Joulukalenteri – Tuomas tuo joulun

Wanha joulukortti - rekiajelua

21.12. Tuomas

Talvipäivänseisaus, vuoden lyhin päivä. Joulu alkaa ja miesväki lopettaa työnteon. Auringon pilkahduskin merkitsee poutaista kesää, sumuinen ilma kesähalloja.

Joulutöiden muistilista Kotiliesi-lehdestä vuodelta 1925

  • 21.12. pikkuleipien leipominen, esim. tammenlehdet, kookoshiutalerinkilät
  • 22.-23.12. joulukuusen hankkiminen, hiivaleivän, jouluvehnästen ja joulutorttujen leipominen – joulukuusen hankkimista ei pidä lykätä viimeiseen päivään, silloin voi olla pyryilma tai kova pakkanen
  • 23.12. joulukinkun ym. keittäminen, laatikoiden valmistaminen, piirakoiden leipominen, luumukiisselin valmistus

Metsämökin tonttu, vuosimalli 1943 – Kymmenen metriä rusettinauhaa 

Pieni kyläkauppa oli tupaten täynnä, kun tyttö työnsi oven auki ja jäi odottamaan vuoroaan oven pieleen. Aikuisten leveiden selkien välistä hän yritti kurkkia, miten myymäläapulainen kauhoi ruskeisiin paperipusseihin sokeria ja rusinoita, punnitsi pussit huolellisesti, kostutti liimanauhan ja kiinnitti sillä pussien suut. Ihmiset olivat tulleet jouluostoksille ja ostolistat olivat tavallista pitempiä.

Tyttö puristi pientä, ruskeaa kukkaroa hikisessä kädessään. Hänkin oli tullut samoille asioille. Tarkoituksena oli löytää vanhemmalle sisarelle sopiva joululahja. Mielessään hän oli punninnut useita vaihtoehtoja: ostaisiko koko rahalla siskon rakastamia Kis-Kis-karamelleja, joiden käärepapereissa kujeilivat leikkisät kissanpennut, vai ostaisiko sopivan pätkän leveää, silkkistä lettinauhaa ja lisäksi muutaman nekun tai tikkukaramellin? Rahaa ei ollut paljon, joten ostokset oli suunniteltava huolellisesti.

Tyttö vaihtoi jalkaa. Tuntui, että hänen vuoroaan ei ollut huomattu, eikä hän rohjennut työntyä aikuisten välistä eteenpäin. Alkoi väsyttää, kuumakin oli talvivaatteissa. Ilma sisällä tuntui raskaalta ja tunkkaiselta. Lattia oli kastunut kengissä kantautuneesta lumesta.

”Täällä on pieni tyttö odottanut jo kauan, nyt on kyllä hänen vuoronsa.” Ystävällisen näköinen emäntä osoitti tyttöä. Ei näyttänyt tutulta, oli ehkä joen toiselta puolelta.

Tyttö puikkelehti nopeasti tiskin ääreen. ”No, mitähän sinulle tulisi?” Myyjätär ei näyttänyt suorastaan kärsimättömältä, mutta kiireisen tuntuinen hän oli. Vuoro oli tullut liian nopeasti. Tyttö hätääntyi. Hän ei ollut ehtinyt tehdä päätöstään eri karamellilaatujen ja lettinauhavaihtoehtojen välillä. Lasivitriinissä hänen edessään oli näytteillä erilaisia rusettinauhoja: leveää, hohtavan sinistä silkkinauhaa, jossa oli kaunis, himmeä kiilto, vähän kapeampaa kirkkaan punaista ja vielä kapeampaa tummanvihreää. Äkillisessä päättäväisyyden puuskassa tyttö tyhjensi kukkaronsa tiskille ja kuuli äänensä sanovan: ”Ottaisin koko rahalla tuota tummanvihreää rusettinauhaa. Paljonkohan sillä saa?”

Myyjätär tuijotti hetken hämmästyneen näköisenä, laski rahat, sieppasi mittakepin. Sitten mittakeppi heilui ilmassa melkoisen tovin. ”Tällä saa tasan 10 metriä. Tarvitsetko tosiaan näin paljon?” ”Kyllä minä otan sen kaiken”, sanoi tyttö korvat punoittaen. Hän tiesi olevansa huomion keskipisteenä eriskummallisen ostoksensa takia. Hän ei uskaltanut katsoa ympärilleen, otti vain valkoiseen käärepaperiin käärityn nauhan ja poistui nopeasti kaupasta.

Kotimatkalla harmitti. Nyt koko raha oli käytetty kymmeneen metriin lettinauhaa. Mitähän sisar tuumaisi jouluaattona? Nauha ei ollut edes kaunista, sellaista himmeää, metsänvihreää.

Joulun aluspäivät kuluivat verkalleen. Siivottiin, leivottiin, ja talo tuoksui joululta. Muutamaa päivää ennen joulua isä toi heinähäkin päällä joulukuusen Vehkapurosta, ja koko tupa tulvahti täyteen raikasta talvi-ilmaa, kun hän kantoi kuusen sisään sulamaan.

Tuli jouluaatto. Oli satanut suuria lumihiutaleita koko päivän, ja puiden oksilla oli lumihuntu. Jo kolmen jälkeen hämärä kietoi verhoonsa pihapuut, tumman metsän reunan ja joelle päin viettävät pellot latoineen. Jouluruuat eivät oikein tytölle maistuneet: saunan jälkeen tulisi joulupukki.

Illalla tyttö istui pyhämekko päällään puhtaalle, tuoksuvalle räsymatolle kuusen viereen. Hän katseli lahjojaan, joita ei ollut paljon. Äidiltä hän oli saanut kirjan: Kiri, kiri Pekka Töpöhäntä. Se oli ainoa kirja siitä sarjasta, jota ei ollut alakoulun lainakirjastossa, joten hän oli toivonut sitä joululahjaksi. Hanna-tädiltä oli ristipistoin kirjailtu, vohvelikankainen kylpypyyhe. Anni-tädiltä oli iso maitosuklaalevy. Siitä hän oli taittanut palan ja maistanut, vaikka aikoikin syödä sitä säästellen, niin harvinaista herkkua se oli. Siskolta hän oli saanut Musta Pekka-pelikortit ja karamelleja. Pelikorteilla pelattaisiin joulun pitkinä pyhinä naapurin poikien kanssa.

Tyttö katseli äidin saamia lahjoja: yöpaita, kirja, patalaput, jotka tyttö oli virkannut, ja niistä oli tullut vähän epätasaiset. Siskolta äiti oli saanut pienen, kirjaillun liinan. Lisäksi hän oli saanut kynttilänjalan ja kattilan. Keneltähän kattila oli?

Isä oli saanut slipoverin, kirjan ja villasukat. Sisko oli saanut myös kylpypyyhkeen, suklaata sekä Anni Swanin kirjan Kaarinan kesäloma. Hän oli juuri aukaisemassa tytöltä saamaansa pakettia, jonka hän oli jättänyt viimeiseksi. Ällistyneenä hän mittasi paketista esiin lettinauhaa, josta ei näyttänyt loppua tulevan.

”Taivas, tuota pentua,” hän sai lopulta sanotuksi. ”Etkö enää hölmömpää keksinyt?” Sitten häntä rupesi naurattamaan.

Äiti sytytti tulen hellaan ja pani kahvipannun tulelle. Tyttö silmäsi vielä kerran aikuisten joululahjoja. Hän päätti, ettei halunnut koskaan kasvaa aikuiseksi. Mikä joululahja se tuollainen kattila olisi?

Kategoria(t): 36 Kauppi Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *