Lusikka no 62 historia


Matti Lusikan ja isänsä Juho Lusikan puumerkit (1835) – klikkaa kuvaa isommaksi

Laitasaaren Sanginjoen Lusikan no 62 historia alkaa viimeistään 1776 kun Oulunsuusta muutti Jaakko Heikinpoika Turkka (s. 1746) – hän oli todennäköisesti tilan perustaja. Perimätieto kertoo, että nimi Lusikka tuli tilalle Sanginjoessa olevasta lusikan muotoisesta mutkasta. Jaakko kirjattiin jo vuonna 1776 henkikirjaan Lusikan nimellä, joten varhaisessa vaiheessa hän on nimen saanut tilalleen ja kirjureiden myötä itselleenkin.

Tämän suvun jälkeläiset asuivat tilaa ainakin 1900-luvun alkuun saakka eli yli 120 vuoden ajan. Isäntä Matti Juhonpoika Lusikka (s. 1815) kuoli tilalla vuonna 1880 ja hänen poikansa – hänkin Matti (s. 1855) – muutti tilalta ja asui myöhemmin Ylihyrkissä perheineen. Talon alkuperäistä sukua asuu edelleen Iisakki -nimistä tilaa Sanginjoella.

Yli 200 vuotta pitkää perinnettä on tämän suvun asuminen Laitasaaressa!

Vuonna 1876 Lusikan tilalle muutti kanssa-asukkaiksi Ylikiimingistä Hiltusen perhe. Kaarlo Hiltunen (s. 1842) asettui viljelemään Lusikan tiluksia. Ylikiiminkiin perhe oli muuttanut Yli-Iistä. Kaarlon jälkipolvet omistavat tänäkin päivänä Lusikan tilan – heidänkin sukunsa on ehtinyt asua Laitasaaressa jo yli 130 vuotta.

Kiitän Anja Hämäläistä Lusikan tilan lisätietojen lähettämisestä sekä Jukka Ukkolaa vanhasta Lusikkaan liittyvästä dokumentista. Mikäli Lusikan jälkeläisillä olisi vanhoja kuvia talosta, ottaisimme ne mielellämme vastaan kuvitukseksi sivulle.


Yksi vastaus artikkeliin “Lusikka no 62 historia”

  1. Hienoa että Lusikan talon historia on nyt kirjoitettu. Näinhän se menee – kun löytyy henkilö jolla on taloon sukujuuria ja kiinnostusta, niin kirjoitus lähtee käyntiin. Tässä Lusikan tapauksessa se oli Hämäläisen Anja, eli kiitokset minunkin puolestani. Ukkolan Jukalta sitten löytyi tuo vanha dokumentti – harva tämän sivuston lukija pääsee näkemään esi-isiensä puumerkit vuodelta 1835!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *