Lyyli Similä: Sekalaisia tarinoita


Entisaikaan on Oulujokivarren asukkaat syöneet kovasti lohta, koska taloilla oli pyyntioikeus, lohipatoja montakin. Kerrotaanpa työmiestenkin kekrin aikana pitäneen puheessa, että ainakaan kahta kertaa enempää ei saa lohta olla viikossa, silahkaa vain, se on parempaa kuin lohi.

Toista kilometriä Oulujoesta, sen eteläpuolella, Laitasaaressa, on sijainnut pakopirtti. Nyt on tuo pirtin sija joutunut rautatien alle. Joesta n. 5 km on myös muutamat rauniot metsässä ”Sujempesämaa” nimisellä kivikkokankaalla. Sen luullaan olleen piilopirtin.

Tapion riihenpuinniksi sanotaan sitä, kun uudenvuoden seuduissa ja sen jälkeen metsä puhdistuu kaikista irtanaisista neulasista ja muista roskista. Tavallisesti tätä puiden puhdistusta, Tapion riihenpuintia, on kolme kertaa ja sanotaan kolmannesta Tapion riihenpuinnista olevan kolme viikkoa suliin vesiin.

Kehää kuun ympärillä sanotaan kehoksi. Suuri kehä kuun ympärillä saa ihmiset sanomaan: jopa on kuu komijasa kehosa, siitä tulee tuiskut. Suuri kehä – suuri tuisku, pieni kehä – pieni tuisku.

Ennen sanottiin kuusta puheen ollen, että siellä Rahkon ukko kuuta tervaa ja ne pilkut, joita kuun pinnalla havaitaan on Rahko ukko akkoneen.

Emäntä pauhasi miniälleen jonka luuli olevan syöntipuuhassa hämärässä nurkassa olevan pöydän luona: ”Niinpä se rouskuttaa kuv vanaha ruuna!” Oman tyttären ääni vastaa, ”Minä täällä oon, äiti”, jolloin emäntä vastasi: ”Niinhän se nakertaaki kum pikkuhiiri”.

Sisar Maria Tapanila kertoi: Muutamana sunnuntaina kirkossa, virttä veisatessa sattui joku nainen katsahtamaan vieressään istuvan, arvokkaan näköisen emännän kädessä olevaan virsikirjaan ja huomasi sen olevan ylösalaisin. Hän huomautti emännälle: ”Teillähän on kirja väärinpäin.” ”Lapset kotona kääntäneet”, vastasi tämä, arvatenkin lukutaidoton emäntä.

Lähde: Suomen kirjallisuuden seura, sidokset KT, KRK, PK – n. ajalta 1930-40, käyttölupa SKS:ltä 22.3.2017, ks. myös artikkeli Lyylistä


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *