Maanraivaaja Olli Holappa (1920)

Kuva linkitetty Finnasta – Kerjäläisperhe maantiellä (1860), taiteilija Robert Ekman

Olen syntynyt v. 1854. Vanhempaini kotipaikka on ollut Muhoksen pitäjässä, Kosulan kylässä pienessä mökissä. Ammattinaan he ovat kesäisin tehneet maatöitä, oja- ja kuokkatöitä y.m., mistä vaan elintarpeensa saivat. Talvella vanhempani kutoivat kalanpyydyksiä taloille – silloin nähkääs sai keväisin ja syksyisin vetää joesta nuottaa, silloin sai maistaa lohtakin.

Lapsuuteni ajoilta muistan vielä, kuinka isäukko toisinaan iltasilla verkkoa kutoessaan lapsilleen kertoili mukavia taruja kultalinnusta, kuninkaan pojasta ja monta muuta hauskaa satua. Ja ”ison vihan” ajoilta hän puhui Kyöstistä, Rautakosken Pekasta ja Laurikaisesta. Oli sillä niitä kaskuja jos jonkinlaisia.

Ne seitsemän hallavuotta, ne olivat kovat ajat, ne ovat jääneet minunkin muistiini. Olin silloin pikku poikanen, mutta mieleeni on jäänyt, että silloin ei ollut äidillä antaa meille tarpeeksi leipää. Monesti sain nähdä nälkää ja monesti minä kerjätä nyrkkäsin taloista leipäpalasta. Kotona tehtiin petäjällä ja jäkälällä sekoitettua leipää. Pantiin sitä petäjää puuroon ja velliinkin. Se oli sitä aikaa – silloin oli köyhyys joka paikassa, taloissakin sekoitettiin pettua leipään.

Eräs talon isäntä muisteli, kun olin jo miehen mittainen: ”Ei sitä olisi uskonut, että sinusta tuli niin kova työmies”. Minä arvelin: ”Oispa tainnut tulla ”Iso-Olli”, joksi isää mainittiin, kun olisi ollut poikasena tarpeeksi leipää. Mutta onhan tuota elänyt tälläkin kunnolla”. – No niin, olisi kait niitä sen aikuisia asioita, vaan mitäpä niistä nyt muistellaan.

Ettäkö te todellakin tulitte kyselemään minun elämänkertaani, mitä olen aikaansaanut tässä maailmassa? Onpa se mukavaa, että kuokkamiestäkin kerran kunnioitetaan. Minä olenkin joskus ajatellut, että halpa se on tuon kuokkamiehen arvo. Vai on se nyt tullut semmoinen raportti, että ottaa selväää maanraivaajan elämästä ja työstä. – Olen minä ojatyötä tehnyt, pojat, sen verran, ettei taida vertaa tässä kylässä löytyä. Pienenä poikana isä jo vei minut kuokkamaalle ja tätä raatajan työtä olen enin tehnytkin. Olen varmasti kolmekymmentä kesää kaivanut ja kuokkinut. Perheellisenä ollessani olenkin aivan joka kesä maanraivaustyötä tehnyt. Ja minähän olenkin jo yli kuudenkymmenen vanha, niin että on sitä kerennyt jo jonkun verran maata ruopia.

Tässähän nuo ovat minun työperäni aivan kotikylässä. Jos nuokin maat, jotka tähän mökkiin näkyvät ja mitkä olen ojittanut ja kuokkinut, olisivat omiani, niin olisi minulla karjaa kuin pikkutaloissa. Saatte aivan epäilemättä merkitä ojankaivuja 40,000 syltä. 1 Tässäkin Viskaalilla eli Koistilassa on monta alaa heinän kasvussa minun ojittamaa ja kuokkimaa. Kymmenellä pennillä olen tuhansia ojasyliä kaivanut. Nythän joinakin vuosina on maksettu 15 ja 18 penniä ojasylestä.

Monta alaa on Tuohinollakin minun raivaamaa niittyä, Halosella on myös ja Kosulassa. Ja Vauhkolassakin kaivoin viime kesänä 1,800 syltä, Ylitalossa on myös minun työperiäni. Se on vähäkin se 40,000 syltä, mutta arvion mukaan niin, ettei tule liikaa. Kuokkasyliä jos merkitsee 30,000 neliösyltä. Siinä on ollut rämettä, korpea, mätikköä jos kivikkoakin. Niin – kukapa ne monet kymmenvuotiset ojankaivuut niin tarkkaan muistanee, kun ei ole ollut kirjanpitoa. Jos tuon olisi tiennyt, että niistä joskus kysymys tulee, niin olisihan tuon pannut muistiin. Olen minä tähänkin mökin maalle noin parin lehmän heinämaan raivannut ja peltotilkkuja kuokkinut.

Mutta jo alkaa terveys heiketä. Vieläköhän se lapio tulevana kesänä pystyy. Ehkäpä tuo jo vähempikin riittää. – Onhan minulla kaksi poikaakin. Vanhempi poika on siellä Helsingissä, ei taida kuokkia eikä kaivaa, mutta jos tämä nuorempi isää pahana päivänä auttaneet. Niin se on, että kovalla työllä olen itseni ja perheeni elättänyt, mitä sitten viisaammat näistä puheistani ottanevat muistiin. Toivotan kuitenkin niille onnea elämässä, jotka kuokkamiestäkin kokevat muistaa!

Mitäkö kirjoja harrastan? Tuossa se on pöydällä minun kirjallisuuteni, siinä on raamattu, virsikirja ja muita uskonnollisia kirjoja. Niitä olen minä lueskellut ja niissä onkin meidän kaikkien onni ja autuus.

Olli oli ystävällisissä väleissä naapuriensa ja muiden kyläläisten kanssa. Hän oli leikkisä, luonteeltaan tyyni ja mukava mies.

Jokaisen, niin miehen kuin naisenkin, joka tahtoo maan raivaajalle arvon antaa, täytyy tunnustaa, että Olli Holappa on mies paikallaan ”Maanraivaajain historiassa”.

Heikki Saarela      – – –      J. Koistinen 2

J.K. Olli Ollinpoika Holappa, jota ko. kirjaan on haastateltu, kuoli tammikuussa 1928, 73-vuotiaana. Asutti perheineen Koistilasta no 22 lohkottua Niskalan torppaa. Ollin perheen sekä vanhempien tiedot löytyvät em. Koistilan talosivulta. Niskalan tilanpitoa jatkoi sittemmin Ollin poika Kalle perheineen. Vinkki elämänkertaan tuli Anu Koivuselta ja Kaisa Kyläkosken blogista Sukututkijan loppuvuosi, josta näet myös Olli Holapan valokuvan.

  1. Vanha pituusmitta syli = 1,78 m, jolloin luku olisi 71.200 m
  2. Kansalaiselämänkertoja, Maanraivaajia, osa I, toimittanut Jaakko Nikkinen, Edistysseurojen Kustannus Oy, Helsinki, 1920
Kategoria(t): 22 Koistila Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *