Leon polku


Kaunis koivuinen kuja kertoo tarinaa. Siinä kulki aikoinaan Leon polku. Se alkoi Riihikylän tien päästä jatkuen ojan vartta radalle. Sitten tuli Katajasuon pellot, nyt jo pääosin metsitetyt. Kierteli kauniita kankaanlaitoja ohittaen pienen lähteen. Tullen sen jälkeen Hirsikankaalle seuraten vanhoja metsäpolkuja yli harjujen käyden kauimmillaan Ampujamajan paikalla palaten kierrokseltaan takaisin peltomaisemaan.

Leo Lohela, mies moneen tekoon. Leo, tuttavallisemmin Leksa, huolehti polun kunnosta aikoinaan, piti polkua auki talvisinkin kolalla ja lumilapiolla, kova kuntoilija kun oli. Maastot oli tuttuja jo lapsuuden ajan metsästysreissuilta. Metsästettiin kettuja, oravia, jäniksia, näätia sekä lintuja.

Nuoruudessaan Leo kävi myös merillä muutaman vuoden. Oli Nordströmin laivojen palveluksessa. Reissut suuntautuivat Välimerelle, mm. Libyaan, Gaddafi taisi olla siihen aikaan vielä korpraali. Muistona minulla tallessa pieni seteli Marokon rahaa.

Varsinaisen elämäntyön hän teki Tielaitoksen palveluksessa ollen mm. lossarina sekä tienhoitomiehenä. Hänen kunnossapitovastuunsa oli Sanginjoentie Ylikiimingin rajalle asti. Tielaitoksen hommien loppuessa hän toimi metsurina sekä sahayrittäjän palveluksessa.

Kuntoilu ja urheilun seuraaminen oli aina tärkeää. 50-luvulla oli hänen kotipihallaan seiväshyppytelineet, joista hän veljiensä kanssa bambuseipäällä hyppäsi lähes 3 metrin korkeudelta. Varsinkin urheilusta juteltaessa hänen puheestaan kuului suuri innostus. Yhden kissoistaan hän nimittikin Gebreselassieksi.

Leolla oli paljon tarinoita ja mielenkiintoisia väittämiä. Eräs oli tämä Jos keihästä oikein kovaa heittää se kiertää maapallon ja tulee omaan selkään. Fysiikan laki.

Tervahiihtoonkin Leo osallistui useita kertoja. Kerran hän ei ollut saanut kyytiä Ouluuun. Hän ajoi sinne pyörällä sukset mukanaan, hiihti 70 km ja tuli pyörällä takaisin. Kova kunto kun oli.

Leo teki suuren työn Kulmalan kotipeltojen metsityksessä ja varsinkin niiden jälkihoidossa. Nuori taimikko vaatii varsin paljon työtä mm. heinittymisen torjunnassa. Komeat koivikot ja kuusikot on siitä todistuksena. Satoakin on jo korjattu.

Eläkkeelle päästyään hänelle iski vakava sairaus. Sitä hoidettiin ja olo olikin monta vuotta väliin parempi. Kuntoilua hän harrasti aina kun terveys salli. Luonnon seuraaminen oli hänelle tärkeää. Hän tunsi eläimet, erämaat sekä luonnon kiertokulun.

Vielä pari vuotta ennen kuolemaansa hän lapiotyönä kunnosti omia metsäojiaan 2 kilometriä. Lapiotyössä hän oli mestari. Se ei ole ainoastaan voimalaji vaan tekniikka pitää tietää.

Lenkit on tehty. Kuin menneitten aikojen kunnioituksena Leon polkua vartioi Suojeluskunnan ampumaradan muistomerkki kunnioittaen entisaikojen sotureiden, metsästäjien, marjastajien sekä lenkkeilijöiden tuhansia askeleita.

Muistosi elää.

– Pentti Lohela


6 vastausta artikkeliin “Leon polku”

  1. Moro!
    Leksastahan Väänäsen Juusokin sanoi,että Leksa pärjäsi kenttäsahan vastaanottopuolella yksin kun muuten tarvittiin kaksi.Muistelen Haatajan Katin joskus olleen kävelyllä metsäpolulla jonkun ulkomaalaisen vieraansa kanssa,kun yhtäkkiä oli vastaan ruvennut tulemaan oksissa roikkuvia vaatteita.Ne olivat olleet Leksan kuivumaan jättämiä metsätyövaatteita.Oli siinä ollut Katilla selittämistä.
    T.Pete

      • hei
        Muistan kun hän lauantaisin ennen saunaan menoa treenasi, veti leukoja 50
        kilon puntit jalassa.
        Ja vaarallisin eläin mikä metsässä
        liikkui oli hänen mielestään villisika.

  2. Kiitos Pentille.
    Niin jäivät lenkkarit Leon-polun päähän ja saha metsään odottamaan käyttäjäänsä..
    Alkoi viimeisen puolen vuoden taistelu. Sain sen kulkea Leon kanssa ja h ä n e l t ä siihen sain voiman.
    Leo olisi halunnut vielä parantua, vielä kuukautta ennen kuolemaansa , kun meille ”viimeinen tuomio” kerrottiin, hän pyyhkäisi kämmenselkäänsä kyyneleen ja sanoi minulle, että ”tästä se taistelutahto vaan kasvaa ”.
    Ikävöin valtavasti Leksaa. Yritän pyrkiä siihen, mitä hän opetti;” tyydy siihen, mitä olet ja mitä sinulla on, muuten et ole koskaan tyytyväinen ja onnellinen”.
    Minun on tyydyttävä siihen, etten tuossa oikein onnistu.

  3. Kun muutimme Laitasaareen Kärnänkangas tuli meille koko perheelle rakkaaksi paikaksi. Varsinkin kun ostimme pikkupalstamme Katajasuolta, törmäsimme Leksan kanssa tämän tästä. Piirsinpä Leksan polut myös LaiVen suunnistuskarttaan eräänä kesänä, mielenkiintoisia rastipisteitä! Kerran eräänä kesänä ollessani rankoja pienimässä työkverini kanssa Leksan käveli päätään puistellen ohi ja sanoi sitten appivainaalleni; ”nuo sairaanhoitajat ovat aivan väärällä alalla, kun puusavotta käyttää noin hyvin”.

Vastaa käyttäjälle Sari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *