Juho Jaakonpoika Kärnä

Juho ja Liisa Kärnä lapsineen (1916) Juho Jaakonpoika Kärnän (s. 4.8.1871 Kärnä no 1) suvun varhaisin mieslinjan kautta tunnettu sukunimi on Karhu. Suvun edustaja Matti Paavalinpoika Karhu (s. 1766 Puolanka Väyrylänkylä Hyttilä) – Juho Kärnän isoisän isä – muutti Puolangalta Muhoksen Laitasaareen Laukan no 24 taloon vävyksi vuonna 1792. Samalla hän ylitti rajan, jonka länsipuolella uusi isäntä otti sukunimekseen uuden tilansa nimen eli Laukan.

Matti oli pitkäaikainen lautamies ja herastuomari, minkä arvon saattoi saada pisimpään käräjäkunnan istuvista lautamiehistä tehtävässään toiminut. Hän oli myös Laitasaaren arvostetuimman luottamustoimen, kylän lohipadon isännyyden haltija. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Matti sai juopuneena olosta kaksinkertaisen rangaistuksen. Sen sai herastuomari sovittaa todennäköisesti istumalla kahtena sunnuntaina jalkapuussa kirkonmäellä.

Matin puoliso oli Laukan talon tytär Kaarina Matintytär Tallman (s. 21.11.1770), jonka eräs esi-isä oli ottanut ruotsalaisperäisen sukunimen itselleen sotilaan ammatista johtuen. Kaarinan isä Matti oli Matti Karhun tavoin tullut vävyksi Laukkaan vuonna 1766. Samoin oli tehnyt hänen vaimonsa Stiinan isä Olli Juhonpoika Mäkelä (s. 1726 Mäkelä no 19). Ollin äiti oli Kirsti Heikintytär Hyttinen (s. 1704) ja tätä kautta suku kiertyy Perttusiin – Kristiinan äidinisä oli nimittäin Heikki Jaakonpoika Perttunen.

Perttus-suvun kantaisä oli Perttu Yrjänänpoika (s. n. 1520), joka asettui asumaan vävyksi taloon 1500-luvun puolenvälin jälkeen silloisen Limingan pitäjän Perttulankylään (nyk. Pikkarala). Hänen jälkeläisensä käyttivät myöhemmin sukunimeä Perttunen. 1

Juho Kärnän isoisä Juho Matinpoika Laukka (s. 25.7.1818) hoiti seurakunnan luottamustointa kuudennusmiehenä päätyen lopuksi kirkkoväärtiksi. Tähän luottamustoimeen pyrittiin valitsemaan henkilö, jonka katsottiin pystyvän omaisuudellaan vastaamaan kirkon omaisuudesta.

Juhon isä Jaakko Juhonpoika Laukka (s. 5.2.1839, myöh. Kärnä) sai vuonna 1867 isältään Juholta tämän ostaman Laitasaaren tilan Kärnä no 1. Emätilan eli Laukan Juho Laukka siirsi 1871 vävylleen Heikki Jaakonpoika Viitalalle (s. 12.7.1844). Jaakko vaihtoi alkuperäisen sukunimensä Laukan Kärnäksi. Näin Laukoista (tai oikeammin Karhuista) tuli lopulta Kärniä.

Jaakon talonpito Kärnässä ei menestynyt. Hän joutui taloudellisista vaikeuksista johtuen myymään tilan ja samoin kävi myös hänen Paavolasta ostamansa uuden tilan suhteen. Sen jälkeen hän osti asuintalon Oulusta ja hankki toimeentulon perheelleen suutarina. Jaakko Kärnä on haudattu Oulun hautausmaalle. 2

Juho Jaakonpoika Kärnästä tuli myöhemmin Kopsan no 42 isäntä.

– Veikko Kärnä, isänsä Mauno Kärnän tekstistä

  1. Sari Heimosen Perttunen -tietokanta 2013, tutkija Matti Lundin tutkimukset Perttusista
  2. Kärnä Mauno, 1996, Tutkimuksia esivanhemmistani, 2. tarkistettu painos, Oulu
Kategoria(t): 1 Kärnä, 24 Laukka, 42 Kopsa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *