Mummon luona Monolassa – osa 3

Aurora oli aikansa vanki

Pappilan salissa fiikuksen alla Mummo puhui käheällä äänellä, melkein kuiskaten. Vamma oli seuraus lapsuusiällä tehdystä, epäonnistuneesta kyhmyleikkauksesta äänihuulissa. Musikaalinen tyttö ei enää sen jälkeen kyennyt laulamaan, mutta puute korvattiin siirtymällä pianonsoittoon. Nuori Aurora eli Ruuri (Rori) osoittautui niin lahjakkaaksi, että hänen soitonopettajansa suositti jatko-opintoja Helsingissä, jopa ulkomailla.

Suunnitelma hyytyi kuitenkin käytännön vaikeuksiin. Rautatietä Pohjois-Suomeen ei tuolloin vielä ollut. Satojen kilometrien rekimatka Muhoksen pappilasta läpi Suomen – näin mummo kertoi – oli vanhempien mielestä saattajineenkin liian vaivalloinen ja vaarallinen. Niin pianistin ura jäi. Kun opintiekään ei viime vuosisadan tytölle auennut, Auroran tulevaisuus sulkeutui kodin seinien sisälle, perinteiseen naisen rooliin.

Koortilaan tulo Oli helppo päätellä, miten suuresti Aurora-sisarta olisi kiinnostaneet veljien, papiksi lukevan Samuel Abrahamin ja erityisesti Karl Vilhelmin loistavasti sujuneet opinnot, joita hän sai seurata vain syrjästäkatsojana. Karl Vilhelm Strömmer oli tullut ylioppilaaksi 15-vuotiaana ja valmistunut filosofian maisteriksi 20-vuotiaana. Hän oli 21-vuotias kun lavantauti katkaisi lahjakkaan nuoren elämän. Hänet on haudattu Helsingin Vanhalle hautausmaalle.

Ei ole epäilystä, etteikö mummossa ollut enemmän mariaa kuin marttaa. Yhä uudelleen hän palasi puheissaan Emma Irene Åströmiin, Suomen ensimmäiseen naismaisteriin, joka oli ollut häntä vain viisi vuotta vanhempi. Vaikka olin lapsi, tajusin miten palavasti hän itse olisi halunnut yliopistouralle, joka 1800-luvulla oli naiselle lähes saavuttamaton.

Ainakin muutaman kerran kuulin hänen myös kertovan juttua toisesta ihailemastaan aikalaisesta, Minna Canthista. Tämä oli puuskahtanut sukkaa kutovalle tyttärellee: ”Pane hyvä lapsi pois tuo kudin ja ota käteesi kirja”.

Pianonsoitto pysyi mummolla aina rakkaana harrastuksena. Kerrotaan hänen toisinaan soittaneen urkuja Oulun kirkossa miehensä saarnatessa. Ison perheen äitinä hänelle tuskin jäi paljon aikaa musisointiin. Instrumentti oli kuitenkin hänelle niin tärkeä, että hänen ruskea pähkinäpuinen Rosencrantz-pianonsa seurasi mukana vanhuudenkotiin Monolaan.

Vielä yli 80-vuotiaana, puolikuurona ja puolisokeana mummo pyydettäessä soitti bravuurinumeronsa Promootiomarssin. Kosketus oli luja ja varma.

– Ea Rahikainen (o.s. Wirkkula)

P.S. Lue Emma Irene Åströmistä täältä ja täältä sekä Minna Canthista täältä.

Kategoria(t): 18 Rönkkö, 34 Kortila (pappila) Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *