Juhannus (1921)

Oulujokea Monolan kohdalla 1933

Sua oottanut oon kuin tähteä yössä,
sun vuoksesi raatanut arkien työssä,
kaikk’ kestänyt, kärsinyt oon;
syysviimat ja talven jään,
pois niellyt kyyneleet oon sun tähtesi vaan,
sua että mä kasvoin kirkkahin katsoa saan.

Tulit taas, sinä morsio Pohjolan öiden,
kera kumpujen kullan, yön valovöiden
sinihunnuin hulmuavin,
vihervaipoin kirjailluin;
tuhatääninen: – terve – terve nyt tultuas,
näin ilmassa kiirii, metsissä, laaksoissa soi.

On köyhä sun sulhosi, ei toki saita,
suo seppelen kulmilles koivu ja raita,
ja kutreille helmiä luo
salon kuusikko kukkiva vain,
toki kihlaksi puhtainta kultaa saat, hopeaa,
kerä välkkyvä kuin yli yön luo loistettaan.

Mutt’, oi, lyhyt on sun lempesi taika,
kuin uni pois vierivi armahin aika,
ja usvainen arkemme taas,
yön huuruja rintahan luo,
kunis soittosi jällehen soi yli kukkivan maan,
me perhona synnymme, liidämme – tuokion vaan.

– G. A. Ala-Kojola 1

  1. 24.6.1921 Kaleva
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *