Laukussa leipää ja piimää

Eihän sitä joka sunnuntaiksi, kun oltiin esimerkiksi kartoittamassa, tultu suinkaan kotiin, vaan sitä oltiin montakin viikkoa ja talosta taloon vaan kuljettiin.

Tämä maanmittausinsinööri Heikki Järvelän lausahdus tiivistää mainiosti 1900-luvun alkupuolen maanmittarin kenttätyökauden. Maanmittarit olivat aikansa tutkimusmatkailijoita, jotka liikkuivat niin pelloilla, metsissä, tuntureilla kuin vesilläkin.


Kuvassa kartografi Heikki Junno nautti ruokansa puukulhosta (Lähde: Maanmittausmuseo)

Matkanteko vei suuren osan maanmittarin ajasta 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Paikasta toiseen liikuttiin jalan, hevosella, veneellä, junalla ja höyryaluksilla. Mikään muu virkakunta ei matkustanut yhtä paljon, eikä mikään muu virkamiesryhmä tutustunut yhtä perinpohjaisesti maahan, asutukseen, ihmisiin ja luontoon kuin maanmittarit. Kanssakäyminen oli läheistä ja pitkäaikaista.

Väestön parissa liikkuivat myös nimismiehet, voudit ja posteljoonit, mutta nämä pysyttelivät asutuilla alueilla ja pääteillä. Maanmittarit liikkuivat myös periferiassa ja saivat majoituksen ja muonituksen talonpojilta. Suurtiloilla majapaikkana saattoi toimia erillinen pytinkirakennus, tavallisessa talossa nukuttiin kamarissa ja pienimmissä asumuksissa yö vietettiin talonväen seurassa. Vaikka työtä tehtiin tavallisen kansan keskellä, maanmittari oli talon pääherra. Kouluja käynyt insinööri oli moniosaaja, joka nautti suurta arvonantoa.

Maanmittari oli paitsi maanjakaja ja kartoittaja, myös tiedonvälittäjä ja uuden maa- ja metsätalouden valistaja. Ehkä keskeisin maanmittaria ja tavallista kansaa yhdistänyt tekijä oli ruoka. Ateria syötiin yhteisessä pöydässä, jolloin insinööri oli yksi heistä. Puuro, piimä, ruisleipä, kala ja silava olivat peruselintarvikkeita. Ruoka oli usein alkeellista, mutta luonnonolosuhteet ja talon varallisuus toivat ravintoon vaihtelua.

Hämeessä tarjottiin usein mannapuuroa, joka joidenkin suussa tunnettiin maanmittaripuurona. Lapissa syötiin lapinkakkua, margariinia, kalaa, kuivattua poronlihaa ja kahvia. Varsinkin syrjäisillä tiloilla maanmittari oli erityinen vieras. Tästä kielii monille jäänyt muistikuva siitä, että mitä pienempi mökki salolla, sitä paremmat tarjoukset.

Lääninmaanmittausinsinööri Niilo Virtamo kertoi 1930-luvun ruokataloudesta hauskasti: Olimme edellisessä paikassa saaneet jatkuvasti syödä kovaksi koppuraksi käristettyä sianlihaa, keitettyjä kananmunia ja veteen keitettyä riisipuuroa, jota piti veitsellä leikata. 

J.K. Tämä artikkeli auttoi löytämään Hyrkkiin no 12 vävyksi tulleen Heikki Juhonpoika Junnon tiedot ja taustan. Muhoksella asuvilla sukulaisilla ei ollut hänestä mitään tietoa. Myös erilaisista hautakivitietokannoista oli selvitystyössä apua. Lue muita maanmittareihin liittyviä artikkeleja mm. tästä – tästätästä ja tästä. 1

  1. Maanmittauslaitos 200 vuotta, Laukussa leipää ja piimää näkökulmia maastotyöhön, 3/2012, julkaistu Maanmittauslaitoksen luvalla
Kategoria(t): 12 Hyrkki Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *