Mummon luona Monolassa – osa 5

Viinikasta Monolaan

Korivaaralta Viinikkaan Kiihtelysvaarasta muuttonsa jälkeen Muhoksen kirkkoherraksi siirtynyt Samuel Strömmer oli hankkinut 1865 omistukseensa Viinikan tilan kirkonkylästä, luonnonkauniilta paikalta Oulujoen rannalla. Hänen kuolemansa jälkeen tila siirtyi Aurora ja Viktor Aulinin omistukseen. Se ehti olla heillä 20 vuotta, sitten tila myytiin Kaupin suvulle. Syynä tilasta luopumiseen oli kuulemma ollut Auroran kyllästyminen lähes yksin johtamaan palvelusväen töitä; aviomiehellähän oli Oulussa viisi virkaa.

Osasyy muuttohaluun on saattanut olla myös väitetty romanssi Viinikan karjakon ja Vilhon välillä. Kun vanhempien mielestä avioliitto ei tullut kysymykseenkään, siinä nähtiin myös syy Vilhon sairastumiseen skitsofreniaan 21-vuotiaana, lähes valmiina maisterina.

Isä Viktorille Viinikka oli rakas paikka ja hän vastusti sen myyntiä. Kun hän muuttokuorman mukana lähti Viinikasta viimeistä kertaa, kerrotaan hänen kyyneleet silmissään kääntyneen katsomaan taaksensa. Perheen nuoret, joukossa äitini, olivat vielä vanhoinakin kaihoten muistelleet lapsuutensa Viinikkaa. Mummon sen sen sijaan muista koskaan maininneen siitä sanallakaan.

Hägglundin perhe Ristiäisemme oli pidetty Muhoksen Laitasaaressa äidin nuoremman veljen, nimismies Aarne Auliksen huvilassa Oulujoen rantatörmällä. Mummo oli kolme vuotta aikaisemmin, 1920, jäänyt leskeksi, ja kaupunkitalo Oulussa oli myyty. Hänen lopullinen vanhuudenkotinsa Monola rakennettiin 1924-25 Aarne-pojan huvilan pihapiiriin. Aarne Auliksen muutettua paikkakunnalta huvilan osti oululainen insinööri Elis Hägglund.

Siitä tuli elinikäinen lähinaapuruus. Huviloiden väliä oli vajaat sata metriä, ja Hägglundit joutuivat osallistumaan Monolan asukkaiden elämään monin tavoin. Mummolla ei ollut puhelinta, ja he välittivät kärsivällisesti puhelinsanomia Monolaan sekä sallivat käyttää omaa puhelintaan.

Monola oli ja on vielä rapistuneenakin kaunis pieni, keltaiseksi maalattu lautavuorattu talviasuttava hirsihuvila. Verannan kautta, keskeltä taloa, on sisäänkäynti eteiseen, siitä välikköön, jonka takana pieni keittiö, alakerran molemmissa päädyissä keskikokoinen kamari, yläkerrassa kaksi vinttikamaria, kaksi vaatekomeroa ja parveke.

Ylä-Monolan ranta Monolan väkeen kuului vakinaisesti kolme henkeä: mummo, Helvi ja Vilho. Mummo oli talon valtiatar, Helvi johtajatar ja talouspäällikkö, Vilho pehtori. Paikkakunnalla heitä kutsuttiin Auliksen ruustinnaksi, Helvi-maisteriksi ja Vilho-herraksi.

Helvi, sisaruksista vanhin, oli valmistunut englanninkielen ja historian maisteriksi. Hän ehti olla ammatissa vain vähän aikaa, sijaisopettajana mm. Imatralla, mutta ei oikein kyennyt pitämään kuria oppilaille. Näihin aikoihin hänet hälytettiin hoitamaan äitinsä rempalleen menneitä raha-asioita Monolaan, minne hän loppuiäkseen jäikin.

Mummo, papinrouvana ja kartanon emäntänä oli tottunut rahan käytössä suurempiin kuvioihin, ja pienet eläkerahat hupenivat hänen käsissään ennen aikojaan.

Taloon tultuaan Helvi pani raha-asiat järjestykseen. Mummolla oli papin lesken eläke, ja tähän aikaan myös pappien naimattomiksi jääneet lapset, siis sekä Helvi että Vilho, saivat pientä eläkettä. Monolassa tultiin siten kohtalaisesti toimeen. Elämä oli vaatimatonta, mutta ei köyhää.

Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)

P.S. Katso kuvia Monolasta täältä

Kategoria(t): 18 Rönkkö, 34 Kortila (pappila), 8 Viinikka Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *