Onnettomasti keskeytynyt marjamatka (1924)

Kolme naista joutunut Oulujoessa vedenvaraan, jolloin yksi hukkui.

Tiistaina lähti Oulujoella Oulunsuun kylästä kolme naista, nimittäin leski Iida Piuva, emännät Jenny Väliaho ja Jenny Tuohino venheellä Oulujoen yli tarkoituksella mennä joen toisella puolella oleville kankaille poimimaan puolukoita. Nähtävästi oli venhe niin vanha ja huono, että se ei kestänytkään sisällään olevaa painoa vaan hajosi keskellä vuolasta jokea ja täyttyi vedellä. Naiset joutuivat tällöin veden varaan ja hukkumisen vaara oli kaikkia uhkaamassa. Nuorin joukosta, Jenny Tuohino, lähti silloin voimakkaasti uimaan kohti rantaa ja onnistuikin hänen ominvoiminsa päästä kuivalle maalle. Iida Piuva pysytteli kiinni veden laidassa, mutta Jenny Väliahon otti virta valtoihinsa ja kuljetti hänet lähellä olevan tukkiruuhkan alle.

Koistilan sisarukset Tapauksen huomasivat läheisyydessä sijaitsevasta Kauppila-Värtöstä pari nuorta miestä, jotka nopeasti riensivät hätään joutuneita pelastamaan. Iida Piuvan he saivatkin hengissä venheeseensä, mutta vaikka ainoastaa noin 5 minuuttia Jenny Väliaho oli ollut veden alla, oli hänestä henki ehtinyt paeta. Liljeblomin 1 lausunnon mukaan on kuolema kohdannut häntä heti veteen jouduttuaan. Hän oli nimittäin pitemmän aikaa sairastanut sydäntautia, joten säikähtäminen on saattanut aiheuttaa sydänhalvauksen.

Näin onnettomalla tavalla mananmajoille muuttanut oli noin 50 vuoden ikäinen ja jätti hän jälkeensä puolison ja useita lapsia, niistä neljä alaikäistä. 2 3

  1. Sigrid Wilhelm Toussantinpoika Liljeblom (1862-1954), piirilääkäri Oulussa 1905-27
  2. Liitto 16.10.1924, no 239, s. 2
  3. Kuva linkitetty Suomen sukututkimusseuran hautakivitietokannasta
Kategoria(t): 22 Koistila, 66 Käärmekangas Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *