Laitasaaren Nuorisoseurasta v. 1924

Nuorisoseuran neitoja Laitasaaressa toimineen nuorisoseuran talo eli Tupa paloi vuonna 1969 ja samalla tuhoutuivat seuran vanhimmat asiakirjat. Senpä vuoksi ei ole koskaan täysin varmaksi tiedetty, milloin yhdistys perustettiin. Vanhimman säilyneen pöytäkirjan kopion mukaan perustamisvuodeksi arveltiin 1913. Liitto-lehdessä julkaistiin seitsemänsivuinen Muhos-pitäjänumero 11.7.1924. Lehdestä löytyikin sivulta 7 mielenkiintoinen nuorisoseuraa käsittelevä artikkeli:

Vuosisadan vaihteessa perustettiin nuorisoseura Laitasaaren kylään. Seura toimi aluksi vilkkaasti, pitäen kokouksia ja iltamia jäseniensä kodeissa. Syystä tai toisesta seuran toiminta nukahti joksikin aikaa, vasta v. 1911 (p.o. 1912) heräten uudelleen eloon, jolloin se perusti oman talon, nimeltä ”Tupa”, ja seuran nimikin muutettin Kosulankylän nuorisoseuraksi.

Muhoksen Laitasaaren Nuorisoseuran talolla piti raittiusesitelmän 21.6.1906 herra W. Koski. Laitasaaren Nuorisoseuran iltamat pidetty Ylitalossa 15.1.1911.

Yhdistys kokoontui ainakin vielä 17.12.1911 vuosikokoukseensa Laitasaaren Nuorisoseuran nimellä. 1 Vajaan vuoden päästä 6.12.1912 kerrotaan Kaleva-lehdessä että oli pidetty Muhoksen Kosulankylän Nuorisoseuran avajaisjuhla 1.12.1912. 2 Ilmeisesti juuri silloin vaihtui myös yhdistyksen nimi. Oman talon eli Tuvan rakentaminen alkoi keväällä 1912; talon hirret oli vedetty paikalle huhtikuussa. Talon kerrottiin olevan valmis marraskuussa 1912. 3

Samoihin aikoihin kun seura sai uudet suojat, tapahtui johdossakin muutos. Vanhempi, nuorisoseuratyössä arpeutunut ja kokemusta saavuttanut kantajoukko väistyi ja seurauksena siitä oli, että seura alkoi luisua yksinomaan tanssiseuraksi, vaikka vakavampaa toimintaa aika-ajoin on yritetty ja viime aikoina on taasen ollut havaittavissa nousun merkkejä.

Jäsenmäärä on seurassa ollut huomattavan suuri, johtuen kait siitä että kylässä ei ole muita nuorisoyhdistyksiä. Tästä johtuu myös, että on sangen vaikea saada työtä vakavampia itsekasvatusmuotoja tavoittelevaksi, huvipuoli pyrkii liian suureksi, joka kuolettaa vakavammat harrastukset.

Nuorisoseuran tuvalla Seuran esimiehinä ovat toimineet alussa pitkän aikaa maanviljelijä Väinö Mäkelä, sittemmin S(ylvester) Halonen, J(uho) Yrjänä, H(eino) Saarela, K. Mäkelä, H. Mäkelä, L. Tikkanen ja I. Suorsa y.m.

Kirjureina ovat toimineet emäntä Aino Mäkelä (Aino Maria Pertuntytär Inkala Alainkalasta no 38, Väinön puoliso – asuivat mm. Penninkaankaalla no 56 – heistä on sivulla myös kuva), nti Helmi Ääri, Jenni ja Hanna Inkala (Ainon nuorempia sisaria) ja Veera Tuohino ym.

Seuralla on aika-ajottain ollut toiminnassa laulukuoro, kuin myös kotiopintotyötä on yritetty.

Kenties kaiketippa Kosulankylän nuorisoseurakin on kuluttanut loppuun lapsen kenkänsä. Nuorukais-ikään varttuvalta voidaan jo odottaa enemmän.


Viittauksia varhaisimpaan toimintaan löytyy mm. vuodelta 1901 sekä Oulun ilmoituslehdestä 23.6.1897, s. 3

Kenttätanssit Muhoksella ovat taasen entiseen tapaansa alkaneet sunnuntai-iltoina. Laitasaaren kylän nuoriso on niin tanssikiihkoinen, ettei se voi muutoin huvitella itseään, jollei tanssi ole välikappaleena. Näissä huveissa viihtyvät vanhanpuoleisetkin, puhumattakaan lapsi-ikäisistä, vieläpä nuorisoseuran jäsenetkin niihin osaa ottavat.

Lue myös artikkelit Laitasaaren vanhin toimiva yhdistys, Laitasaaren Tuvan tontin kauppakirja (1923) ja Laitasaaren Nuorisoseuran kotisivut.

  1. Kaleva 21.12.1911, s. 3
  2. Kaleva 1.12.1912, s. 3
  3. Pyrkijä: nuorison rientojen kannattaja 1912 30.4.1912 no 8, Pyrkijä: nuorison rientojen kannattaja 1912 10.11.1912 no 1
Kategoria(t): 29 Yrjänä, 38 Inkala, 54 Halonen, 56 Penninkangas, 71 Tuohino, 9 Ylikosunen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *