Muhoksen autoilun historiasta

Oulu-Muhos onnikka Laitasaaressa syntynyt Aarno Määttä (suku alkuaan Pienimäätästä) on kirjoittanut ansiokkaan teoksen Muhoksen autoilun historiasta.

Henkilöliikenne oli hyvää vauhtia paranemaan päin Muhoksella, sillä autoja kulki Muhoksen kautta Ouluun useita. Vuoritsalo oli jo 1920-luvulla aloittanut henkilöliikenteen ja hankkinut monta autoa, joista yksi kulki Kajaaniin asti. Valppu & Juntunen ajoi Puolanka–Utajärvi–Oulu-linjaa. Kestilä–Muhos–Oulu-linjaa ajoi Eino Kokko. Kylmälänkylästä aloitti Antti Kärsämä seka-autolla. Tätä linjaa jatkoi Jussi Lappalainen ja sodan jälkeen Kalle Hepo-oja. Päivärinne–Oulu-linjan aloitti Juntunen 1930-luvun alussa ja Sanginjoki–Oulu-linjan vuonna 1936 Jaakko Mäyrä.

Koska vielä 1930-luvun alkupuolella autojen kulku saattoi runsaslumisina talvina olla pysähdyksissä kuukausia, juna oli talvella varmin kulkuneuvo. Vanhimmat ihmiset muistelevat, että kun lähti aamulla Ouluun linja-autossa, saattoi olla iltamyöhäinen ennen kuin oli kotona, koska lunta jouduttiin lapioimaan auton juututtua siihen. Varsinaista aurausautokalustoa ei ollut vielä 1940-luvullakaan. Koska autot olivat pienimoottorisia ja tiet huonokuntoisia, ei pystytty ajamaan riittävän kovaa, joten lumi siirtyi vain tien reunaan ja tuiskun tultua tieura oli lunta täynnä.

Lue lisää KirjastoVirman sivulta.

Kategoria(t): 17 Pienimäättä Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Muhoksen autoilun historiasta

  1. Solja sanoo:

    Pistipä tämä juttu silmään ja samalla muistin, että Jaakolan Keijon keräämiä muhoslaisia autokuvia on Kotiseutuyhdistyksen sivulle linkitettynä – suora linkki http://www.flickr.com/photos/97606739@N07/ Onko tuttuja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *