Kirjoitus Kosulankylästä vuonna 1859

tulva_mannikon_kuva Tulvivia peltoja Laitasaaressa 1900-luvulla 1

Oulujokilaakson historia -kirjassa kerrotaan Oulujoen tulvista. Tulvat aiheuttivat runsaasti harmia maanviljelijöille, kun vedet veivät mennessään hyvää ruokamultaa varsinkin Oulujokivarressa. Laitasaaressa saattoivat tulvat yllättää jopa kesällä ja sadonkorjuuaikanakin, mikäli oli oikein sateinen kesä. Näin on tapahtunut esimerkiksi vuonna 1791, jolloin valitettiin, että suurimmassa osassa pitäjää ei ole voitu korjata satoa tulvan vuoksi.

Kosulankylästä Laitasaaresta kirjoitettiin vuonna 1859 seuraavaa:

Niin isoa tulvaa kuin tänä kesänä on ollut, ei muisteta ennen olleen. Kun ruvettiin ohran tekoon ja sontia hajotettiin, niin tulva nousi pelloille, ettei näkynyt kun vähän sontaläjäin ja tunkioin päitä. Kolme taloakin oli veden tähden saaressa, niin että väkevä virta kävi kahden puolen taloja ja teki niille niin suuren vahingon että kyllä kerraksi piisaa.

Mitähän taloja nämä olivat, ei artikkelista selviä. Tällaisiakin ongelmia oli ennen vanhaan. 2

  1. Kaarlo Männikön albumi
  2. Oulujokilaakson historia s. 383
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa Kirjoitus Kosulankylästä vuonna 1859

  1. pentti lohela sanoo:

    Tulvista. Similän Kaarlo muisteli että simpukoita löytynyt nykyisen Kinnulan talon kohdalta lähellä radan vartta olevista ojista. Uomahan on kulkenut nykyisen Liponaron- Arolan aron kautta Kosuojaan ja siitä jokeen
    siihen väliin jäänyt tulva-aikana satojen hehtaarien saari

    terv. Pentti

    • Solja sanoo:

      Terve Pentti! Onko muuten ollut ihan yleistä että Oulujoessa on ollut simpukoita? Onko niitä ollut joka paikassa? Nimittäin kolme poikaani sukeltelivat meidän rannan ja Laukansaaren välisellä vesialueella ja toivat sieltä simpukoita. Käskin kyllä viemään heti takaisin :-) Niin ja sanoivat että pohjassa oli valkeaa hiekkaa – oli pakko uskoa kun toivat sitä näytille kourissaan.

  2. Sari sanoo:

    Vienassa oli erityisenä elinkeinona jokihelmisimpukoiden pyynti. Heillä oli sellainen lautta, jossa päänkohdalla aukko ja siitä katseltiin joen tai ojan pohjalle ja sellaisella pitkävartisella ”kauhalla” sitten ne simpukat sieltä vedestä nostettiin. Onkohan Oulujoella ja yleensäkin täällä suunnalla ollut sellaista elinkeinonharjoittajaa aikoinaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *