Oulujoki, kotijoki

Oulujokea Monolan kohdalla 1933 Olen syntynyt ja asunut melkein koko 80-vuotisen elämäni Oulujoen varrella.

Lapsuuteni leikit leikittiin etupäässä joella, opeteltiin uimaan ja kalastamaan. Talvella luistelu ja hiihto sekä mäenlasku kohdistuivat joelle. Silloin naapureitakin oli enemmän ja seurusteltiin molemmin puolin jokea.

Lapsuuskotini oli Laitasaaressa, josta kirkonkylälle oli matkaa neljä kilometriä. Kaikki liikenne tapahtui joella, kesällä veneillä ja talvella hevosilla ja hiihtämällä. Myöhemmin oli joelle aurattu autotie.

Antti Juhonpoika Leskelä Isäni oli harras uskovainen ja hän kuskasi perheensä kirkkoon jokea pitkin. Joulukirkossa käynnit ovat varsinkin jääneet mieleeni. Joki oli hyvä äänenkantaja ja kirkonkellot kuuluivat kotiini saakka. Nykyinen kotini on sadan metrin päässä kirkosta joten kellojen ääni on erityisen tuttu.

Joella harrastettiin myös kilpailuja. Huovilan koulun hiihtokilpailut ja Oulun Tervahiihto hiihdettiin joella. Parhaat kilpailut olivat ”Kultakelloravit” Koivikon ja kirkon rannassa jotka keräsivät seudun raviväen yhteen. Lentonäytöksiäkin pidettiin Koivikon rannassa.

Oulujoen uitto oli suuri joen käyttäjä. Puutavaran irtouitto ja myöhemmin nippu-uitto valtasivat joen kesäkuukausina. Myöhemmin puutavara kuljetettiin tehtaille autoilla ja junilla.

Konnun talot

Aikoinaan Oulujoen lohenkalastus oli tärkeä elämisen muoto. Tervaveneet kuljettivat lastinsa Kainuusta Ouluun. Laivaliikenne Oulun ja Muhoksen välillä oli voimissaan ja toi matkailuturisteja joelle. Tästä on paljon tallennettua tietoa.

Nykyisin käytän jokea silloin kun se minulle suodaan. Talvella rantavesi estää joelle pääsyn eikä kesälläkään rannasta pääse, koska vesi on alhaalla ja pohja erittäin lietteinen. Sähkön tuotantoon valjastettu joki ei enää virkistyskäyttöä suo.

Tätä olen paljon pohtinut, kumpi elämisen muoto olisi parhain.

Kalevi Leskelä lapsena Ihmiset ovat varmaankin laiskistuneet eivätkä välitä Oulujoen kohtalosta. Eihän jokea voi muuttaa entiselleen. Uusi ajatusmaailma on vallannut ihmiset ja kaiken täytyy tuottaa. Tänä kesänä otettiin käyttöön Montan voimalaitoksen alapuolelle rakennettu kalojen kiinniottolaite. Ne kalat, jotka Oulun kalaportaasta nousevat jokeen, siirretään säiliöautoilla voimalaitoksen yli. Tuleva aika näyttää sen toimivuuden.

Oulujoki on muuttunut, mutta kuitenkin se on minun kotijokeni. Kun kotonani olin maatöissä ja paimenessa oli ilta parasta aikaa kun lehmät ja hevoset saivat käydä joella juomassa ja uimassa. Myös me ihmiset elvyimme joessa työn rasituksista.

Kaipaan entistä Oulujokea ja herkistyn aina kun kuulen Riki Sorsan laulun, Joki. 1

– Kalevi Leskelä, Muhoksella 17.9.2017

J.K. Kalevin kirjoitukset sivustolla löydät tämän linkin kautta. Kiitos Kalevi ja Elsi!

Kategoria(t): 31 Kontu, 31 Kontu - Ylä-Kontu Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *