 näyttelyä. Jos ken on naamakirjassa voi laittaa pyynnön liittyä ryhmään/ryhmiin.

  6. jukka korhonen sanoo:

    Kekkosen saunassa käynnistä tiedän sen verran että isäni Reino Korhonen ja Mikko Kotiranta kunnostivat Hakkarilan saunan ennen maatalousnäyttelyä, koska Kekkonen oli tulossa kauppias Riipisen kutsumana saunomaan, kävin koulun jälkeen useasti pyörällä katsomassa työn edistymistä. Jälkeen päin puhuttiin ,että saunomista oli turvattu useamman poliisin voimin. tv. jukka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *