Mummon luona Monolassa – osa 9

Helvi-täti

Heinäntekoa Monolassa Äiti oli saanut paikan Mikkelin lääninarkistonhoitajana, ja siellä aloitimme oppikoulun syksyllä 1934. Sitä ennen, jo keväällä oli suoritettava pääsytutkinto Oulun Suomalaisessa Tyttökoulussa. Helvi-täti oli luvannut, että jos selviämme siitä, saamme pyytää häneltä mitä haluamme. En muista mitä Rea toivoi, minä pyysin puolta kiloa sekahedelmiä. Kun Rea pääsi oppikouluun parhaalla mahdollisella pistemäärällä ja minä toisena, näyttöä oli, ja Helvi-tädille oli tullut lupauksen lunastamisen aika. Mutta taas tapasi tarkkuus; hän yksinkertaisesti söi sanansa.

Tietenkin kiusoittelimme tätiä hänen pikku heikkoudestaan. ”Onko Helvi-tädin käsiluakku oikeaa nahkaa?” ”Ei, mutta parasta pergamoidia”, hän riemuitsi silmät naurusta sirrillään.

Helvi-täti oli paitsi vilkas seuraihminen myös pikkutarkka ja järjestelmällinen. ”Minä en rupea millekään, ellei minulla ole joka vuosi vähintään 25 begoniaa ja 15 gloksiiniaa”, hän kuulutti. Kasvateilleen hän jakoi tasapuolisesti rakkautta ja kananlantaa. Ei ihme, että joenpuoleisen huoneen kaikki kolme ikkunalautaa hehkuivat sateenkaaren väreissä. Pääsiäisen tienoilla pari suurta teeruusuakin aukaisi nuppunsa.

Historian maisterina Helvi-täti oli tietorikas. Vuosiluvut tulivat kuin apteekin hyllyltä. Säädystään hän piti kiinni; lattiaa hän ei ollut pessyt koskaan. Kotona oli aina ollut palvelijoita ja Monolassa tilapäisapua.

Joonas Littow tekee heinää Monolassa käytettiin hassunkurista oululaisen herrasväen sekakieltä, joka vilisi ruotsalaisia lainasanoja. Helvi-tädin huone oli aina förmaaki, kauha förlega jne. Jos joku oli loukannut Helvi-tätiä, hän oli mankeerattu, ja asianosaisten välillä oli mankemangia. Että hyvä naimakauppa oli fiini partia opimme jo lapsena. ”Kun te kerran menette naimisiin”, hän tähdensi meille, ”niin muistakaa, että sen pitää olla herskapin poika herskapin poika”, hän kertasi. Mutta kumpikaan meistä ei kuunnellut tätiä. Identtisiä kun olimme, molempien tulevat aviomiehet olivat mökin poikia, ensimmäisen polven lukeneistoa.

Rea oli Helvi-tädin kummitytär, jota hän rakasti hellästi. ”Pötkylä ja pöllykkä”, hän huudahteli Reaa taputellen. Tälle hän aikanaan testamenttasi rakkaimmat tavaransa, valkoisen sekretäärin ja vähäiset korunsa.

Helvi-tädin varsinainen elämäneliksiiri oli kahvi, jota hän timplasi alitukseen, parikymmentä kuppia päivässä. Monolan hellankulmalla oli kirjaimellisesti aina pannu kuumana. Raakakahvi paahdettiin itse. Koko talon täytti tummaksi korventuvan kahvin tuoksu, kun prännärissä paahdettiin kahvinpööniä, jotka sitten jauhettiin iloisesti ratisevaa kahvimyllyä polvien välissä pyörittäen. Tähän aikaan oli tapana kiehauttaa entisistä kahvinporoista sumppivesi uuden kahvin pohjaksi. Siihen tarvittiin kahvijauhoa vähemmän kuin puhtaaseen veteen keitettyyn pystykahviin, joka tietysti maistui paremmalta.

Kahvileivän Helvi-täti leipoi itse. Dopattiin milloin korppuja, milloin kakkuja ja pikkuleipiä. Niitä säilytettiin eteisen komerossa peltilaatikossa. Kun talvet olivat kylmiä, jouluksi leivotut tortut kestivät vielä pääsiäiseen asti.

– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)

Kategoria(t): 18 Rönkkö Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *