Muistoja Laukan lossista

Laukan lossitupa

Tekstit poimittu kommenteista, joita tuli aikoinaan artikkeliin Laukan lossi.

Pentti Lohela:

Lossituvasta vielä; se oli 50-60-luvulla nuorison kohtauspaikka, jossa pelattiin korttia (tuppea). Silloin ei ollut autoja vaan moottoripyöriä. Oli Jawaa, BSAta, Nortonia, CZää jne. Keväällä pojat kilpailivat pyörillään kuka pääsee ylemmäs ns. Helmin törmää. 50-luvulla Aarne Putaalan poika Kari soitti rammarilla levyjä yläkerrassa. Karista tuli aikoinaan taiteilija ja merimies. Kerrotaan hänen asuneen mm. Italiassa. Karilla oli myös saksanpaimenkoira. Koira veti Karia talvella ahkiolla.

Lahja Holma eli Pippa:

Penttipä muisti hyvin nuo poikien jutut… Herman Paavolan perheeseen on kuulunut vielä ainakin Hugo-niminen poika, joka on kuollut sodassa ja muistelen, että toinenkin poika olisi kuollut sodassa, nimeä en muista. Toivottavasti joku lukee ja korjaa tämän tiedon.

Liisa Lohela:

Pippa, muistit aivan oikein. Toinen sodassa kaatuneista Paavolan pojista oli Lauri-niminen, joka on haudattu sankarihautaan. Hugo on haudattu Muhoksen hautausmaalle.

Pippa:

Niin, Paavolan Hugo on haudattu hautausmaahan ja sitäpä me muutamat laitasaarelaiset hiljattain ihmeteltiin, koska sota-olosuhteissa hänkin on kuollut. Me peräti ajattelimme, että pitäisi anoa muutos… Mutta nyt Hugon muistolaatta on vanhempiensa hautakiveen kiinnitettynä ja siten kai parhaassa paikassa.

Herman Paavola ja Heikki Lohela

Liisa Lohela:

Hugo Paavola sairastui rintamalla ollessaan ns. lentävään keuhkotautiin ja siirrettiin Hämeenlinnaan sairaalaan. Äitinsä Katri Paavola matkusti heti tiedon saatuaan Hämeenlinnaan, mutta ei ehtinyt perille. Hugo oli jo menehtynyt. Katri-mummo suri elämänsä loppuun saakka, ettei poika päässyt sankarihautaan. Muistolaattaakin on kirkkomaalla moneen kertaan siirretty tien (polun) vuoksi eikä laatta ollut lainkaan siinä, missä Hugon ruumis lepäsi. Rauha-siskonsa on hoitanut asian, että muistolaatta on nyt oikeassa paikassa.

Laurin kohtalona oli joutua oman puolen ampumaksi. Oli ollut palaamassa leiriin, jolloin vartiossa ollut eräs kiiminkiläinen mies oli pelästynyt ja avannut tulen, vaikka muut olivat tuntenee Laurin ja kuulemma kieltäneet ampumasta. Näin päättyi siis 18-vuotiaan Laurin elämä.

Nämä tarkemmat tiedot sain Rauhalta, Paavolan perheen nuorimmaiselta.

Muistatko Pippa, milloin tuo mainitsemasi Lohelan Airin proomusta putoaminen tapahtui? Soitin Airille Ruotsiin, mutta hän ei muista ollenkaan, minkä ikäinen hän silloin oli. Muisti kyllä sen hevosen hukkumisen ja sen, että itse on pudonnut ja joku, mutta kuka, nosti hänet kuiville. Airi kertoi pienenä tykänneensä ”ookata” usein proomun kyydissä.

Pippa:

Liisa, äitihän minulle Airista kertoi, en muista minkäikäinen hän on tuolloin ollut. Tavaraa oli pään yli lennellyt, kukahan todellakin oli pelastaja!

Laukan lossin roomari Herman Paavola

Jukka Ukkola:

Muistaako kukaan, liikennöikö Laukan lossi talvella? Itse muistan ylittäneeni ensimmäisen kerran Oulujoen tuossa kohdalla veljeni tyhjän tukkirekan kyydissä talvella 1968 tilapäistä ponttoonisiltaa pitkin. Oisko kellään valokuvia sillan rakentamisesta?

Pentti Lohela:

Laukan lossi ei liikennöinyt talvella. Usein ensimmäinen talvitie kulki joen yli Oulun Osuuskaupan rannasta Määtän rantaan. Laukan lossin kohta oli virtaava ja jäätyi myöhään. Muistan että Lohelan Helmin hevonen putosi jäihin saaren nokassa, onneksi siinä on matala paikka. Kesällä kun sillalta katsoo niin pohja näkyy. Lossi oli talvitelolla kevääseen. Keväällä alkoi kunnostustyöt. Sisä- ja ulko-osat rapattiin ruosteesta ja vedettiin uudet Ferrexit. Joka on hommaa tehnyt tietää tarkemmin kuten serkkuni Sulo. Kun siltaa tehtiin, sillan alla oli väliaikaista kulkemista varten kävelysilta (rautakaiteet ja lankkulattia). Se oli tavallaan sillan sisässä palkin alaosan korkeudella. Kun silta oli valmis, lankut purettiin sieltä.

Helmi Lohela

Jukka Haataja:

Sillan alla on edelleen kuvailemasi kävelysilta, puhummeko samasta asiasta? Nuorena poikana tuli kyseistä siltaa käytettyä ainakin yhtä paljon kuin varsinaista siltaakin. Paljon tuli alasillalta myös kalasteltua. Yksittäisiä lankkuja puuttui sieltä täältä, mutta sehän teki kulkemisen vain jännittävämmäksi. Joella nykyäänkin kulkiessa näyttää alasilta olevan edelleen samassa kunnossa kuin 20 vuotta sitten.

Kategoria(t): 23 Keränen, 23 Keränen - Kulmala, 23 Keränen - Siekkinen, 23 Keränen - Siltala Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *