Keräsen Kaarlo muistelee – osa 1 – koulumuistoja

Laitasaaren koulukuva vuodelta 1937

Kaarlo Keräsen (1924-2020) haastattelu 3.6.2015, haastattelijana Kaisu Rahko. Katso myös artikkeli jossa Kaarlo on tunnistanut luokkatovereitaan tästä vuoden 1937 kuvasta. Muutamia tunnistuksia vielä puuttuu. Kaarlo on kuvassa vasemmalla olevan ruutuessuisen Elsa Männikön vieressä. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Kaarlon syntymäkoti oli Laitasaaressa Oulujoen eteläpuolella nykyisen Rantatien varrella sijaitseva Uusikeräsen maatila, vanhemmat Kalle Keränen ja Fanni o.s. Inkala, Inkalan talosta. Kaarlon sisarusparvessa oli 2 poikaa ja 2 tytärtä: Väinö, Kaarlo, Ellen ja Salme.

Kansakoulun Kaarlo aloitti 7-vuotiaana syksyllä 1931. Koulua käytiin 4 vuotta. Laitasaaren koulu oli nykyisessä Laitasaaren Seurojentalossa. Lomia oli kesäloma, lyhyt joululoma, ei syyslomaa eikä hiihtolomaa. Kouluviikko oli maanantaista lauantaihin. Koulussa oli samassa isossa salissa koulun ainoan opettajan johdettavana 4 luokkaa.

Opettajana oli Laitasaaresta kotoisin oleva Kirsti Ala-Kojola o.s. Mäkelä. Oppilaat istuivat luokassa niin, että 1. luokka istui ensimmäisessä pulpettirivissä, 2. luokka toisessa, 3. luokka ja 4. luokka seuraavissa. Koululaisia oli peräti 45-50. Kaikki olivat tottelevaisia ja kilttejä, ja vain harvoin joutui joku hetkeksi luokan nurkkaan. Opettajan mies G.A. Ala-Kojola oli samaan aikaan joen toisella puolella Hyrkin koulun opettajana.

Koulutunneilla opettaja antoi omat tehtävät kullekin luokalle, mutta yhteisiäkin oppitunteja saattoi olla. Kouluruokaa ei tuohon aikaan tarjottu. Repussa oli limukkapullossa maitoa ja kaksi voileipää, jotka syötiin ruokatunnilla omassa pulpetissa. Jokaisella oli ruokaliina pulpetilla suojana ruokailun ajan.

Koulukirjat annettiin lukuvuoden ajaksi, kerättiin pois ja käytettiin uudestaan. Oli uskonnon kirja, Raamatun historia, äidinkielen kirja ja laskuoppi. Muut asiat olivat opettajan kertomaa, historiaa, ja presidentistä puhuttiin.

Koulumatkat tehtiin kävellen. Tien varren taloista koululaiset keräysivät samaan matkaan. Koulupäivä oli klo 9-14. Jos talvella koulumatkalla paleli, pantiin juoksuksi ja heiluteltiin käsiä lämpimiksi eikä poikettu matkanvarsitaloihin lämmittelemään.

Kavereiden kanssa leikittiin koulun jälkeen iltapäivällä, ellei tarvinnut osallistua talon töihin kuten kyntämiseen syksyisin. Jos töiltä tai leikeiltä ehti, tehtiin läksyt illemmalla; jos ei joutanut illalla niin sitten läksyt tekaistiin aamulla opettajaa varten, joka oli joskus ankarakin. Läksyt tehtiin mielellään, koska muuten jäi jälkeen opetuksessa. Äiti myös hoputti tekemään läksyt.

Kaarlon parhaat kouluajan kaverit olivat opettaja Ala-Kojolan poika Unto ja Arolan Reino, josta tuli sittemmin opettaja ja toimi Teuvalla. Yhdessä urheiltiin eri lajeja. Arolan Antti isompana ja kovana urheilumiehenä piti pienemmille pojille korkeushyppy- ja juoksukilpailuja Arolan takana olevalla urheilupaikalla. Antti kävi kunnallisissa kilpailuissakin. Nämä pienemmät pojat kilpailivat keskenään.

Kategoria(t): 23 Keränen, 23 Keränen - Uusikeränen, 38 Inkala - Apaja, 44 Arola, 60 Ontero Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *