Maidon matkassa

Karjatilojen muutos Laitasaaressa Oulujoen pohjoispuolella 1950-2016

Rintamäen lehmät rannalla Vuonna 1950 oli maitoa tuottavia tiloja noin 50. Näistä puolet oli pieniä 1-5 lehmän tiloja ja suuremmat 8-15 lehmän tiloja.

Karjanhoitoon liittyvät työt tekivät usein naiset, jotka samalla hoitivat perheen lapset, miehet kävivät muualla töissä. Järjestelmä oli hyvä kun lapset saivat olla kotona ja oppivat tekemään kotitöitä pienestä pitäen.

Karja tuotti maidon ja lihan, tiloilla oli kasvimaat, muutama hehtaari viljaa ja heinää – tilat olivat omavaraisia. Isommat tilat työllistivät kaikki perheenjäsenet. Myöhemmin tilojen koneellistumisen myötä työntekijöitä ei tarvittu niin paljon.

1970-luvulla pienet tilat lopettivat karjanpidon, maansa he vuokrasivat tai möivät jäljelle jääneille tiloille. Isommat tilat tehostivat toimintaansa ja meijerille tuotettu maitomäärä pysyi samana kuin ennenkin.

Vas. Vieno Ojala, Enni Ojala ja tytär Airi Nykyisin karjatilojen määrä on jälleen pienentynyt, joen pohjoispuolisessa Laitasaaressa on jäljella enää viisi karjatilaa, joiden karjamäärä on noin 20-40. Karjattomia maatiloja on vielä muutama.

EU:n maidon hintapoliitiikasta johtuen karjamäärät ovat kasvaneet Suomessa yli 100 eläimeen. Näitä suurnavetoita ei kuitenkaan tällä alueella ole.

Maidon kuljetus välillä Leppiniemi-Valion Oulun meijeri

1950-luvulla maitopänikät kerättiin maitolavoilta, jotka oli rakennettu maantien laitaan. Maitolavat olivat myös naapurien tapaamispaikkoja, joissa vaihdettiin kuulumiset ja parannettiin maailmaa. Maitolava toimi myöskin nuorten kokoontumispaikkana, kulkijoiden sateensuojana ja mm. tanssi- ja kokousilmoitusten kiinnitysalustana.

Aikoinaan tuli työskenneltyä maidon keräilyssä Jussi Veikkolaisen apurina, jolloin tämä reitti tuli tutuksi. Vieläkin muistan talojen nimet ja sijainnit yli 60 vuoden takaa. Maitopänikät lastattiin kolmeen kerrokseen kuorma-auton avolavalle ja väliin laitettiin trukin lavat. Työ oli nuorelle pojalle raskasta ja talvella kylmää. Myöhemmin autojen lavalle rakennettiin kopit. Paluukuormassa tuotiin meijeristä tuottajille voit, juustot ja kuorittu maito. Mahtaisko nykyään enää maitolavoilla säilyä?

Suomenkarjaa Koivikossa Välimuotona maidon keräilyyn tuli imuauto, joka imaisi maidon tonkista tankkiinsa, oli se helpotus sekin. Nykyisin maito kerätään tankkiautolla suoraan navetan tankeista, joissa maito on jäähdytetty sähköllä. Ennen vanhaan maito jäähdytettiin joesta nostetuilla jäillä, jotka säilöttiin sahanpuruun.

Nykynuoret eivät tiedä mikä on maitolava, kotiseutumuseolle tehtiin maitolava muistuttamaan siitä ajasta. Olen esittelijänä koululaisilta kysellyt mikä rakennus tuo on, kukaan ei ole sitä tiennyt.

Näitä asioita pohdiskeli Leskelän Kalevi vm. 1939

P.S. Paljonko Laitasaaressa oli karjaa vuonna 1882 – lue artikkeli täältä. Inkalan isännän maidonkuljetuksesta on kirjoitettu tässä artikkelissa.

P.S. 2 Millainen oli maitolava? Voit katsoa sen tästä linkistä.

Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Maidon matkassa

  1. Pippa sanoo:

    Mieluisasta aiheestapa Elsi ja Kalevi kirjoititte, kun lehmistä :)
    Jos vielä lisäisi, millaisia ”terapeutteja” ne olivat.
    Moni äiti sai painaa otsansa lehmän kylkeen lypsäessään ja siinä surunsa itkeä.
    Kerran kysyin Venäjältä adoptoidulta tytöltä, mitä hän muistaa äidistä ja hän kertoi muistavan sen, kun äiti antoi juoda lämmintä maitoa navetassa…
    Mikähän lienee nykyajan nuorisolle ”sitä nostalgiaa”, kun itselle vaikkapa heinän ja olkien tuoksu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *