Keräsen Kaarlo muistelee – osa 4 – nuoruus ja aviopuoliso


Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko.

Tansseissa käytiin Tuvalla 1 heti rippikoulun jälkeen. Seurustelu oli sitä että lähdettiin tyttöä saatolle.

Puoliso Rauha Elisabet Kukkonen (1929-1976) Kylmälänkylästä löytyi juhannusjuhlissa Vapunlantossa. Rauha oli käynyt Koivikon karjatalouskoulun. Hän oli työskennellyt Oulujoen pohjoispuolella Ketolassa Aaro Keräsen tilalla, Muhoksen suurimmalla karjatilalla karjakkona. Sen jälkeen hän toimi Muhoksen Tarkastusyhdistyksen tarkkailukarjakkona, kiertäen Suokylän, Muhosperän ja kirkonkylän karjataloissa sekä Poikakodissa ja Koivikossa.

Tarkkailukarjakon tehtävä oli mitata maidon puhtautta ja rasvaprosentteja niillä tiloilla jotka kuuluivat tarkkailuyhdistykseen, ennenkuin meijerit ryhtyivät tekemään tarkastusta itse. Meijeri ei ottanut vastaan tarkastamatonta maitoa tai maksoi hieman paremmin seurannassa olevasta maidosta. 2

Tarkkailukarjakko kulki talosta toiseen yhtä aikaa tarkastuslaitteiston kanssa ja yöpyi kussakin maidon tarkkailukohdetalossa, joten työ sopi parhaiten perheettömille naisille. Seuraava kohdetalo haki laitteiston ja karjakon edellisestä talosta. Laitasaaressa toimineita tarkkailukarjakoita olivat mm. Elma Moisala ja Vappu Peltoniemi.

Maitonäytteet laitettiin lasisiin koeputkiin jotka ladottiin ympyräksi mittauslaitteeseen. Keskipakoisvoima erotti putkissa kermat erilleen kurrista ja maidon rasvaprosentti voitiin mitata.

Hakalan lasten muisto: Tarkkailukarjakko istahti talon lasten kanssa kuutiomuotoisen tarkkailuputkilaatikon päälle mittauksen ollessa käynnissä ja siinä hurinassa he kaikki kuvittelivat matkaavansa Amerikkaan!

P.S. Lue lisää Ylen artikkelista Vapunlanton juhannustansseista, muistelijoina mm. Pentti Holopainen, Paavo Keränen, Sirkka Kotasaari, Elma Saario, Väinö Sillanpää. Haastattelija Iita Pirttikoski (2014).

  1. Laitasaaren Nuorisoseuran talo, lue lisää tästä linkistä
  2. Kuva linkitetty Ukkolan Jukan vinkistä Finnan sivulta

Yksi vastaus artikkeliin “Keräsen Kaarlo muistelee – osa 4 – nuoruus ja aviopuoliso”

  1. Tämä kuutionmuoitoinen laatikko on viralliselta nimeltään :Sentrifugi,laatikon kansihan aukesi saranoiltaan ,pyöritettävän kammen puolelle ,jotenka kansi piti laittaa kiinni ,kun laitetta käytettiin ,yleensä talon isäntä pyöritti kammella, (vievillä)tietyllä nopeudella (olikohan 20 -30 minuuttia ) ,joka laitettiin laatikon kyljessä olevaan reikään.Laatikon keveyden takia ,yleensä talon lapset ja mikseipä tarkkailukarjakkokin istui laatikon kannen päällä ,muistaakseni rasva erottui maitonäyte koeputkien yläosaan pyörityksen jälkeen ,jonka tarkkailu karjakko sitten mittasi ja vertasi ,koeputkeen laitetun lypsetyn maitomäärään ja antoi rasvaprosentin lehmälle.
    Laatikko tärisi kyllä paljon kun sen päällä istuttiin ,kun käskettiin ,meilläpäin laatikon väri oli vihreä . Onkohan Muhoksen Kotiseutu Museossa Sentrifugia ?

    Solja: Ainakaan museon esinetietokannan mukaan ei ole. Separaattoreita sitten senkin edestä :-) Leskelän Kalevi toki voi tietää paremmin.

    Yritin etsiä kuvaa vanhanmallisesta sentrifugista, tämä oli ainoa jonka löysin – lieneekö vähän liiankin antiikkinen https://sites.google.com/site/riistavesiseura/kotiseutukasvatus/riistaveden-ammattilaisia

    Kalevi Leskelä: Museolla on assistentin laatikko. Tutustutaan siihen kesällä tarkemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *