Kalaukkoni

Oulujokea lasketaan

Kalaukkoni!  Verkkosi venyttäin
vedit suojasta vesille ehättäin
vaikka näyttääkin yltyvän ujeltamaan
taas koillinen vanhoissa kujeiluissaan.

Jo piipussakin tanssiinsa riehahtaa
katonharjalla vonkuu ja loukuttaa.
Kalaukkoni!  Polulla vieläkään
en kyykkivän koukkuista varttasi nää.
…Pihakoirakin närhille ärhentää
sana sievoinen meitäkin lähentää…

Näin varpua vitsalla virvontaan
runonpoluille väännän;  tietää saat:
sinä tuhlaajapoikani katumaton
olet aikamme tuhlari sietämätön.

Tuhatyhdettä touhua toimittain
meiltä elämäkin liukuu livahtain.
Olen kurkkinut rannalle ruudustain
yhä hartaammin kutsuni uudistain:
Tule!  Taaperra liinaani valkeaan
työn suonista kouraasi kuivaamaan!

On pöydälle nostettu leivät ja voi
jopa postikin tuoreita lehtiä toi.
Minä haukea keitin. Höyryämään
sen asetin. Tuoksuen tervehtimään.

Vielä loppasin voita ja tilliäkin
osui aivan kuin loppusointujakin –
jotka runoille antavat hienon maun
siten korvaten tuskia sanan haun.

Jalo rokkani höyryää kiittämättä
ja keittäjän maine on niittämättä
kun aikaa kohteliaisuuteen ei –
ajan kaiken touhu ja tohina vei.

Ikikiire on kiusaksi jäänyt vaan –
ei tohinalla paljon valmista saa…
Kalaukkoni!  Taaperra juoheaan
ja vihdoinkin pirttiimme hämärtyvään!

Merenlaulaja, koillinen, viheltää
sanasaunaa riehaa se lämmittämään
ja kipakassa kylvyssä kuunnella saat
ettet tohisia oo yksiainoakaan –
tosin nimeltä en ehtisi mainitsemaan
kalaukkoni kun ovesta jo kurkistaa.

-Salli Lund

Kategoria(t): 60 Ontero Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *