Kulumalan Sulo

Lossari Sulo Lohela 1950-luvulla Oli lämmin toukokuun päiva, pihatuomi tuoksui täydessä kukassa. Oulujoen törmällä, Siekkilän kamarissa syntyi pieni poika, 22.5.1936. Poika sai nimekseen Sulo Henrik.

Nuoripari, äiti-Aino ja isä-Heikki rakensi juuri omaa kotia, Kulmalaa, johon pian muuttivatkin.

Äidin kertomuksista Sulon lapsuudesta on jäänyt mieleen esimerkiksi se, että Sulo oli ”vasaramies”; hänellä oli ollut puuhevonen ja sen poika oli iskenyt täyteen nauloja. Kun hevonen oli aikoinaan poltettu, siitä jäi yli kilo nauloja! Oli Sulo saanut sitten vasarasta päähänkin, kun pikkuveli Leo oli saanut työkalun käteensä; Sulo nukkui sikeitä päiväunia ja Leo oli ruvennut vähän herättelemään.

Mattilan Väinö, edesmennyt jo, Sulon ja Leon leikkikaveri naapurista, kertoi minulle miten he leikkivät pirtissä äidin ollessa navetassa ja polttivat paperinpalasta tehtyä sätkää pöydän alla. Vaan oli tullut vintiöillä kiire kun Aino-äiti tuli pirttiin!

Kerran olivat pojat tehneet nuotion pirtin lattialle; minäkin muistan mustuneen orren, jota tuli oli jo ehtinyt nuolla. On se Kulmala ollut ”kahden herran”.

Lapsuusvuosista Sulo muisti erikoisesti ”tötteröt” käsivarsissa ja Näsin Kaisan, terveyssisaren, joka oli kuin lääkäri. Sulolla oli ollut paha ihottuma ja tötteröiden piti estää raapiminen.

Elettiin sota-aikaa. Sulo muisti, että kamarissa asui saksalaisia sotilaita, jotka antoivat karamelleja. Siitä Sulolla ei ollut muistikuvaa, kun hän oli kuulemma äitiä rohkaissut jossain pelottavassa tilanteessa, että ”onhan meillä äiti ne isot sakset!

Pelkoa oli herättänyt myös lapsessa se, kun oli nähnyt mustakaapuisen hahmon liikkeellä. Sehän oli aikuisten pelko, milloin tulee suruviestin tuoja. Kouluunkin saattoi kuulemma tulla ”joitain urkkijoita”. Heitä pelättiin ja kerran pojat karkasivat ikkunasta heitä pakoon.

Väkeä Kulmalan pirtin päässä Koulua piti käydä kolmessa koulussa, Laitasaaren eteläpuolella, Hyrkissä ja Huovilassa. Hän muisti, että paikkakunnalle tulleiden evakkojen lapsille tuli antaa koulupaikkoja ja siksi lapset jakoivat kouluvuoden, toiset kävivät syys- ja toiset kevätlukukauden. Jalan kuljettiin kouluun. Eräs koulukaveri muisteli tuota aikaa, kun he Hyrkistä palasivat kotiin kauniina syyspäivänä, miten he istuivat siltarummulle ja uittivat paljaita varpaita tien alta kulkevassa ojassa.

Koululaiset tekivät talkootöitä sota-aikana. Kylän taloissa sirpillä ja viikatteella leikatulle viljapellolle he menivät keräämään jäljelle jääneet tähkät säkkeihin, poimivat perunannoston jälkeen peltoon jääneet perunat ja keräsivät puolukoita. Näin saatiin kouluun ruokatarvikkeita yhteishengen ja hyväntahtoisuuden ansiosta.

Aikaisin Sulo joutui kodin töihin mukaan. Hän muistaa jo 6-7 v. iässä olleensa mukana puintihommissa. Kyläläisillä oli jonkinlainen osakeyhtiö, puimakone kävi höyrymoottorilla aluksi. Tillmannin myllylle vietiin jyvät jauhettaviksi hevoskyydillä.

Varhaisiin tapahtumiin kuuluu Katajasuon peltojen raivaaminen. Metsä kaadettiin justeerilla, poltettiin, kannot kaivettiin ja kivet kerättiin kasaan. Sulo muistaa karhinneen peltoja kahdella hevosella. Hänen muistin mukaan Siekkilän veljekset raivasivat pellot porukassa, minkä jälkeen ne jaettiin. Katajasuolla menestyi kaura. Sinne vedettiin, niinikään hevosella, puimakone, pitkää kärrytietä pitkin ja rautatien ylitse. Ja puimakoneen hihnaa pyöritti kuorma-auton rengas!

Ennenkuin maidonkuljetus Valiolle mahdollistui maanteitse, maitolaituri oli Siekkilän ylikäytävällä ja sinne hevoskyydillä maito kuljetettiin.

Täytyy vain sanua, ettei se oo ollu hirsi säären päällä tuon ajan ihimisillä! Työtä on tehty ympäri kellon, pyhää arkea.

Lossirannassa pyykillä Yhteen aikaan valmistettiin kotona salaojaputkia. Muotit tehtiin itse ja omalta maalta saatiin hiekka. Putkia tarvittiin, kun peltoja levennettiin. Hevosvoiman aikana pellot olivat kapeita. Hiekkaa myytiin myös Pikkaralan betonitehtaalle. Saarelan Aale sitä ajoi kuorma-autolla, Sulo ja kumppanit lapioivat kuormat ”hakkauksen” montusta. Sulo muistaa, että hiekka oli paksun savikerroksen alla ja se oli kaunista, punaisen ja kullan hohtoista. Hiekkaa käytettiin Muhoksen lääkäritalon päätyseinän koristerappaukseen.

Jo täysin miesten hommaa on ollut rekien teko raudottamisineen. Pojat tekivät isän kanssa maa- ja metsätyöt. Omien metsätöiden lisäksi he urakoivat niitä myös muille. Sulo muisti erikoisen ajan, kun puuta piti ajaa kiireellä tien varteen, oli kahdet parireet. Metsäyhtiön piti saada toimitettua puuta Oulussa odottavaan laivaan.

Kaikkea muuta Sulo muistaa tehneensä vaan ei hevosta kengittäneensä. Pajatöihin hän oppi ja kaikenlaiseen välineitten tekemiseen ja korjaamiseen. Hän muistaa joulu- ja pääsiäismarkkinoiden aikaa Oulussa, jolloin tuotiin hevoset kengitettäviksi markkinamatkoilla. Pajassa hän näki miten puut asettamalla tehtiin kengitysalusta, jossa hevonen pysyi paikallaan ja antoi hyvin kengittää. Selvisipä minullekin nyt miksi pajan lattia oli siitä kohden hankala kävellä! Muistaa Sulo oikein äkäiselle hevoselle laittaneensa ison tynnyrin mahan alle – ja niin hevonen oli rauhallinen.

Omasta Manu-hevosesta Sulo mainitsi, että sillä oli varsana heikot nilkat. Eläinlääkäri Syväri oli neuvonut tekemään sille varsikengät. Isämme olikin oppinut sellaiset tekemään armeijan aikana, kun hän Viipurista käsin oli ollut Turussa kengitysseppäkurssilla. Ne oli jotenkin hitsaamalla tehty tavalliseen hevosenkenkään.

Manusta oli tullut hyvä hevonen. Onneton loppu sillä oli ollut; se oli noussut suuren olkikasan päälle ja lentänyt nurinniskoin alas ja siihen kuollut. Seuraavalla, pitkäaikaisella hevosellaan Sulo ajoi pitkiä matkoja Utajärvelle metsäsavottaan. Hän ja hevonen tulivat hyvin toimeen keskenään.

No, toinen homma mitä Sulo sanoi ettei juuri tehnyt oli kalastaminen, oli kyllä ollut mukana, kun Leo ja Kalervo pyysi rapuja. Saaliin kuljetuksessa hän auttoi, ravut myytiin Oulun ravintoloihin. Eikä ollenkaan metsästäjä hän ollut, saati että olisi koskaan osallistunut poikien tappeluihin. Hän aina auttoi. Häntä pyydettiin ja vanhimpana poikana oli hän velvollisuudentuntoinen ja aina nöyrä. Aivan erikoisen asian Sulo muistaa; hän kuljetti vainajan Laitasaaresta kirkon tapuliin hevosen kärryssä. Vainajan puoliso ajoi edellä polkupyörällä.

Kuunnellessani veljeäni Suloa hänen muistellessaan lapsuuttaan samoin kuin aikuisiän töitään ja ylipäätään elämäänsä, tunsin miten tyytyväinen hän on. Mieleeni jäivät hänen sanomansa sanat lähtiessään työpaikastaan ”Tähän jätän nämä työrukkaset, ne ovat työtä tehneet”.

– Kulumalan Pippa

P.S. Sulo Lohela toimi pitkään myös Laukan lossin päätoimisena lossarina – lue lisää täältä. Veli Leosta on kirjoitettu mm. täällä. (Soljan huom.)

Kategoria(t): 23 Keränen - Kulmala, 23 Keränen - Siekkinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Kulumalan Sulo

  1. Pentti Lohela sanoo:

    Mukava lukea Sulon muistelua. Katajasuon kuokkimisesta
    Jonne-setäkin s 1893 puhui. Lehmiäkin taidettiin vielä
    pitää metsikösssä laitumella 50-luvun alussa. Saksalaisten käyntiä Siekkilän pirtissä on Eero-serkkukin muistellut.
    Lapin sotahan oikeastaan alkoi näiltä kulmilta.
    Lapsuudessa tehtiin joskus piknik-retkiä. Muistan olleeni äitini ja Aino-tädin kanssa Kangasollin Martin rannassa ns. tervahautasaarekkeessa, muitakin lapsia oli mukana.
    Paavolan Kaisa vei meidät joskus veneellä Patakarin hiekkasärkille kahvitulille. Sijaitsi myöhemmän Luikunluodon paikalla. Tämä rkm Martti Luikkuhän viljelee nykyisin joulukuusia Kempeleessä.
    Tämmöstä tämä Sulon juttu palautti mieleen.

Vastaa käyttäjälle Pentti Lohela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *