Makkaramestari Meierin perunkirjoitus 1892

Vuonna 1892 Tammikuun 25 päivänä toimittivat allekirjoittaneet asianomaisten vaatimuksesta pesäkirjoituksen edesmenneen maanviljelijä Ebenhard Meierin (Eberhard Meyer) jälkeen, joka on kuollut tämän kuun 5. päivänä ja jälkeensä jättänyt lesken Eeva omaasukua Leinonen sekä kaksi alaikäistä tytärtä Olga ja Ida syntyneet ennen vihkimistä.

Meyerin kaksoset

Saapuvilla tässä tilaisuudessa oli leski Eeva Meier sekä tirehtööri K. B. Stenius, jonka vainaja eläissään oli pyytänyt alaikäisten tyttäriensä holhoojaksi ja käskettiin lesken ylösantaa pesän tila semmoisena kuin se kuoleman aikana on ollut, niin tarkoin, että voipi, jos vaaditaan, ylösantonsa valallaan oikeaksi vakuuttaa. 1

Leski Eeva Meier esiintoi avioliiton välipuhein tehty Maaliskuun 8. päivänä 1891, jonka mukaan vainaja oli määrännyt että hänen kuolemansa jälkeen jääpä niin hyvin kiinteä kuin irtain omaisuus mikä silloin pesästä löytyisi, on tuleva vaimolleen ja edelläsanotuille tyttärille, ehdoilla kumminkin mitä leskeen tulee, ettei hän mene uuteen naimisiin.

Tämän merkittyä aljettiin toimitus, joka tapahtui seuraavalla tavalla.

Kiinteistö

Tuohino nimisen 1/12 osa manttaalin perintömaa N 50 Muhoksen pitäjässä Laitasaaren kylässä, jonka maan vainaja ennen naimistaan on kauppakirjalla Marraskuun 24 päivältä 1864 on ostanut ja sille Syyskuun 3. päivänä 1887 saanut kolmannen kuulutuksen ja kiinnekirjan, arvattiin 6000 Smk.

Irtaimisto

Puhdasta rahaa kuoleman aikana on ollut 1000 Smk

Kulta

  • 4 kop 20 m ja 4 kop ja 10 markkaa rahaa
  • 2 sormusta ja 1 korvarengas 40

Hopea

  • 5 ruoka- ja 2 teelusikkaa
  • 1 silinteri lakkari kello
  • 10 uushopeista teelusikkaa

Kuparia

  • 1 kahvipannu

Huonekaluja

  • 1 piironki
  • 1 samoin pienempi
  • 1 samoin pienempi
  • kenkä kaapi
  • 2 sohva
  • 6 topattua toolia
  • 2 ruoka kaapia
  • 14 toolia
  • 1 keinu tooli
  • 9 pöytää
  • 3 sänkyä
  • 2 sepilä? ja 1 tuoletti paika
  • 1 seinä kello
  • 11 kuva taulua
  • 1 pesu kommuuti sisältöineen
  • 1 kirja hylly

Työ-ja ajokaluja

  • 1 ajo kärryt
  • 2 työ kärryt ja 1 kesä kärryt
  • 2 länget ja 4 mäkivyöt
  • 2 silat ja länget
  • 4 luokkaa
  • 5 tiukua
  • hevos porstia ja rapoja
  • 6 lapioa
  • 6 kuokkaa
  • 2 pertuskaa
  • 2 seiväs kankia ja liekka rauta
  • 1 tahko
  • 3 työ rekiä
  • 2 taka rekiä
  • 3 tynnyriä ja 1 amme
  • 1 justeeri saha
  • 3 pientä sahaa
  • 4 kirvestä
  • 2 auraa
  • 1 närpiö
  • 2 sakset
  • 1 ajoreki poron taljan ja viltin kanssa
  • 3 karhia
  • 1 rulla karhi
  • 1 silppu mylly
  • 1 mankli (mankeli)
  • 1 wiskuu kone
  • 20 viikatetta
  • 7 sirppiä

Sekakalua

  • 1 arkku
  • 2 maito kuletus astiaa
  • 3 tummaa läkkistä maito astiaa
  • 11 lammas nahkaa muokattuna
  • 5 samoin raakaa
  • 20 parkittua vasikannahkaa
  • 7 samoin raakaa
  • 2 wuotaa samoin
  • puuastioita
  • turkin vuoria ja kauluksia
  • 1 revolveri ja pyssy
  • 10 tusinaa lautoja
  • joukko kirjoja
  • 5 paria kartiinia ja 3 rulla kartiinia
  • lattia mattoja
  • 2 kukka vaasia
  • 2 paria kynttilä jalkoja
  • 1 aisa tiuku, lehmän kello ja 3 tiukua
  • 1 lamppu
  • 1 kirnu
  • 1 waaka
  • 2 muuri pataa
  • 2 keitto pataa
  • 2 kattilaa
  • 2 pannua
  • 1 plätty pannu
  • 4 ruukkua
  • 2 lämpö mittari
  • makkaran teko kone
  • kaikenlaista pientä kalua

Vaatteita

  • vainajan vaatteet
  • lesken vaatteet
  • 2 alus ja 6 päänaluspolsteria
  • 4 täkkiä ja 12 lakanaa
  • 2 pöytä liinaa
  • 1 mies ja vaim makuuvaateet

Lasia ja posliinia y m

  • 1 tusina juomalaseja
  • 2 tusinaa pikaria
  • 1 1/2 tusinaan mataloita ja 10 syviä lautasia
  • 9 paria veitsiä
  • 2 karottia ja maitokannu

Eläimiä

  • 2 hevosta
  • 14 lehmää
  • 4 lammasta ja 2 karitsaa
  • 2 sikaa

Eloja ja heiniä y m

  • 10 hehtolitraa ohria
  • 60 hehtolitraa kauroja
  • 20 kiloa liha makkaroita ja 90 kiloa läskiä (sian lihaa)
  • 60 häkkiä heiniä

Saamisia

  • Maisteri Edvin Gustaf Snellmanilta velkakirjan mukaan 22. p. Elokuuta 1891 5 % korolla 1500 smk 2
  • Rakennusmestari A. Kronholmilta (Alex Kronholm (1856-1913)) velkakirjan mukaan 26. p. Kesäk. 1891 6 % korolla 1500 smk
  • Torppari Isak Mäkelältä velkakirjan mukaan 17. p. Loka 1890 6 % korolla 50 smk 3
  • Torppari Sakari Könöltä velka kirjata 190 smk 4
  • Oulun liha kaupasta Helsingissä 90 smk
  • Agronoomi Europaeukselta (Anders Theodor Europaeus (1936-1912)) 16 smk 5
  • Assesori K. Hintzeltä (Karl Edward Hintze (1864-1915)) 300 smk 6

Epävarmaa saamista

Neiti Liina Granrothilta velkakirjan mukaan Heinäkuun 27 päivältä 1881. Annettu neiti Pauliina Krookille 6 % korolla, jonka vainaja on maksanut kuitin mukaan Lokakuun 28. pltä 1886 pääomaa 500 smk.

Lyhennys

  • Hautajais kustannukset 125 smk
  • Renki Heikki Koivumaalle palkkaa 450 smk
  • Hautajais lehmä 40 smk
  • Torppari Olli Holapan työpalkkaa arviolta 25 smk 7
  • Köyhäin prosentti 1/8% 18 smk
  • Toimitusmiesten palkka 15 smk

Enempi omaisuutta kuin lyhennystä 13788 smk

Edellä olevan kuolin pesän olen oikein ylösantanut enkä ehdolla ole siitä mitään salannut, vakuutan valamisella velvollisuudella. Aika kuin yllä.

Eeva Meier E M 8 9

Kategoria(t): 50 Puujalka Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *