Muistikuvia kodista ja kotikylästä

Laukan- ja Hakkarilan saaret 1964

Oulujoen rannalla kasvoivat sievä tyttö ja sinisilmäinen poika, jotka kerran karkasivat Lempi-laivalla kaupunkiin. Siellä he  kihlat ostivat! Ja siitä se alkoi…

1930-luvun lopulla löytyivät Rovalta hirret kodin rakentamiseen tilalle Kulmala no 23:90, joka oli erotettu Keränen/Siekkinen/Lohela -tilasta.  Valmistui pieni pirtti ja kamari. Pihapiiriin tehtiin navetta ja talli sekä maakellari, joka oli sodan aikana äidin ja pienten poikien pommisuojana. Savusauna oli jo valmiina etäämpänä, yhteisenä veljesten kesken. Sauna oli käytössä niin kauan kuin sen lämmittäjä äiti-Aino eli – niin työläs homma sen lämmitys oli. Mutta sen saunan lämpö ja tuoksu ei unohdu koskaan.

Rakennettiin myös puohi, jossa yhäkin viljalaarit ovat jäljellä. Siinä kuitenkin aluksi oli pyöräkauppa. Iisak Kaupilta (Viinikka no 8) Oulusta siihen hommattiin tavaraa. Kylällä on vieläkin henkilöitä, jotka kertovat ostaneensa ensimmäisen pyöränsä puohista.

Jossain vaiheessa pihaan siirrettiin suuri elokatos. Se oli nykyisen Valtatie 22:n rautatien puoleisella alueella, yhteisenä puintipaikkana. Höyrykoneella oli puimuri toiminut. Tuttavani laitasaarelainen isäntä kertoi, että elokatos oli myös vapaa-ajan kokoontumispaikka, siellä pidettiin rynttyjä  eli se toimi tanssipaikkana. Katoksen leveissä seinälaudoissa näkyy 1800-luvun loppupuolen päivämääriä ja venäjänkielisiä kirjaimia.

Olisiko välirauhan aikaa ollut, kun aseveljet Lohelan (Siekkilän) Heikki  ja Väisäsen Eino olivat tuumanneet perustaa Kulmalaan kaupan. Niinpä taloa laajennettiin ja kauppa perustettiin.

Useilla henkilöillä on muistikuvia kaupasta: sukulaistyttö Aune oli laitettu Kemistä pommituksia pakoon Laitasaareen. Hän muistaa, miten iltaisin kokoontui väkeä Kulmalaan kuuntelemaan sotauutisia radiosta ja silloin hän sai olla kauppaneitinä. Kun hän sitten sai palata kotiin, oli niin kiire, että hän sulloi pestyt, jäiset vaatteet pahvilaatikkoon äidiltäni saamansa tuliaisriisipussin sekaan. Kemin asemalle laskeuduttaessa pahvilaatikko hajosi , kun vaatteet olivat sulaneet – riisit lensivät pitkin kenttää. Oli itku tytöllä tullut.

Kaupungista oli houkuteltu nätti kauppa-apulainen, Eila. Eilalla on paljon muistoja tuosta ajasta. Hän oli asunutkin kaupalla, omassa pienessä kamarissa. Seinänaapurina olivat villit pikkupojat! Eilan kertomuksista ymmärtää tuon ajan niukkuuden; tavaraa ei tahtonut saada.

Oman ikäiseni tyttö, Liisa, muistaa miten tärkeältä tuntui kävellä ”Kulumalan kauppaan”, käsi äidin kädessä. Matka tuntui pitkältä, mäki suurelta.

Luultavasti noihin aikoihin pihapiiriin tehtiin paja. Heikki-isä oli sotarintamalla oppinut kengityssepän taidon. Usein olen ahjoa pyörittänyt ja tuntuu, että hätätilassa osaisin hevosen vielä kengittää. Paja oli monitoimihalli – raudasta syntyi jos mitä. Alasimen äänen voin vieläkin kuulla korvissani. Pyörien osia ja muita tarvikkeita oli seinillä ja laatikoissa, aivan kuin rautakaupassa ikään. Maa- ja metsätalouden työvälineitä teroitettiin ja korjattiin.

1950- ja 60-luvun Laitasaari on muistoissani  idyllisenä maalaismaisemana, missä asui työteliästä väkeä. Oulujoki virtasi kylän läpi, hiekkatie kiemurteli molemmin puolin jokea.

Kun tuli kevät ja kevättyöt alkoivat, tunnelma oli sanoinkuvaamaton: maan tuoksu, kuovin laulu, työkoneiden äänet. Kaiholla muistelen lehmien saattamista laitumelle, heinäntekoa, lainehtivia viljapeltoja, puinti- ja perunannostopäiviä, syksyisin marjastusreissuja. Myönnän kyllä, että itse sain vain nauttia, kyllä muut tekivät todellisen työn.

Mutta osaan arvostaa sitä työtä, mitä äidit ja isät tekivät ja monet lapset pienestä pitäen.

Kylän väki tunsi hyvin toisensa ja oli välitöntä ja avuliasta. Oli selvitty vaikeista ajoista, vaikka ne olivat jälkensä jättäneet.

Kylän lapset leikkivät yhdessä pihaleikkejä, kauppasta, kotista, piilosta, pojat olivat puksusilla itsetehdyin puupyssyin. Talvella pojat mittelivät voimiaan kukkulaherralla. Hiihdettiin – sukset paikattiin peltillä, kun ne Keräsen rannassa katkesivat hyppyrimäessä. Sahanterästä ja laudanpalasta tehtiin luistimet, narulla sidottiin jalkaan. Isommat olivat hoijakalla jäällä. Jääravit olivat jokatalvinen tapahtuma ennen voimalaitoksia. Uhkarohkeista sukellus- ja sulanreunakilpailuista  ei uskalla kertoakaan.

Muistissa on elokuvareissu, johon kylän ensimmäisellä traktorilla koko lapsilauma vietiin kirkolle.

Varttuneemman nuorison kesäinen kohtaamispaikka taisi olla Junninojan lava.

Omassa muistissa on erikoisesti Laitasaaren rukoushuone, jossa toimi kansakoulun ekaluokkamme.  Eipä voi turvallisempaa kouluympäristöä pienelle lapselle olla kuin se oli. Halusin lahjoittaa hiljattain kuvaraamatun rukoushuoneelle. Kylläpä siellä käydessäni tulvahtivat muistot pintaan.

Voimakkaan vaikutuksen on tehnyt joki. Paljon se on antanut, myös paljon vienyt. Elävä, kaunis ja pelottava.

”Kulumalan Pippa”

Kategoria(t): 23 Keränen - Kulmala Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta kohteessa Muistikuvia kodista ja kotikylästä

  1. Sari sanoo:

    Aivan kerrassaan ihastuttava tarina! Tarinan myötä silmien eteen piirtyy Oulujoki vanhaan aikaan, heinänteon, kahvin ja kotikaljan viennin heinäpellolle – voi kun se maistui hyvälle… kun ollaan ukottamassa kesäkuumalla heinää, lasten leikit -käpylehmät… ja hiekkatien pöllyämisen, kun ajetaan pyörällä…metsämansikat, mesimarjat, auringonpaiste, sittisooda maakellarista otettuna kylmänä, lehmänsonta varpaiden välissä, kun kenkiä ei kesällä pidetty ja pellolla juostiin… aivan elävänä kaikki! Voi kun nämä fiilikset saisi purkkiin ja annettua tuleville sukupolville -Sari Heimonen-

  2. pentti lohela sanoo:

    ihana juttu
    Sain pari päivää sitten tietää että Oulussa asuu hyväkuntoinen yli 90-v Sukasen Väinö, entinen
    kuorma-autoilija jota on tuonut tavaraa kyseiseen
    kauppaan, muistaa kuulemma hyvin.
    häntä voisi jututtaa
    terveisin Lahjalle serkkusi Pentti

  3. Minnatiina Lohela sanoo:

    Kiitos Pippa ihanasta kirjoituksesta! Minä en ole ollenkan tiennyt, tai en ainakaan muista tuota kauppajuttua.
    Minun täytyy haastatella sinua enemmän, en nimittäin ollenkaan tiedä mummun ja papan historiaa. Tapasivat laivalla!
    Laitan sulle vaikka sähköpostia tulemaan.
    Mukavaa kevättä,
    Minnatiina

  4. Pekka sanoo:

    Kiitokset Pippa! 20 vuotta olen laitasaarelaisena miltei päivittäin kääntynyt ”Kulumalan kohalta kotitielle” ja nyt talo heräsi tarinasi myötä henkiin! Katajasuolla rankametässä näen vieläkin Leksan joka kerta harppovan polkujansa…

  5. Pirkko sanoo:

    Kiitos Pippa! Suuri kiitos tästä tarinasta!

  6. Pippa sanoo:

    Kiitos teille kaikille kirjoitukseen vastanneille.
    Näinpä sitä huomaa, miten samallain asioita koetaan.
    Minulle tuli vastauksistanne tosi hyvä mieli!!

  7. Solja sanoo:

    Kyläläiset hei! Osaatteko arvioida miltä ajalta tässä artikkelissa oleva kuva on? Ainakin se on ennen sillan rakentamista otettu ja siltahan tehtiin vuonna 1967 http://www.laitasaari.fi/laukan-sillan-rakentaminen/

    • Jukka Ukkola sanoo:

      Kuva on vuodelta 1964.ID nro 17582.
      Lähde : Kulttuurisampo/Veljekset Karhumäki Oy kokoelmat.

      Solja: Kiitti! Voi kun saisi lisää näitä Karhumäen kuvia Laitasaaresta! Tämä on huonoresoluutioinen kopio, alkuperäiset olisivat tietysti parempia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *