Mennyttä aikaa muistellen – Holapan Korpi torpasta

Holapan Korpi -nimisen torpan elämää on muistellut jälkipolville aikoinaan Annikki Tuomela o.s. Keränen.

Antti Antinpoika Keränen ja vaimonsa Riitta o.s. Putaala sekä tytär Maria Heleena Kotini Korpi oli pienviljelystila. Torpparilain mukaan ennen vanhaan piti torpparin tehdä taksvärkkejä talolle, jonka mailla torppa oli. Meidän isoisämme oli sitoutunut tämän lain mukaan tekemään Holapan tilalle vaadittavat päivätyöt.

Sitten isoisä kuoli vuonna 1917. Tuleva isämme jäi äitinsä kanssa hoitamaan kotia, kunnes meni avioliittoon äitimme kanssa vuonna 1918.

Tässä vaiheessa torpparilaki kumottiin ja torpat julistettiin itsenäisiksi. Tämä laki oli vapauttava monelle ja suuri muutos Suomen lainsäädännössä.

Meidän perheeseen syntyi viisi lasta, minä olen toiseksi nuorin. Elämä kulki tasaista tahtia vuodesta toiseen. Oli työtä ja taistelua elämästä köyhissä oloissa. Meille lapsille oli tärkeintä lämpö ja rakkaus muttei rikkaus.

Kunnes elettiin vuotta 1934, äitimme sairastui vakavasti ja siitä alkoi perheemme murhenäytelmä. Äitimme kuoli samana vuonna jouluaattona. Isämme murhe oli lohduton. Viisi alaikäistä lasta ympärillä ja vanhaäiti vastuulla, mutta isämme yritti parhaansa niissä oloissa. Hän oli rakastava isä lapsilleen.

Mutta kohtalolla oli vielä varattuna meille lisää murhetta ja surua. Elettiin vuoden 1935 loppua, kun isämme vointi ei ollut enää paras mahdollinen. Usein hän valitti huimausta ja sitten saikin aivoverenvuodon, josta ei enää toipunut. Niin kuolema vei meiltä isänkin marraskuussa 1935. Me lapset jäimme täysin orvoiksi – ainoana turvana vanha isoäiti. Maiju-sisko kantoi huolta meistä pienimmistä. Perheemme meinasi hajota ja siinä vaiheessa Maiju pyysi tätimme perheen muuttamaan Muhokselle, olihan tämä meidän kotimme myös tädin syntymäkoti. Kävimme Martin kanssa koulumme loppuun tässä perheessä. Maiju ja Aino olivat jo maailmalla, poissa kotoa. Rippikoulun jälkeen minäkin lähdin Ouluun vuonna 1943.

Näitä rivejä kirjoittaessani siirryn ajassa 60 vuotta taaksepäin. Näen muistoissa ajat ja tapahtumat seitsenvuotiaan tytön silmin ja kokemuksin. Vanha isoäiti jäi vanhempiemme kuoleman jälkeen meille lapsille tueksi ja turvaksi. Hän sai kuolla omassa kodissaan 83-vuotiaana vuonna 1938.

Katselen elämääni taaksepäin, itsekin elämää nähneenä ja kokeneena. Sittenkin sanoisin elämän kannattavan ihmistä, läpi vaikeitten aikojen. Varhaislapsuuteni vaikeat kokemukset ovat myös olleet voimanlähde.

Näin minä kaiken muistan…

Kategoria(t): 51 Holappa - Korpi Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *