Norjan pappa Muhoksella 1964 – osa 1

Tapio no 26 Samoihin aikoihin kun Muhoksella valmistauduttiin elokuun 1964 maatalousnäyttelyyn, vieraili isiensä mailla Muhoksella 82–vuotias teräsvaari Hjalmar Kärnä Norjan Vadsjöstä. Allaoleva artikkeli on julkaistu Tervareitti-lehdessä 10.7.1964 ja julkaisemme sen nyt lehden luvalla. Hjalmar Kärnä oli tunnettu myös monivuotisena Kirjeitä Ruijasta -kolumnien kirjoittajana sanomalehti Kalevassa. Artikkelin kakkososan löydät tästä. Arkistolöydön teki Pentti Lohela.

Pidetyn norjalaisen vieraan Hjalmar Kärnän saivat muhoslaiset vieraakseen viime viikolla. Monet muhoslaiset ovat käyneet häntä tervehtimässä matkaillessaan Norjassa. Hänen ystävällisyytensä ja vieraanvaraisuutensa saa siellä vieraat viihtymään. Noin neljä vuotta sitten sai Kärnä tietää missä hänen suomalais-sukulaisensa ovat ja tutustui heihin rovasti A. I. Heikinheimon opastuksella. Muhokselta löytämiensä sukulaisten ja ystävien luokse hän on matkustanut nyt kolmannen kerran. Hänen vaimonsa Lyydia Riipi on suomalaissyntyinen ja kotoisin Sodankylästä.

Hjalmar Kärnä on syntynyt Norjassa, mutta hänen isänsä on vanhoja muhoslaisia tervaskantoja. Perheeseen kuuluu 11 lasta ja kaikki ovat naimisissa. Kärnä kertoi, että hänellä on 20 lastenlasta ja neljännessä polvessa on 3 lasta.

Hän kertoi isänsä Heikki Kärnän muuttamisesta Norjaan ja sen matkan vaiheita.

Heikki Kärnä oli Muhoksella syntynyt, josta muuttui kenellekään ilmoittamatta Ouluun ja sieltä edelleen Tornioon ja sukulaiset epäilivät hänen lähteneen merille ja häntä siellä kohdanneen jonkun onnettomuuden. Torniossa hän tapasi venäläisen suutarin, joka neuloi pahkiloita (venäl. nahkasaappaita). Isä oppi suutarilta taidon ja jäi tekemään kenkiä yhdessä hänen kanssaan. Tämän jälkeen oli isä siirtynyt räjäytystöihin Kemin koskelle, sillä hän oli jo aikaisemmin oppinut käyttämään ruutia räjähdysaineena. Näissä hommissa ollessaan oli hän kuullut jätkiltä, että Norjassa ansaitsee kalastuksella hyvin elatuksensa. Ja niin isäni muisteli, että oli minulla hyvät kamppeet ja markkoja jonkun verran taskussa, jos sittenkin yrittäisi siellä Ruijassa.

Rovasti Heikinheimo Niin ostettiin sivakat ja hiihdettiin yli tunturin ensin Inariin ja sieltä edelleen Pykeijanvuonolle, josta poikki väylän ”Fämböör” purjeveneellä purjehdittiin Vesisaareen. Kun pääsimme perille, oli siellä tapana, että suomalaiset tuli vastaan katsomaan minkälaisia uusia suomalais-vieraita saapuu. Laivojen kipparit tulivat katselemaan, että jos saisi pestatuksi jonkun perämieheksi laivalleen suorittamaan kalastusta. Parhaiten pukeutuneilla oli suurempi mahdollisuus tulla pestatuksi, koska noudatettiin sanontaa ”karvoista se koirakin tunnetaan”. Siellä oli kahvila, jossa nämä pestaushommat etupäässä suoritettiin ja niinpä isäukkokin oli mennyt sinne sisälle, koska norjalainen kippari alkoi tiedustella isältäni ryhtyisikö hän kippariksi ja isäni oli vastannut, että ryhtyisi mieluimmin osakippariksi ja niin sovittiin palkka ja työsuhde syntyi. Isäni mielestä hän oli tehnyt edullisen sopimuksen, koska tiesi tämän luona olevan ruokaa.

Isäni jäi asumaan erääseen taloon ja hän toimitteli kalastuksen ohessa suutarin töitä tehden talon väelle ja muillekin lähinaapureille kenkiä. Hän joutui itse valmistamaan suutarin töissä tarvittavat naulat, koska kaupasta niitä ei saanut. Suomalaiset olivat siellä kunnostautuneet lestantekijöinä ja isälleni oli mieleen jäänyt Härkönen -niminen mies Oulun lähistöltä.

Kalastuspestiin kuului myös maatöiden suorittaminen, jota tehtiin niinä aikoina mitä kalastukselta jäi aikaa, joten siinä samalla joutui toimimaan renkinäkin. Juhannukselta aloitettiin tosimielessä kalastaminen ja sivuhommina taas suoritettiin maatöitä. Seuraavana keväänä hankki isäni omat siimat ja vehkeet ja aloitti kalastuksen omaan laskuunsa. Saadut turskat kuivattiin ja myytiin joulukalaksi suomalaisille. Näistä saadut rahat taskussaan hän aloitti kolmen viikon marssin ja tuli Torniosta hakemaan tulevaa vaimoaan Elsa Priita Kauppilaa, jonka kanssa oli jo aikaisemmin sovittu yhteisen elämäntaipaleen aloittamisesta. Nyt ajettiin hevoskyydillä Norjaan ja käytiin Vadsjön eli Vesisaaren kirkossa vihillä ja niin oli heidän yhteinen taival alkanut. Molemmat kun olivat suomalaisia oli hankittava papintodistukset Suomesta ja jätettävä Vesisaaren kirkonkirjoihin liitteiksi.

Kun ryhdyin tutkimaan sukujuuriani kävin nämä todistukset hakemassa ja tällä tavoin pääsin perille mistä päin kotoisin olivat vanhempani. Kirjoitin Muhoksen seurakunnan kirkkoherralle rovasti A. I. Heikinheimolle ja pyysin häntä tutkimaan sukuani ja hän vastasi ja pyysi tulemaan käymään täällä Muhoksella ja sitten yhdessä aloitimme tutkimukset. Silloin ei kukaan Muhoksella tuntenut eikä tiennyt olemassaolostani, mutta siitä ne asiat sitten selvisivät ja löysin kaukaiset sukulaiseni.


Hjalmar Kärnä Hjalmar Kärnä (Gærnæ, s. 25.3.1883 Vestre Jakobselv, Finnmark, Norja,  k. 21.7.1970 Vestre Jakobselv, Finnmark, Norja) ja vaimonsa Lyydia Josefina Amandantytär Riipi (s. 6.7.1892 Unari Riipi no 11, Sodankylä, muutti Norjaan äitinsä mukana vuonna 1895, k. 30.6.1970 Vestre Jakobselv, Finnmark, Norja) saivat lapset Dagmar Keita (1907-1998) myöh. Danielsen, Karoline (1911-2004) myöh. Olsen Mosand, Ella Maria (1912-2000) myöh. Jankila ja Rautio, Olga Henriette (1914-2006) myöh. Thorbergsen, Gustav Anton (1916-1990), Lovise Amanda (1919-2004) myöh. Pedersen, Karl Olav (1922-2000), Herman Rudolf (1929-1942) sekä kaksi poikaa ja tytär jotka elävät edelleen. 1 2 3

Hjalmarin vanhemmat olivat laitasaarelainen Heikki Antinpoika Kärnä (myöh. Gærna, s. 17.8.1839 Ontero no 60) sekä Elsa Priita Niilontytär Kauppila (s. 9.4.1847 Alatornio, k. 1926 Nord Varanger, Finnmark, Norja). Heikki muutti Muhokselta Ouluun 2.12.1860 ja sieltä edelleen siis Tornioon. Todistusta vihkimistä varten hän haki Oulusta 3.11.1869. Heikki asui perheineen Vadsjössä, Norjassa, hänen kuolinaikaansa ei ole toistaiseksi tiedossa. Perheen lapset Hjalmarin lisäksi Elisabeth Henriksdatter (1872-1953), Kathrine Henriksdatter (s. 1874), Henriette Henriksdatter (s. 1887), Kristoffer Henriksen (s. 1893), Marie Elisabeth Henriksdatter, Magnus Henriksen, Sedolf Henriksen, Hulda Henriksdatter.

Heikin vanhemmat olivat talollisen poika, talollinen, renki ja huonemies Antti Antinpoika Mäkelä (alk. Hartikka, s. 8.1.1815 Määttä-Rönkkö no 18, k. 45-vuotiaana 18.8.1861 syytinkiläisenä vatsasyöpään) ja 6.7.1836 vihitty vaimo Liisa Juhontytär Askola (s. 11.5.1810 Utajärvi, Niska, k. ruotuvaivaisleskenä 4.6.1868 lavantautiin ja mainitaan sokeaksi). Perheen tiedot löytyvät Kärnä-Tapion no 26 sivulta.

Isoisä Antin lapsuuden perhe oli varsin liikkuvainen ja asui sittemmin Yliväärässä no 13, Mäkelässä no 19, Konnussa no 31 sekä Kärnä-Tapiossa no 26, mistä perheelle tuli uusi sukunimi.

  1. Våre Nordiske Slekte, Hjalmar Kärnä
  2. Sodankylä sl 1890-1905, s. 44
  3. Sodankylä rk 1891-1900, s. 416
Kategoria(t): 26 Tapio Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *